Anton Mirolybov palaa Saksan ProA-sarjaan: ”Saksa on minulle jo kuin toinen koti”

30.6.2017 Viime kaudella Saksan ProB-liigassa Leipzig Uni-Rieseniä valmentanut Anton Mirolybov palaa ProA-sarjaan Kirchheim Knightsin päävalmentajana. Yhdeksättä kautta Saksassa valmentava Mirolybov pitää suomalaisen valmennuksen tasoa korkealuokkaisena.

Anton Mirolybov pääsee tutustumaan jälleen uuteen saksalaiskaupunkiin Kirchheim Knightsin päävalmentajana. Kuva: Oma Design

 

Vuonna 2005 ensimmäistä kertaa saksalaisen joukkueen (Mitteldeutscher BC) valmennustiimissä ollut Anton Mirolybov siirtyy Saksan ProA-liigassa pelaavan Kirchheim Knightsin päävalmentajaksi. Sopimus on mallia 1+1.

Viime kaudella Mirolybov liittyi Leipzig Uni-Riesenin valmentajaksi kesken kauden. Vaikka joukkueen olisi pelillisten meriittien perusteella pitänyt säilyä sarjassa, se putosi talousvaikeuksien vuoksi sarjaporrasta alemmas.

– Ajattelin jo, että ehkä Saksasta ei löydy hommia. Sitten Kirchheimistä vanha valmentaja purki sopimuksen ja heitin heille hakemusta pöytään. Vanhan managerini suositusten kautta, he alkoivat olla kiinnostuneita. Pääsimme viime maanantaina siihen tilanteeseen, että aloimme pohtia sopimuksen yksityiskohtia.

– Olen tästä mahdollisuudesta äärimmäisen iloinen. ProA on täysiammattilaissarja, joka on kehittynyt valtavasti. Se on nykyään niin kova sarja, että helpoin tapa päästä sinne on löytää ProB:stä organisaatio, mikä haluaa nousta.

Mirolybov kertoo nauttivansa Saksasta, ja erityisesti maan urheilukulttuurista, jonka juuret ovat työntyneet jalkapalloareenoilta kohti koripalloparketteja.

– Fanit ovat positiivisella tavalla fanaattisia, ja peleissä on paljon tunnelmaa. Oman värinsä tuo se, että ProA:ssa on ensi kaudella suomalaisväriä kolmessa eri joukkueessa. Se tuo yhteistyötä ja varmasti mielenkiintoisia kohtaamisia kauden aikana.


 

Kirchheim Knights sijoittui viime kaudella ProA-sarjassa neljänneksi. Mirobylov kertoo, että Kirchheimin organisaatio ei kuulu ProA:n suurseuroihin. Kyseessä on perheorientoitunut pieni yhteisö Stuttgartin vieressä.

– Kyseessä on hyvin hoidettu seura. Pystyn vaikuttamaan asioihin, mutta tiedän kuitenkin perspektiivin. Se sopii omaan tilanteeseen erinomaisesti. Joukkue on pelannut äärimmäisen hyvin kun tietää, että heidän resurssit ja budjetti eivät ole sarjan kärkitasoa.

Mirolybov toivoo saavansa ehjän kauden, jotta pääsisi siihen tilanteeseen, että seura käyttäisi myös valmentajan optiovuoden hyväkseen. Valmentaja on tyytyväinen myös siihen tilanteeseen, että pääsee rakentamaan joukkueen alusta asti itse.

– ProA:ssa on sellainen sääntö, että kentällä pitää olla koko ajan kaksi saksalaista pelaajaa, eli pitää olla hyvät saksalaiset. Viime kaudella joutui oppimaan siihen, että pelasi vierailla palikoilla. Nyt yritän vaikuttaa joukkueeseen niin paljon kuin pystyn. Haluan tehdä omanlaiseni joukkueen.

Mirolybov kertoo saaneensa viime kaudella suurimman oppinsa siinä, että heittää itsensä täysillä kehään.
– Kun saa pelaajista täysillä kaiken irti, sitä kautta tulee tuloksia. Ei sitä kannata juurikaan miettiä kentän ulkopuolisia asioita, vaan pitää laittaa pelillinen puoli kuntoon.


 

Hatunnosto suomalaiselle valmennusosaamiselle


 

Mirolybov kokee, että suomalainen koripallovalmennus kulkee erittäin hyvällä tasolla, mikä näkyy myös kansainvälisessä arvostuksessa.

– Juniorimaajoukkueet kertovat jo siitä (hyvästä tasosta). Haluan nostaa hattua nuorten valmentajille ja muille. Mitä olen Saksan tilannetta pystynyt seuraamaan, siellä on huomattavasti enemmän pelaajia ja hyviä, fyysisiä tyyppejä. Suomessa taas osataan opettaa koripalloa järkyttävän hyvin. Me emme itse edes aina tajua miten hyviä olemme.

– Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että olen suomalaisen valmennuskoulutuksen tulosta. Pitää vaan uskaltaa pitää lippua korkealla.

Suomen Korisliigan ja Saksan ProA-sarjan tasot Mirolybov näkee todella lähellä toisiaan.

– Väitän, että Suomessa taktinen osaaminen tai taktinen peli on hieman kypsemmällä tasolla, kun taas Saksassa peli on fyysisempää ProA-sarjassa. Moni amerikkalainen tulee pelaamaan ProA:an sillä mentaliteetilla, että he hankkivat sopimusta ykkös-Bundesliigaan. Korisliiga on samankaltaisessa tilanteessa.

Henkilöt

 
16.12.2024 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen isossa roolissa Granadassa – ”Tuntui oikealta paikalta jatkaa”

Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.

9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

11.11.2024 16:23 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ottanut jälleen askeleen eteenpäin – ”Seuralla on isot suunnitelmat”

Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

28.10.2024 14:48 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen näyttänyt kyntensä Euroopan huipulla – ”Kaikki lähtee siitä päivittäisestä työstä”

Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

14.10.2024 16:01 Suomalaiset ulkomailla

NBA siintää edelleen Olivier Nkamhouan mielessä – ”Enemmän tavoite kuin haave”

Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.

Näytä lisää vastaavia