17.6.2023 07:08 Bonnin upea kausi päättyi kirvelevään finaalitappioon Ulmille Saksan Bundesliigan finaaleissa. Ulm vei mestaruuden nimiinsä otteluvoitoin 3-1.
Tuomas Iisalon kausi päättyi finaalitappioon. (Kuva: FIBA Europe)
Finaalisarja siirtyi Ulmiin tilanteessa 1-1 kahden Bonnissa pelatun finaalin jälkeen. Ulm nousi voiton päähän mestaruudesta voitettuaan kolmannen finaalin selvästi 112-84 (53-30).
Ottelutilastot
Neljäs finaali oli äärimmäisen tasainen, jossa Bonn otti kuskin paikan kolmannella neljänneksellä, mutta päätösneljänneksellä Ulm nousi johtoon. Se pystyi pitämään etumatkansa myös loppuun saakka ja ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen 74-70 (43-41). Näin Ulm pääsi juhlimaan historiansa ensimmäistä mestaruutta.
Bonn oli voittanut Bundesliigan runkosarjan ja juhli aiemmin myös Mestarien liigan voittoa.
Ottelutilastot
Lahtelaisen SB-Girlsin kasvatti, alkukaudella HBA-Märskyssä Korisliigaa pelannut, Peppi Lohko on liittynyt Sienan yliopiston vahvuuteen. 2005-syntynyt Lohko pelasi jo ensimmäisen ottelunsa Sienassa, jota edustaa jo ennestään Teresa Seppälä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää edelleen valtakunnallisessa rankingissa ykkössijaa, Ohio State taas nousi sijalle 9.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa nähtiin viimeisen viikon aikana kaksi suomalaiskohtaamista. Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech voitti Miro Littlen Utahin, Mustapha Amzil ja New Mexico taas päihitti Touko Tainamon Wyomingin.
Veera Pirttinen, 27, palasi yhden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen takaisin Euroopan kentille tehdessään kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Luchse Hannoverin kanssa. Pirttisen alkukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä, mutta muuten Pirttinen on ollut tyytyväinen.
Perttu Blomgren vaihtoi vuodenvaihteessa seuraa siirtyessään latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Takamies sai heti hyvän startin uudessa joukkueessaan.
Lapuan Kobrissa koripallo-oppinsa hakenut Susijengin takamies Perttu Blomgren, 195 cm ja 23 vuotta, vaihtaa seuraa. Syyskauden ajan bosnialaista KK Bosnaa edustanut Blomgren siirtyy Viron ja Latvian yhteisliigaa pelaavaan latvialaiseen BK Ventspilsiin.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä heitti uuden piste-ennätyksensä. Elina Aarnisalon (UCLA) ja Elsa Lemmilän (Ohio State) yliopistot jatkavat voittamattomina, Meri Kanerva taas upotti 20 pistettä Xavierille.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil johdatti 23 pisteellään New Mexicon voittoon Fresno Statesta. New Mexico on nyt voittanut jokaisen kolmesta ottelustaan WAC:ssä.
Sara Bejedi päätti vuoden komeasti Unkarin liigassa, kun hän tilastoi peräti 33 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan heitti piste-ennätyksensä Espanjassa.
Severi Kaukiainen jatkoi vahvoja otteitaan Viron ja Latvian yhteisliigassa siivittäessään joukkueensa uuteen vuoteen kahdella voitolla.