Lappeenrannan Sten: "Cup-finaali on yksi syyskauden kolmesta isosta matsista"

5.12.2007 Vaikka Lappeenrannan NMKY:n tähtäin on suunnattu kuluvalla kaudella vakaasti europeleihin, ensimmäistä kauttaan Saimaan kultahietikon kupeessa pelaava turkulaistakamies Juha Stenin sytyttää myös ajatus Suomen cupin mestaruudesta.

- Joukkueen kanssa on puhuttu, että syyskaudella tulee olemaan kolme peliä, jotka ovat tärkeysjärjestyksessä ylitse muiden; Eurocupin molemmat karsintaottelut sekä cupin finaali, kertoo Sten. 

LrNMKY on napannut cupin palkintopokaalin mukaansa Helsingin Jäähallista kahdesta edellisestä finaalitapahtumasta. Joukkueen ympärillä on kuitenkin käynyt melkoinen puhuri, eikä joulukuun 2006 cup-mestarijoukkueesta ole jäljellä kuin Pasi Riihelä ja Tuukka Kulha.

- Meidän joukkueessamme esimerkiksi minä ja Virtasen Pete emme ole voittaneet vielä mestaruutta tai cupia uramme aikana. Tässä on iso mahdollisuus meille, muistuttaa Sten. 

Cupin finaalitapahtuma järjestetään tänä vuonna Vantaan Energia Areenalla, josta Stenillä on hyviä muistoja. Sten pelasi viimeksi Energia Areenalla syyskuun puolessavälissä, kun miesten maajoukkue nousi häkellyttävän Romania-murskavoiton myötä Euroopan A-divisioonaan. Kyseisessä ottelussa rikkoutui myös Energia Areenan lyhyen historian yleisöennätys, kun lehtereille löysi tiensä peräti 2760 katsojaa.  

Sten toivoo yleisöennätyksen olevan vaarassa 8. joulukuuta, kun miesten ja naisten cup-finaalit käynnistyvät. 

- Energia Areenalta on pelkkiä hyviä muistoja ja uskon, että finaalia seuraa täysi tupa. Lappeenrannasta on kuulemma lähdössä useampi bussilastillinen faneja.  

Namikan tulevalla cup-finaalivastuksella, Kouvolan Kouvoilla, on takanaan menestyksekäs syyskausi. Kauden ensimmäisestä kahdeksasta ottelusta Kouvot haki sarjapisteet peräti kuudesta. Sittemmin Mansikka-ahon karhulauman tahti on hieman hiipunut, johtuen pitkälti joukkueen avausviisikon luottomiesten Corey Smithin, Tuomas Iisalon ja Jukka Katajan loukkaantumisista. Sten ei kuitenkaan usko, että loukkaantumiset tekevät Kouvoista vähemmän vaarallista vastustajaa.  

- Kouvoilla on tänä vuonna erittäin tasapainoinen, hyvin roolitettu joukkue. Vaikka Kouvoilla on pari kaveria loukkaantuneina, heitä ei pidä missään nimessä aliarvioida. Joukkueen vaihtopenkiltä nousee varmasti uusia vastuunkantajia, kun joku loukkaantuu. 

Edelliset kaksi kautta ammattilaisena Saksan kakkosbundesliigan Mitteldeutscherissa pelannut Sten kertoo kotiutuneensa hyvin uuteen kotikaupunkiinsa ja vakuuttaa tyytyväisyyttään joukkueensa otteisiin alkukaudella. Lokakuussa muutamia harmittavia runkosarjatappioita kärsinyt Namika on päässyt uuteen vireeseen Eurocup-karsintojen myötä ja Sten uskoo viimeistenkin runkosarjayskähtelyjen olevan pelkkä muisto, kun LrNMKY ja Kouvot ryhmittyvät ylösheittoa varten Vantaan Energia Areenalla. 

- Syksyn aikana me olemme opetelleet pelaamaan joukkueena ja viimeisissä matseissa me olemme saaneet puolustuksen kautta hyvän hengen päälle. Joukkueessa on älytön henki päällä ja jos jollakulla on joskus huonompi päivä, muut auttavat parhaansa mukaan. 

Saksalaisesta koripallofanatismista täysin rinnoin nauttinut Sten uskoo myös, että menestykseen tottunut lappeenrantalaisyleisö saapuu Energia Areenan cup-huipennukseen runsain joukoin pitämään meteliä. 

- Eurocupin karsintaottelussa Keravnosia vastaan oli jo hyvä meininki ja luulen, ettei cupin finaalissakaan ihan hiljaista ole. Täkäläinen fanikulttuuri on tietysti erilaista Saksaan nähden, mutta kyllä täälläkin meteliä osataan pitää. Toistaiseksi Lappeenrannan fanit ovat yllättäneet minut positiivisesti.

Miesten Suomen cup -finaali Kouvot-LrNMKY käynnistyy Vantaan Energia Areenalla lauantaina 8.12. klo 18.30. Lipunmyynti Suomen cupin finaaleihin käy kuumana. Lipunmyyntiin tästä.  

Lue myös artikkelit 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_suomen_cup/
 
4.12.2007 Haastattelu

Kouvojen Iisalo: "Positiivisuus on tämän joukkueen voimavara"

Kouvojen kapteeni, ikitaistelija Tuomas Iisalo on ollut viimeiset viikot tulisilla hiilillä. Iisalo on seurannut Kouvojen viimeisimmät ottelut vaihtopenkiltä käsin loukattuaan nilkkansa marraskuun puolessavälissä. Syyskauden huipennuksen, Suomen cupin finaalin lähestyessä Iisalon halu palata kentälle on tulenpalava.

9.11.2006 Haastattelu

Matinen himoitsee kolmatta cup-kannua

Menestysnälkäinen Jukka Matinen haluaa joukkueineen toistaa sen tempun, jonka Lappeenrannan NMKY teki viime kaudella kotimaisilla koripallokentillä: voittaa tuplan, eli Suomen mestaruuden ja cupin. Suomen cupissa isketään lauantaina (11.11.) yhteen välierien merkeissä. Matisen Honka kohtaa KTP:n ja LrNMKY saa vieraakseen Kouvot.

16.12.2024 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen isossa roolissa Granadassa – ”Tuntui oikealta paikalta jatkaa”

Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.

9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

24.11.2024 11:07 Susijengi

Susidebytantti Samu Adler: ”Kun pakki luistaa, hyökkäys menee omalla painollaan”

Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.

23.11.2024 11:08 Susijengi

Euroliiga-menestystä maisteleva Mikael Jantunen: ”Edelliseltä Georgian reissulta on hyviä muistoja”

Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.

21.11.2024 11:42 Susijengi

Alexander Madsen: ”Ollaan luottavaisin mielin illasta”

Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.

19.11.2024 09:06 Susijengi

Andre Gustavson: ”Upeaa pelata korista ammatikseen”

Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.

Näytä lisää vastaavia