Mike King tuuraa Terry Blackia

14.1.2008 Joensuun Kataja on hankkinut kokeneen amerikkalaislaituri Mike Kingin, 34, vahvistamaan joukkuettaan ottelukohtaisella sopimuksella Terry Blackin sairaspoissaolon ajaksi. Kolmatta kertaa Korisliiga-ympyröihin saapuva King on aikaisempina kausinaan Suomessa edustanut Team Componentaa ja Tampereen Pyrintöä.

Terry Black kärsii parhaillaan viime sunnuntaisessa Honka-ottelussa tulleesta reiden yläosan repeämästä, joka pitää pelaajan kentän laidalla noin kaksi viikkoa. Kova ottelutahti ja Katajan vaikea asema liigassa pakotti joukkueenjohdon etsimään tilapäisratkaisua kapean materiaalin tueksi.

Mike Kingin ja Katajan sopimus syntyi amerikkalaisen aloitteesta.
 
- Miken agentti otti tiistaina yhteyttä ja eilen saimme asiat sovituiksi, joukkueenjohtaja Jukka Törmälä kertoo.
 
Alkukauden King on pelannut Israelin kakkosliigassa. 12 ottelussa syntyivät teholukemat 22,4 pistettä, 10,8 levypalloa, 1,5 syöttöä, 1,1 riistoa ja 2,8 torjuntaa keskimäärin 35 minuutin peliajalla.

Ensimmäisen kerran King pelasi Suomessa ja Karkkilassa jo kaudella 1999-00. Edellisellä visiitillään viime kaudella 2006-07 hän edusti sekä Team Componentaa että Pyrintöä. Karkkilassa syntyi 12 ottelussa tilastot 13,9 pistettä, 6,2 levypalloa, 0,9 syöttöä, 0,8 riistoa ja 0,6 torjuntaa keskimäärin 25 minuutin peliajalla.

Loppukauden 24 pelissä Tampereella tilastolukemat näyttivät 14,3 pistettä, 7,9 levypalloa, 1,2 syöttöä, 1,2 riistoa ja 0,5 torjuntaa keskimäärin 32 minuutin peliajalla.

Urallaan King on ehtinyt kiertää maailmaa kotimaansa USA:n ja Suomen lisäksi Kiinassa, Ranskassa, Meksikossa, Kreikassa, Italiassa, Puerto Ricossa, Venezuelassa ja Israelissa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

 
12.4.2025 19:41 Korisliiga

Levyjen alla dominoinut Kauhajoki laittoi Katajan selän seinää vasten

Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.

11.4.2025 20:17 Korisliiga

Seagulls vei sarjan katkolle – Vilpas kaatui isolla piste-erolla

Helsinki Seagulls otti Salon Vilppaasta 92–73-kotivoiton ja saa mahdollisuuden ratkaista sarja ensi maanantaina.

9.4.2025 20:30 Korisliiga

Kauhajoki käänsi toisen välieräottelun vierasvoitoksi Katajan vahvasta alusta huolimatta

Kauhajoki vei välieräsarjan Katajaa vastaan tilanteeseen 2–0.

8.4.2025 20:27 Korisliiga

Seagulls toiseen voittoon Vilppaan vahvoista vaiheista huolimatta

Korisliigan välierissä Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Salon Vilpasta vastaan.

7.4.2025 14:55 Korisliiga

Kauhajoen Andre Gustavson Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.

5.4.2025 20:29 Korisliiga

Seagulls ja Kauhajoki puolustivat kotikenttiään onnistuneesti

Molemmat välieräsarjat avattiin kotijoukkueiden voitoilla. Sekä Seagulls että Kauhajoki siirtyivät ottelusarjoissa 1-0 johtoon.

4.4.2025 13:00 Korisliiga

Välieräennakko: Korisliigan kärkinelikolla toistuvat yhtenevät ongelmat mutta myös tasaväkiset vahvuudet

Korisliiga-välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5. huhtikuuta. Kahdessa ottelusarjassa toisensa kohtaavat Helsinki Seagulls (sija 1) ja Salon Vilpas (4) sekä Kauhajoki (2) ja Kataja Basket (3).

2.4.2025 20:26 Pääjuttu

Kauden tasaväkisin puolivälieräsarja päätökseen: Salon Vilpas jatkaa välieriin!

Salon Vilpas kaatoi Korihait puolivälierissä otteluvoitoin 3–2 ja kapeilla marginaaleilla.

2.4.2025 10:38 Korisliiga

Antero Lehdon huima pelaajaura päättyy

Tampereen Pyrinnön monivuotinen Korisliiga-joukkueen kapteeni Antero Lehto päättää uransa 41-vuotiaana. Korisliiga-legenda pelasi urallaan historialliset 25 kautta. Näistä 21 kautta hän puki kasvattajaseuransa Pyrinnön pelipaidan päälleen.

31.3.2025 20:27 Korisliiga

Nikkarinen ja Rougeau johtivat Seagullsin välieriin – Korihait venytti ottelusarjan Vilpasta vastaan viidenteen peliin!

Helsinki Seagullsin ja Kouvojen puolivälierät ratkesivat Seagullsille voitoin 3–1, mutta Korihaiden ja Salon Vilppaan sarja on nyt tasatilanteessa 2–2.

Näytä lisää vastaavia