Katsomon pelisäännöt

Koripallon arvoihin ovat aina kuuluneet hyvät käytöstavat kentällä. Yhtä tärkeässä roolissa on myös hyvät käytöstavat pelikentän ulkopuolella katsomoissa ja kenttien laidoilla. Katsomossa oleva aikuinen toimii esimerkkinä jokaiselle nuorelle.

Katsomon pelisäännöt edistävät hyvää ja kannustavaa katsomokulttuuria. jonka ansioista kaikki voivat nauttia urheilusta turvallisin mielin niin kentällä kuin sen laidalla ja katsomossa. Koripalloseurat voivat ladata pelisääntöjen pohjan tästä ja lisätä siihen oman seuran logon tiedoston alareunaan. Katsomon pelisäännöt laitetaan näkyvälle paikalle ottelutapahtumiin. 

Koripalloliitto on laatinut myös toimintaohjeen sellaisten tilanteiden varalta, joissa ottelutapahtumassa havaitaan epäasiallista kommentointia. Ohjeen tarkoitus on antaa erotuomareille, toimitsijoille ja joukkueille keinot puuttua ottelutapahtuman toimihenkilöihin kohdistuvaan syrjivään tai epäasialliseen käytökseen siten, että ottelun pelaaminen kilpailusääntöjen mukaisesti voidaan varmistaa. Syrjivää tai epäasiallista kommentointia on kaikki yksilön ulkonäköön, kansallisuuteen, etniseen taustaan, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvä kommentointi. Ohje on tehty suomeksi ja englanniksi.

Toimintaohje - Syrijvä tai epäasiallinen kommentointi ottelutapahtumissa
Instructions - Discriminatory or inappropriate behaviour in a basketball game