10.1.2025 14:43 Lahtelaisen SB-Girlsin kasvatti, alkukaudella HBA-Märskyssä Korisliigaa pelannut, Peppi Lohko on liittynyt Sienan yliopiston vahvuuteen. 2005-syntynyt Lohko pelasi jo ensimmäisen ottelunsa Sienassa, jota edustaa jo ennestään Teresa Seppälä.
Kuva: Ville Vuorinen.
Lohko ehti pelata tällä kaudella HBA:ssa 10 ottelua, joissa hän tilastoi keskimäärin 3,4 pistettä ja 3,1 levypalloa ottelua kohden. 189-senttinen Lohko on lisäksi pelannut Korisliigaa EBT:ssä kaudella 2023-24.
Nuorten maajoukkueissa Lohkolle on kertynyt hänen urallaan yhteensä 42 ottelua.
Lohko teki jo debyyttinsä Sienan paidassa torstaina, kun joukkue hävisi Quinnipiacille 69-51. Lohko pelasi ensimmäisessä yliopisto-ottelussaan 15 minuuttia tilastoiden 0 pistettä ja 5 levypalloa.
> Lisätietoja: Siena women's basketball adds Finnish freshman at midseason
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää edelleen valtakunnallisessa rankingissa ykkössijaa, Ohio State taas nousi sijalle 9.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa nähtiin viimeisen viikon aikana kaksi suomalaiskohtaamista. Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech voitti Miro Littlen Utahin, Mustapha Amzil ja New Mexico taas päihitti Touko Tainamon Wyomingin.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä heitti uuden piste-ennätyksensä. Elina Aarnisalon (UCLA) ja Elsa Lemmilän (Ohio State) yliopistot jatkavat voittamattomina, Meri Kanerva taas upotti 20 pistettä Xavierille.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil johdatti 23 pisteellään New Mexicon voittoon Fresno Statesta. New Mexico on nyt voittanut jokaisen kolmesta ottelustaan WAC:ssä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Eemeli Yalaho säkitti 13 pistettä, kun hänet lyötiin ensimmäistä kertaa yliopistourallaan Texas Techin aloitusviisikkoon.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena aloittivat konferenssiottelunsa MAAC:ssä kahdella voitolla. Seppälä säkitti ensimmäisessä ottelussa 20 pistettä ja toisessa 19.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State venyttivät molemmat voittoputkensa jo 11 ottelun mittaiseksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.