18-vuotiaille tytöille avausvoitto EM-kisoissa, 18-vuotiaille pojille tappio Turkista

3.8.2018 23:52 Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat B-divisioonan EM-kisat voitolla Kyproksesta. 18-vuotiaat pojat taas hävisivät EM-kisoissa Turkille ja 16-vuotiaat pojat Belgialle Delfin Basketin avajaispelissä.

Roosa Kosonen ja Suomen WU18-maajoukkue vei Kyprosta. Kuva: Vesa Koivunen

Suomen 18-vuotiaat tytöt vetivät jo avausneljänneksellä kymmenen pisteen eron, mutta viimeistään peli oli selvää kauraa, kun Sudenpennut retuutti Kyprosta viemällä toisen neljänneksen 21-3.

Sudenpennut määritteli vauhdin ja pääsi juoksemaan viljalti nopeita hyökkäyksiä toiseen päähän ilotellen selkeään 94-45 (44-16) -voittoon.

– Intensiteetti pysyi hyvänä läpi ottelun, mikä oli ykköstavoite ennen peliä. Tämä yhdistettynä meidän hyvään siirtymähyökkäykseen, niin vastustaja oli isoissa ongelmissa, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja kommentoi.

Suomi onnistui pakottamaan Kyproksen 24 menetykseen ja hyökkäyspelaamisen keveydestä kertoo paljon 24 syöttöä.

Tehotilastoissa Suomen kärkeen kuuluivat Sara Bejedi (18/7/8 syöttöä/4 riistoa), Lotta Vehka-aho (13/2/5), Roosa Kosonen (12/8) ja Awak Kuier (10/10/4 torjuntaa).

Sudenpennut kohtaa huomenna Portugalin Suomen aikaa kello 19:00.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Turkki selkeästi Suomen 18-vuotiaita poikia parempi

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi harmittavan tappion Turkille A-divisioonan EM-kisoissa 74-56 (33-30). Tappion vuoksi Suomi pelaa sijoista 13.-16. Kahdella voitolla Sudenpennut säilyy A-divisioonassa.

Mikael Jantunen ja Suomi joutui Turkin puristukseen. Kuva: FIBA

Ottelun alkutahdit kuuluivat Suomelle, kun avausneljänneksen loppupuolella Sudenpennut pelasi vallan mainiota koripalloa. Synkät hetket kuitenkin kostautuivat ja Turkki kykeni karkaamaan vieden kolmannen neljänneksen 27-13.

– Valitettavan kaksijakoinen peli, mutta parempi joukkue voitti. Ensimmäisen erän loppupuolella pelasimme tämän turnauksen parasta koripalloa. Toisen neljänneksen alkuun osui erittäin synkkä jakso, kuten myös kolmannen alkuun, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski manaili.

Ratkaisu nähtiin takakentällä, kun Turkin Mert Akay (11/8/7 syöttöä), Eray Aydogan (16/3) ja Mustafa Kurtuldum (10/5) pääsivät rellestämään mielensä mukaan.

– Meillä on koko kesän ollut haasteita pallonkäsittelyssä, pelinjohtamisessa ja hyökkäyspelin käynnistämisessä. Sitkeydellä ja puolustuksella olemme selvinneet, mutta nyt kun kaveri nosti tempoa toisessa erässä, niin emme kerta kaikkiaan saaneet hyökkäyspelejä käyntiin.

Suomen parhaat pistemiehet olivat Oscar Storgård (14/1), Mustapha Amzil (12/2) ja Mikael Jantunen (12/11).

Lisätietoja: Ottelutilastot

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Delfin Basketin avajaisissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue joutui toteamaan perinteikkään tamperelaisen Delfin Basketin avajaisottelussa Belgian paremmakseen 50-87 (22-43).

Kalle Koivunen oli Suomen pistehai Pyynikillä. Kuva: Vesa Koivunen

– Turha kaunistella, ruma tappio. Hetkittäiset hyvät jaksot pelin sisällä toki lämmittävät, mutta eivät valitettavasti kanna tämän pidempään, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kertoi.

Suomelta löytyi vähän vastattavaa Belgian urheilullisuuteen, kun vierasjoukkue vei Pyynikin palloiluhallissa kokonaisuudessaan levypallot 41-70 ja repien peräti 31 hyökkäyslevypalloa.

– Vastustajan hyökkäyslevypallomäärä kertoo suorinta kieltä siitä, missä meidän on vain yksinkertaisesti oltava joukkueena parempia.

Suomelta ainoana kaksinumeroisille pistelukemille pääsi Kalle Koivunen (10/2/3 syöttöä), kun taas Belgian pistenikkareina kunnostautuivat Elijah Tshibangu (21/15), Ajay Mitchell (15/5) sekä Thibaut Platteeuw (11/3).

Suomella on mahdollisuus revanssiin huomenna Pyynikillä kello 20:15.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

4.8.2018 23:34 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa EM-kisoissa

Sekä Suomen 18-vuotiaat pojat että tytöt olivat voitokkaita EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas joutuivat tyytymään tappioihin valmistavissa maaotteluissa.

4.12.2024 11:57 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpentujen EM-kisojen pelipaikat varmistuneet kesälle 2025

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.

6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

1.1.2024 16:05 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu Tallinnassa pelattavaan Baltic Sea Basketball Cupiin 2024

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet on valittu Baltic Sea Basketball Cupiin. Perinteikäs maajoukkuevuoden käynnistävä turnaus pelataan Audentesin urheilukoulussa, Tallinnassa, 3.-5.1.2024.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

Näytä lisää vastaavia