20.6.2024 11:04 Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.
Perttu Blomgren koki olevansa kotonaan Jugoslavia-koriksen synnyinmailla. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
Helios Domzalen kausi huipentui Slovenian kansallisen sarjan finaaleihin, joissa vastaan asettui ljubljanalainen jättiläisjoukkue KK Cedevita Olimpija lukuisine Slovenian maajoukkuepelaajineen.
Selkeänä haastajana finaaleihin lähtenyt Domzale onnistui haastamaan Olimpijan tasaväkiseen kamppailuun kahdessa ensimmäisessä ottelussa, ennen kuin ennakkosuosikki repäisi selkeän irtioton mestaruuden ratkaisseessa kolmannessa pelissä.
- Olimpijalla on paljon isompi budjetti kuin meillä ja heillähän on joukkue täynnä vanhoja Euroliiga-pelaajia, kuten Zoran Dragic, Jaka Blazic ja Alen Omic. Siitä huolimatta oltiin kahdessa ekassa pelissä heiton päässä vielä kaksi minuuttia ennen loppua, Blomgren kertailee finaalisarjan kulkua.
- Oli tosi siistiä päästä pelaamaan vielä kauden huipennukseksi finaaleja. Me kasvettiin alkuvaikeuksien jälkeen joukkueena tosi hyvin yhteen kauden aikana ja me pelattiin samalla kentällä maan ykkösjoukkuetta vastaan. Siihen voi olla vaan tyytyväinen.
Blomgren allekirjoitti sopimuksen Helios Domzalen kanssa johdettuaan ensin Suomen viidenneksi viime kesän Kiinan universiadeissa.
Alku Sloveniassa oli haastava. Blomgren saapui Domzaleen yhtenä sen kolmesta ulkomaalaispelaajasta. Joukkueen peli yskähteli alkusyksystä ja kaksi Blomgrenin ulkomaalaisvahvistuskollegaa vaihdettiin toisiin. Vähitellen niin Pertun kuin joukkueenkin peli asettui kuitenkin uomiinsa.
- Ekan kuukauden aikana oli tosi paljon totuttelemista pelisysteemiin, valmentajaan ja joukkuekavereihin. Pääsin kokemaan senkin, minkälaista on ulkomaalaisvahvistuksen kokema paine ja miten nopeasti ammattilaisen pitää totutella vaihdoksiin, kun avainpelaajat ympäriltä vaihtuu, hän arvioi.
- Alkutotuttelujen jälkeen päävalmentajan (Damjan Novakovic) kanssa syntyi vahva keskinäinen luotto. Näytin pystyväni tekemään kentällä niitä asioita, mitä hän haluaa ja mitä pidemmälle kausi meni, sen parempi keskinäinen suhteemme oli.
Vanhan Jugoslavian alueen koripallokulttuuri teki Blomgreniin vaikutuksen. Helios Domzale pelasi kauden aikana sekä Slovenian kansallista liigaa että Adrianmeren kakkosliigaa. Rakkaus lajiin ja vahva lajituntemus huokuivat kaikkialla, pelattiin sitten Sloveniassa, Serbiassa, Kroatiassa tai missä tahansa muussa alueen maassa.
- Automaatio oli se, että kun pelataan, pelataan todella kovaa ja fyysisesti. Ei olla kavereita kentällä, mutta kun peli loppuu ja päästään kentän ulkopuolelle, ollaan taas parhaat kaverit. Ainakin tämän yhden kauden perusteella Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle, Perttu naurahtaa.
- Adrianmeren kakkosliigan matseissa oli muutamilla joukkueilla tupa täynnä ja hirveä meteli. Käytiin myös marraskuussa Belgradissa katsomassa Crvena Zvezdan ja FC Barcelonan välistä Euroliiga-matsia yli 20 000 muun ihmisen kanssa. Seistiin jengikavereiden kanssa piippuhyllyllä ja mietin, että tän tunnelman ja ilmapiirin tahdon vielä joskus päästä kokemaan pelaajana.
Blomgren huomasi kauden aikana myös sen, että Jugoslavian alueen koripallofaneilla on pitkä muisti. Sloveniassa ja Adrianmeren liigassa useamman kauden urallaan pelanneita Teemu Rannikkoa ja Sasu Salinia muistettiin joka käänteessä.
- Aina, kun puhuttiin paikallisten kanssa koriksesta, he mainitsivat Teemun ja Sasun nimen. Sekin oli hauskaa, että meidän jengin kapteeni Blaz Mahkovic pelasi Sasun kanssa aikanaan Olimpijassa samaan aikaan ja finaaleissa Blazic ja Omic olivat sekä Sasun että Teemun joukkuekavereita. Maailma on pieni.
Ensimmäisen ulkomailla viettämänsä kauden jälkeen Blomgren sanoo ymmärtävänsä suhteellisen hyvin, missä hän on pelaajana ja missä ovat hänen suurimmat kehityksen paikkansa.
Kuten niin monet Suomen rajojen ulkopuolelle lähteneet ammattilaiskoripalloilijat ennen häntä, hän ymmärtää suurimman haasteen olevan tottumuksissa.
- Nyt tiedän tosi paljon paremmin, minkälaista elämä on ammattilaisena ulkomailla ja minkälainen paine ulkomaalaispelaajalla on suorittaa päivittäin treeneissä ja peleissä, hän kuittaa.
- Adrianmeren liigan ja Slovenian liigan pelin fyysisyys on myös varmasti sellainen elementti, mikä on jäänyt lihasmuistiin ja pysyy tallessa. Seuraava tavoite on löytää itselleni paikka ensi kaudeksi jostain päin Eurooppaa ja kehittyä sen jälkeen vuosi vuodelta yhä korkeammalle tasolle kohti Euroopan huippua.
Viikon takaisissa Susijengi Rising Stars -joukkueen otteluissa Blomgren kuului joukkueensa tehokkaimpiin pelaajiin. Tällä viikolla hän lyö puolestaan kaikkensa peliin varmistaakseen paikkansa siinä susiryhmässä, joka lähtee heinäkuun ensimmäiseksi viikoksi Valenciaan pelaamaan paikasta Pariisin olympialaisissa.
- Treeneissä on ollut vauhtia, intoa ja urheilullisuutta. Ollaan treenattu sellaisella pelinopeudella ja fyysisyydellä, mikä sopii mulle tosi hyvin. Vielä kun saadaan muutama treeni ja pari maaottelua alle, hyvä tästä tulee, Blomgren hymyilee.
- Valenciassa on tiedossa kova haaste ja nimekkäitä pelaajia Jeremy Sochanista (Puola) Buddy Hieldiin (Bahama), mutta lähdetään innolla ja keskittyneesti haastamaan niin hyvä tulee.
Ennen heinäkuun olympiakarsintoja Susijengi pelaa kaksi kotimaaottelua. Tiistaina 25.6. Susijengi kohtaa Uuden-Seelannin Espoo Metro Areenalla: liput myynnissä täällä. Perjantaina 28.6. Susijengi pelaa Latviaa vastaan Tampereen Nokia Areenalla: liput myynnissä täällä.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.
Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.
Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.
Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.