Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen avattu

24.9.2024 13:09 Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on avattu ja ensimmäiset esiintyjät ovat selvillä, kun Jussi Laakso ja Anton Mirolybov ovat lupautuneet esiintymään seminaarissa.

Vuoden 2025 Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset kaksi esiintyjää ovat selvillä. Seminaariesiintymisensä ovat vahvistaneet kokeneet Jussi Laakso ja Anton Mirolybov. Molemmat valmentajat omaavat pitkän kokemuksen koripallovalmennuksesta eri ikäisten valmennuksesta ja eri tasoilla. Vielä viime kaudella Laakso ja Mirolybov valmensivat Euroopan kentillä.

Jussi Laakso on moninkertainen Suomen mestarivalmentaja niin junioreiden kuin aikuistenkin tasolta - viimeisimpinä kolme Korisliigan mestaruutta Karhu Basketin ja Seagullsin peräsimessä. Viime kaudella Laakso siirtyi kesken kauden päävalmentajaksi Saksan Bundesliigaan Cralsheim Merlinsin päävalmentajaksi. Tällä hetkellä Laakso toimii ToPoLa:ssa päävalmentajan nimikkeellä sekä naisten maajoukkueen valmennusjohdossa.

Anton Mirolybov on valmentanut vuosia Euroopan kentillä Saksassa, Luxemburgissa ja viimeiset viisi kautta Itävallassa Swans Gmundenin päävalmentajana. Itävallan vuodet toivat hänelle kaksi mestaruutta. Lisäksi Mirolybovilla on päävalmentajakokemusta Suomesta Korisliigavalmentajana Kouvoista ja KTP Basketista. Maajoukkueissamme Mirolybov on toiminut juniorijoukkueiden lisäksi naisten maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2011 - 2024.

Laakson ja Mirolybovin esitysten aiheet sekä muut seminaariesiintyjät tiedotetaan syksyn aikana.

Nuorisovalmennusseminaari 2025

Nuorisovalmennusseminaari on osa Koripalloliiton tarjoamaa vuosittain järjestettävää valmentajakoulutusta. Seminaarin aiheet käsittelevät pääosin lapsi- ja nuorisourheiluvaiheen koripallovalmennusta.


Aika: pe 10.1. klo 17:00 – la 11.1. Klo 18:00
Paikka: Susi Training Center, Kisakallion Urheiluopisto, Lohja


Hinnasto:

120€ hlö (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, lounaan lauantaina) 

135 € hlö (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, illallisen ja lounaan)

170 € hlö (sisältää majoituksen 2hh, koulutusmateriaalin, illallisen ja lounaan)

Seminaarin maksu suoritetaan verkkopankissa tai luottokortilla ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli keskeytät maksamisen, kopio laskusta lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiin.

Mikäli seura maksaa koulutuksen, kirjoita maksajantietoihin seuran yhteyshenkilön nimi ja seura lomakkeen kohtaan sukunimi / organisaatio.

ILMOITTAUDU NUORISOVALMENNUSSEMINAARIIN

Liätietoja Nuorisovalmennusseminaarista: Jussi Räikkä, jussi.raikka@basket.fi, 040-515 9685

Nuorisovalmennusseminaarin maksun koulutusosion (70 e) voi maksaa koulutusseteleillä. Majoittumismaksuihin ei koulutusseteleitä voi käyttää.


Valmentajaluokitus ja sen päivittäminen

Valmentajien lisenssijärjestelmä on osa Koripalloliiton tasokoulutusjärjestelmää. Koripalloliiton ideologian mukaan II-tason suorittanut valmentaja omaa riittävästi tietoja ja taitoja vastuuvalmentajana toimimiseen. II-tason koulutuskokonaisuuden hyväksytysti suorittaneelle valmentajalle myönnetään tutkinnon lisäksi B-valmentajalisenssi.

Tason III valmentajakoulutukseen (HKVT) haetaan soveltuvuuskokeen kautta. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmentajalle valmiuksia toimia päävalmentajan tehtävissä kaikilla sarjatasoilla. HKVT-tutkinnon suorittamisesta valmentajalle myönnetään A-valmentajalisenssi.

Nuorisovalmennusseminaari on yksi Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän päivityskoulutuksista, joita järjestetään vuosittain. 10.-11.1.2025 järjestettävään seminaariin osallistumalla valmentaja voi päivittää oman B- ja A-lisenssinsä voimassaolon seuraavan kolmen (2025/2026, 2026/2027, 2027/2028) pelikauden ajalle.

B-lisenssin päivittämiseen riittää läsnäolo seminaarissa. A-lisenssin päivittämiseksi tulee osallistumisen lisäksi tehtäväksi seuraava oppimistehtävä:

Päivittääkseen lisenssinsä valmentajan tulee tehdä jokaisesta esityksestä havaintoja oppimisraporttiin. Havaintoja tulisi kirjata kolmesta eri näkökulmasta:

  1. Uudistavaa
  2. Vahvistavaa
  3. Reflektoivaa

Seminaariin osallistumalla voi myös aiemman käytännön mukaisesti suorittaa myös I-tasolle kuuluvan 1.4 vapaavalintaiset opinnot -osion kokonaisuudessaan.

Nuorisovalmennusseminaari 2025 videoidaan ja kuvamateriaali toimitetaan osallistujille jälkikäteen. Seminaarin kaikki materiaalit jaetaan sähköisesti Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristön Susi Campuksen kautta.

 
4.12.2024 13:03 Koulutus

NVS 2025: Harri Mannonen Nuorisovalmennusseminaariin - ohjelma valmis

Tammikuussa järjestettävän Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on valmistunut - viimeisin kiinnitys esiintyjälistaan on pitkän linjan koripallovalmentaja Harri Mannonen. Majoitusta tarvitsevien kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin.

11.11.2024 14:06 Valmentajat

NVS 2025: Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma täydentynyt

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on täydentynyt ja ohjelma on yhtä esiintyjää lukuun ottamatta valmiina. Jussi Laakson ja Anton Mirolybovin lisäksi Kisakalliossa puheenvuoroja käyttävät Martti Iivonen, Tuomas Rahkonen, Janne Hänninen ja Jussi Räikkä. Ilmoittautuminen seminaariin on täydessä vauhdissa.

19.8.2024 19:30 Koulutus

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 18.9.

10.5.2024 13:03 Valmentajat

HKVT-kurssilta valmistui 15 valmentajaa, Grönberg valittiin kurssin priimukseksi

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Camilla Grönberg valittiin kurssin priimukseksi ensimmäisenä naisvalmentajana.

23.1.2024 13:20 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 11.3

8.12.2023 14:03 Pääjuttu

NVS 2024: Jari Nykänen esiintyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin esiintyjäkattaus on täydentynyt, kun Jari Nykänen liittyy mukaan joukkoon. Näin ollen seminaarin esiintyjät on yhtä vaille kaikki vahvistuneet.

29.11.2023 12:21 Pääjuttu

NVS 2024: Ensimmäiset esiintyjät ovat vahvistuneet

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset esiintyjät aiheineen ovat nyt selvillä, kun Ilkka Palviainen, Niko Nyholm ja Jani Heino ovat vahvistaneet esiintymisensä. Lisäksi viime kesänä neljänneksi EM-kisoissa sijoittuneen WU16-maajoukkueen valmennusryhmä esiintyy seminaarissa kokonaisuudessaan.

17.11.2023 16:45 Pääjuttu

Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen avattu

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2024. Esiintyjät aiheineen julkaistaan marraskuun aikana. Ilmoittautuminen seminaariin on avattu.

18.9.2023 13:16 Pääjuttu

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 27.9.

30.5.2023 11:57 Pääjuttu

HKVT 2023 aloitti koulutusvuotensa Kisakalliossa

Uusi HKVT-vuosikurssi on aloittanut opintonsa ensimmäisen lähijakson merkeissä. Ensimmäisen viikonlopun keskiössä oli toisiin tutustuminen ja ryhmäytyminen.

Näytä lisää vastaavia