Suomen 18-vuotiaat pojat jatkavat voittokulkuaan Södertäljen PM-kisoissa kaatamalla Viron 20 pisteellä

3.7.2024 22:02 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa voittamattomana kolmen ottelun jälkeen Södertäljessä järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomi voitti Viron 77-97 (38-47).

Olavi Suutela ja Sudenpennut ovat voittaneet kolme kolmesta Södertäljen PM-kisoissa. Kuva: Grzegorz Radtke.

Sudenpennut karkasi jo ensimmäistä kertaa kaksinumeroiseen johtoon avausneljänneksen päätteeksi, mutta Viro pysyi iskuetäisyydellä puoliaikaan asti. Kolmannella neljänneksellä ero kuitenkin repesi lopullisesti, kun Suomi vei kymmenminuuttisen 14-27.

– Jos ajattelee välähdyksissä, niin tässä pelissä oli kyllä tämän maajoukkuekesän parhaat välähdykset. Me olimme ajoittain puolustuspelissä, ja varsinkin hyökkäyspelissä, todella hyviä, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.

– Ja silloin kun näin tapahtuu, niin määrittävä tekijä näyttäisi olevan, että Suomi urheilee. Kun pelaamme todella hyvissä peliasennoissa, mahdollisimman nopeasti ja tavallaan hyvin intohimoisesti, niin niissä hetkissä olemme todella hyviä.

– Kesän isoa kuvaa ajatellen toistaiseksi puhutaan välähdyksistä. Sitten sinne tulee huonompia jaksoja. Virolaiset ovat taitavia, niin niissä hetkissä he olivat paremmin pelissä mukana.

Suomella tuli onnistumisia laajalta rintamalta, mutta korkeimmat pistemäärät heittivät Jelani Towa (19/1), Olavi Suutela (18/12/5 syöttöä), Samu Adler (18/4/7 syöttöä), Elmeri Abbey (11/6/7 syöttöä) ja Leo Johnson (10/0).

Viron tehokkaimmat olivat Marten Alles (18/6) ja Iason Binis (11/9).

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
23.6.2026 18:49 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Norjan PM-kisojen avauspelissä

Suomen MU18-maajoukkue käynnisti Nordic Championship -turnauksensa voitokkaasti kukistamalla Norjan lukemin 90–77. Vaikka ottelu pysyi pitkään tasaisena ja Norja nousi vielä päätösjakson alussa rinnalle, Suomi ratkaisi kamppailun edukseen vahvalla puolustus- ja levypallopelaamisellaan.

22.6.2026 17:06 MU18

Suomen 18-vuotiaat pojat aloittavat kesänsä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnistää kesän maajoukkueurakkansa huomenna Ruotsin Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Turnauksen avausottelussa vastaan asettuu Norja.

6.7.2024 15:55 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet juhlivat Pohjoismaiden mestaruutta Södertäljessä

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kultamitalia sekä tytöissä että pojissa voittamattomina. Suomelta Lilli Onnela, Stella Jokela, Olavi Suutela ja Jelani Towa valittiin turnauksen tähdistöviisikoihin.

5.7.2024 23:24 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueille kolmannet voitot Södertäljessä – Sudenpennut kaatoi Islannin kahdesti

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana kolmen ottelupäivän jälkeen. Suomi kaatoi sekä pojissa että tytöissä Islannin.

3.7.2024 00:06 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut jatkaa voittojen tiellä Södertäljen PM-kisoissa, kun Ruotsi kaatui kahdesti

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet nappasivat toiset voitot Södertäljessä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Ruotsin. Molemmat joukkueet ovat voittaneet molemmat otteluistaan.

1.7.2024 23:07 Sudenpennut

Sudenpennut saalisti kaksi voittoa Norjasta 18-vuotiaiden PM-kisojen avauspäivänä

Södertäljessä tänään alkaneissa 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomi voitti Norjan sekä tytöissä että pojissa. Sudenpennut kohtaa huomenna Ruotsin.

30.6.2024 21:15 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkue aloittaa PM-kisansa Södertäljessä maanantaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat matkustaneet tänään Södertäljeen, jossa käynnistyy maanantaina 1.7. ikäluokkien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomen lisäksi mukana kisoissa ovat Tanska, Viro, Islanti, Norja ja Ruotsi.

26.6.2024 22:59 Sudenpennut

20-vuotiaiden miesten maajoukkue säkitti 100 pistettä ja kaatoi Tanskan PM-kisojen avausottelussa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti Pohjoismaiden mestaruuskisansa Södertäljessä voittamalla Tanskan. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Riiassa pelatussa maaottelussa Latvian.

2.7.2023 01:01 Nuorten PM-kilpailut

Södertäljen PM-kisoissa Suomen 20-vuotiaat naiset voittivat Islannin ja pelaavat sunnuntaina kultamitalista

Södertäljessä pelattavissa 18- ja 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti Islannin ja pelaa täten PM-kullasta sunnuntaina. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti myös Islannin; 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas hävisi Tanskalle.

29.6.2023 22:19 Nuorten PM-kilpailut

Södertäljen PM-kisoissa Suomen 20-vuotiaat naiset selättivät Ruotsin jatkoajan jälkeen

Södertäljessä pelattavissa 20- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomella oli kahden ottelun päivä Ruotsia vastaan. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti jatkoajan jälkeen Ruotsin, kun taas 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi isäntämaalle.

Näytä lisää vastaavia