3.7.2020 08:56 Kanadan päävalmentajaksi vuoden 2019 MM-kisojen jälkeen noussut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert, 61, valmentaa seuratasolla ensi kaudella Venäjän korkeimmalla seuratasolla VTB-liigassa pelaavaa Avtodor Saratovia. Apuvalmentajaksi Avtodoriin saapuu viime kaudella Frankfurtissa apuvalmentanut 25-vuotias Daniel Herbert.
Mittavan valmennusuran ympäri maailman tehnyt Herbert oli vuoden 2019 MM-kisoissa NBA-mestari Nick Nursen apuvalmentajana ja nousi päävalmentajaksi kisojen jälkeen. Viime kaudella Herbert toimi NBA-joukkue Brooklyn Netsin valmennuskonsulttina.
– Olen todella innoissani mahdollisuudesta valmentaa Avtadoria. Odotan, että pääsen työskentelemään yhdessä organisaation kanssa, jotta seuralla, faneilla ja kaupungilla on parketilla erinomainen tuote, josta kaikki voivat olla ylpeitä, Herbert kertoo seuran tiedotteessa.
Seuran tiedotteen mukaan Avtodorin apuvalmentajana toimii tulevalla kaudella Daniel Herbert, joka on Gordon Herbertin poika. Daniel Herbert on UU-Korihaiden kasvatti, jolta löytyy pelaajauraltaan kymmenen peliä Korisliigasta. Hän toimi päättyneellä kaudella Frankfurt Skylinersin apuvalmentajana.
Edustettuaan Idahon yliopistoa Yhdysvaltain NCAA-liigassa 1979-81 Herbert siirtyi Suomeen, missä hän pelasi 12 kautta Hyvinkään Tahkon, Turun NMKY:n, Forssan Koripoikien, Helsingin NMKY:n ja UU-Korihaiden paidassa.
Kahdentoista pääsarjakautensa aikana Herbert urakoi 275 ottelua ja heitti niissä hurjat 6887 pistettä. Palkintokaappiin Herbertille tarttui yksi SM-pronssi ja yksi Suomen cupin hopea.
Kanadan maajoukkuetasolla Herbert pelasi vuonna 1984 Los Angelesin olympiakisoissa sekä 1986 Espanjan MM-kisoissa. Vuonna 1983 Herbert juhli Kanadan maajoukkueen kanssa universiadien kultaa Edmontonissa.
Herbert valmensi Korisliigassa Korihaita 1994-96 ja Tapiolan Honkaa 1996-99 edeten kummankin joukkueen kanssa mitalipeleihin. Hongasta Herbert siirtyi Itävaltaan Oberwart Gunnersin päävalmentajaksi, missä hänet palkittiin Itävallan liigan vuoden valmentajana.
Itävallasta Herbert siirtyi Saksaan, missä hän valmensi vuosina 2000-04 Würzbürgia ja Frankfurt Skylinersiä. Voitettuaan Skylinersin kanssa Saksan Bundesliigan mestaruuden 2004 Herbert eteni Ranskaan Paris Basket Racingin ja Pau-Orthezin peräsimeen. Pau-Orthezin Herbert komensi Ranskan cupin mestariksi.
Ensikosketuksensa päävalmentajana maajoukkuetasolla Herbert sai 2005-07, jolloin hän valmensi Georgiaa Euroopan B-divisioonan EM-karsinnoissa.
Valmennettuaan Aris Salonikia Kreikassa kaudella 2007-08 Herbert värvättiin NBA-joukkue Toronto Raptorsin apuvalmentajaksi kaudeksi 2008-09. Torontosta Herbert palasi Suomeen, missä Espoon Honka juhli Suomen cupin mestaruutta kaudella 2009-10. Kesällä 2010 Herbert valmensi Suomen 18-vuotiaat pojat Euroopan B-divisioonasta A-divisioonaan.
Kuluvalla vuosikymmenellä Herbert on valmentanut Frankfurt Skylinersiä ja Alba Berliniä Saksan Bundesliigassa. Skyliners voitti keväällä 2016 FIBA Euroopan Cupin mestaruuden ja Herbert valittiin Bundesliigan vuoden valmentajaksi.
Vuoden 2019 MM-kisoissa hän toimi tuoreen NBA-mestarin Nick Nursen apuvalmentajana. Kaudella 2019/20 hän oli NBA:ssa Brooklyn Netsin organisaatiossa valmennuskonsulttina.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Kansallisia mestaruuksia, mitalisijoja ja kärkipaikkoja, kansainvälisten liigojen lopputurnauksia, maajoukkueiden päävalmentajapestejä – suomalaiset ammattivalmentajat ovat olleet kovaa valuuttaa Euroopan sarjoissa 2020-luvulla. Lassi Tuovi (Strasbourg), Tuomas Iisalo (Bonn) ja Anton Mirolybov (Gmunden) näkevät menestyksen taustalla ison tukun taustatekijöitä.
Tappioputkeen ajautunut SIG Strasbourg on erottanut päävalmentajansa Vincent Collet’n tehtävistään ja nostanut joukkueen apuvalmentajana toimivan lappeenrantalaislähtöisen Lassi Tuovin, 33, päävalmentajaksi. Aiemmin Namika Lappeenrantaa Korisliigassa valmentanut Tuovi toimii kolmatta kauttaan SIG Strasbourgin valmennusjohdossa.
Suomalaista koripalloa ja fysiikkavalmennusta laajemmin seuraaville Kari Hyökin, 43, nimi on ponnahdellut parin vuosikymmenen aikana esiin mitä moninaisimmista yhteyksistä. Torpan Poikien kasvatin tie onkin vienyt Suomen, Ruotsin ja Viron pääsarjakenttien kautta värikkäälle ja ikimuistoiselle tielle ja viimeksi Viron miesten maajoukkueen valmennusjohtoon.
Korisliigassa menestynyt ja yhdeksän kautta Saksassa valmentanut helsinkiläislähtöinen Anton Mirolybov, 41, käskyttää pelikaudella 2018-19 US Basket Racingia Luxemburgin pääsarjassa. Miesten edustusjoukkueen lisäksi Mirolybov saa vastuulleen seuran kahden juniorijoukkueen valmennuksen.
Kolme kertaa Suomen mestaruuden voittaneen suomalaisvalmentajan Pieti Poikolan ja Islannin liigajoukkue Tindastollin tiet eroavat. Tindastoll ilmoitti päätöksestään Poikolalle perjantaina.
Joensuulainen Kataja Basket saa koripallopiireistä tutun nimen vahvistamaan organisaatiotaan. Parhaillaan toista peräkkäiskautta Tanskan pääsarjassa pelaavaa Bakken Bearsia valmentava Ville Tuominen, 32, aloittaa kesäkuussa työt seuran toiminnanjohtajana. Halu kehittyä uudenlaisissa tehtävissä saa Tuomisen palaamaan Suomeen.
Suomen koripallomaajoukkueen ex-valmentaja Ari Tammivaaran ensimmäinen kausi saksalaisjoukkue Mitteldeutscherin peräsimessä päättyi tavoitteeksi asetettuun sarjanousuun. Tammivaaran joukot voittivat Saksan Regional-liigassa 24 ottelustaan 21.
Henrik Dettmann otti alkuvuodesta vastaan pestin Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajana tehtävästä väistyneen Ari Tammivaaran jälkeen. Nyt Tammivaara ottaa vastuulleen saksalaisen Mitteldeutscherin valmentamisen, josta vielä viime kaudella vastasi Dettmann. Tammivaaran tuore sopimus on kaksivuotinen.