20.2.2025 15:00 FIBA:n tuoreessa maailmanrankingissa Euroopan kärkeen sijoitettu, hallitseva MM-hopea- ja olympiapronssimitalisti Serbia on Susijengille tuttuakin tutumpi vastustaja. EM-karsintalohkoa tappiottomana johtaman Serbian vahvuudet ovat kaikkien tiedossa, joten perjantaina Susijengin tavoitteena ovatkin ehjä 40-minuuttinen, vieraiden aggressiivisuuteen vastaaminen ja pelitempon hallinta.
Serbialla on taitoa ja kovuutta. Kuvassa Filip Petrusev. Kuva: FIBA Europe.
Helmikuun karsintaikkunaan lähdettäessä Serbia johtaa lohkoa neljällä voitolla yhtä monesta ottelusta 24 pisteen keskimääräisellä voittomarginaalilla. Vaikka Serbia ei ole vielä julkaissut Suomeen lähtevää miehistöään, on päävalmentaja Pesicin koolle kutsuma helmikuun harjoitusryhmä joka tapauksessa täynnä taitoa, kokoa ja rutiinia.
- Serbia pelaa niin kuin maailmanrakingin #2 joukkueelta sopii odottaa. Heidän hyökkäyksensä perustuu edun luomiseen syöttämällä palloa koko joukkueen leveydeltä ja vastustajan rotaatioiden hyödyntämiseen, eli omanlaiseensa kissa-hiiri-leikkiin. Koripallofanina Serbian hyökkäystä on ilo katsoa sivusta, kun taas heitä puolustaessa on pakko pitää hoksottimet koko ajan auki, Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä kuvailee.
Viimeisen runsaan kolmen vuoden aikana Susijengi ja Serbia ovat päätyneet vastatusten kaksissa viimeisissä EM-karsinnoissa sekä edellisessä EM-alkulohkossa Prahassa. Vaikka viimeksi pelatut neljä ottelua päättyivät Serbian voittoon, ovat ottelut olleet keskenään erilaiset.
Neljästä ottelusta kaksi sujui täysin Serbian komennossa, mutta kahdessa muussa – viimeksi vuosi sitten Belgradissa – Susijengin voiton tiellä oli joukko sysimustia hetkiä, jotka riittivät Serbialle karkumatkalle karauttamiseen.
- Vuosi sitten pelasimme erinomaisen pelin Belgradissa. Lopulta he nostivat puolustuksessa fyysisyystasoa, saivat meidän korintekomme vaikeaksi, kirivät rinnalle ja menivät ohi, Möttölä kertailee.
- Haastaaksemme Serbian koko 40 minuutin ajan on meidän päästävä pelaamaan vahvuuksillamme. Jos Serbialla on joskus epämukavaa, niin sitä heille aiheuttavat joukkueet, jotka puolustavat aggressiivisesti, juoksevat kenttää, upottavat kolmosensa ja ratkaisevat laajalla rintamalla. Jos onnistumme hyökkäyslevypalloissa ja saamme vaikeutettua heidän pallon ylöstuontiaan, olemme jo ihan hyvissä asemissa.
Susijengi ja Serbia kohtaavat Espoo Metro Areenalla EM-karsintaottelussa perjantaina 21.2. klo 18.30 alkaen. Liput otteluun täältä!
Suomi ja Serbia ovat maajoukkuehistoriansa aikana kohdanneet kahdeksan kertaa, joista yksi ottelu on päättynyt suomalaisvoittoon. Edellisen voittonsa Serbiasta Suomi haki 30.8.2008 Vantaan Energia Areenalla pelatussa EM-karsintaottelussa.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
0 |
Uros PLAVSIC |
216 |
1998 |
Besiktas (TUR) |
2 |
Stefan LAZAREVIC |
198 |
1996 |
Crvena Zvezda (SRB) |
3 |
Filip PETRUSEV |
211 |
2000 |
Crvena Zvezda (SRB) |
5 |
Balsa KOPRIVICA |
216 |
2000 |
Partizan Belgrad (SRB) |
6 |
Bogo MARKOVIC |
210 |
2005 |
Mega Basket (SRB) |
7 |
Mario NAKIC |
202 |
2001 |
Partizan Belgrad (SRB) |
11 |
Dusan MILETIC |
215 |
1998 |
Spartak Subotica (SRB) |
12 |
Aleksa RADANOV |
201 |
1998 |
Legia Warszawa (POL) |
13 |
Ognjen DOBRIC |
200 |
1994 |
Crvena Zvezda (SRB) |
14 |
Dusan RISTIC |
213 |
1995 |
Elan Chalon (FRA) |
19 |
Arijan LAKIC |
198 |
2000 |
Partizan Belgrad (SRB) |
24 |
Stefan JOVIC |
198 |
1990 |
Valencia (ESP) |
27 |
Dejan DAVIDOVAC |
203 |
1995 |
Crvena Zvezda (SRB) |
28 |
Borisa SIMANIC |
211 |
1998 |
KK Igokea (BIH) |
30 |
Aleksa AVRAMOVIC |
192 |
1994 |
Moskovan TsSKA (RUS) |
32 |
Uros TRIFUNOVIC |
199 |
2000 |
Tofas Bursa (TUR) |
34 |
Filip JOVIC |
205 |
2005 |
Mega Basket (SRB) |
35 |
Dusan BESLAC |
206 |
1998 |
Avtodor Saratov (RUS) |
55 |
Asim DJULOVIC |
205 |
2005 |
OKK Beograd (SRB) |
77 |
Mihailo PETROVIC |
190 |
2003 |
Mega Basket (SRB) |
Andrej KOSTIC |
198 |
2006 |
Crvena Zvezda (SRB) |
Susijengin kapteeni ja helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 33, jatkaa nousuaan Suomen miesten kaikkien aikojen maaottelutilastoissa. Salin kohosi helmikuun maaotteluikkunan aikana pelatuissa otteluissa jaetulle 13. sijalle ja heitetyissä pisteissä 14. sijalle.
Tavaramerkikseen muodostuneella tavalla Susijengi kampesi vaikeimman kautta voittoon EM-karsintojen maanantaisessa päätöksessä Kööpenhaminan kupeessa. Tanska vei matsia kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Susijengi piti päätösjaksolla tanskalaiset seitsemässä pisteessä ja kirmasi Olivier Nkamhouan ja Elias Valtosen johdattamana 77–83 (47–41) -vierasvoittoon.
Susijengi ja Tanska ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä maanantai-illan viimeiseen EM-karsintaotteluun. Perjantaisesta Serbia-ottelusta Susijengi on tehnyt kaksi muutosta nostamalla pöytäkirjaan Hannes Pöllän ja Aatu Kivimäen.
Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.
Tanska menetti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan perjantaina kärsittyään täpärän tappion Georgialle. Helppoa iltapuhdetta Susijengille ei maanantai-iltana ole kuitenkaan luvassa. Susijengin valmentaja Teemu Rannikko nostaa ratkaiseviin asemiin Iffe Lundbergin ja Shavon Shieldsin korintekovalmiuden sekä Tanskan halun päättää karsinnat voittoon vuosi sitten Espoossa kärsimänsä tappio tuoreessa muistissaan.
Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.
Espoo Metro Areenan loppuunmyyty 6146 hengen kotikatsomo oli lähellä todistaa ensimmäistä suomalaisvoittoa Serbiaa vastaan sitten kesän 2008. Peli-iloa uhkunut Edon Maxhuni syttyi liekkeihin päätösjaksolla ja johti omansa kahdeksan pisteen takaa johtoon, mutta Aleksa Avramovicin ja Filip Petrusevin johtama Serbia jatkoi voittoputkeaan 95-105 (57-51) -vierasvoitolla.
Susijengi ja Serbia ovat nimenneet kahdentoista miehen kokoonpanonsa perjantai-illan EM-karsintaotteluun Espoo Metro Areenalla. Uudenkaupungin Korihaita Korisliigassa edustava Mikael Aalto, 30, tekee maaotteludebyyttinsä ja Salon Vilppaan sensaatio Samu Adler, 17, pelaa ensimmäisen miesten kotimaaottelunsa.
Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.
”Hurja-Hannes” jyrää taas. Hannes Pöllä, 211 cm ja 26 vuotta, joutui kaksi vuotta sitten jättämään Korisliiga-kentät pitkäksi aikaa loukkaantumisen ja pitkän kuntoutuksen vuoksi. Tällä kaudella Pöllä on päässyt keräämään pitkän kuntoutuksen satoa ja osoittanut koripalloilevalle Suomelle olevansa täsmälleen sellainen kansainväliset mitat täyttävä iso, jollaista hänestä juniorivuosina uumoiltiin.