Susikoulu saa jatkoa Prahan EM-kisoissa syyskuussa

2.6.2022 12:38 Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa Prahassa syyskuussa pelattavissa EM-kisoissa, jossa Susikouluun ovat tervetulleet perusopetuksessa Suomessa opiskelevat Susijengin fanit.

Samalla Kisakallion Urheiluopiston koordinoima Susikoulu laajenee kansainväliseksi ja tulee tarjoamaan ainutlaatuisen yhteistyön suomalaisten ja prahalaisten lasten ja opettajien kanssa Suomen Koripalloliiton vahvalla tuella. 

Susikoulu kuuluu Kisakallion Urheiluopiston innovaationa syntyneeseen Finnish PopUp School –konseptiin. Susikoulu tulee toimimaan turnausviikolla päivisin Kisakallion koordinoimana yhteistyössä myöhemmin julkaistavan paikallisen kumppanikoulun kanssa. Koulun opetuskielinä ovat Suomi ja Englanti. Koulun opetussisältö rakennetaan arvostetun suomalaisen Liikkuva Koulu filosofian mukaiseksi niin, että opetussuunnitelman sisällön painopisteinä ovat liikuntataitojen, monilukutaidon ja kulttuurillisen vuorovaikutuksen tukeminen niin että oppilaiden laaja-alainen ajattelu kehittyy mainittujen teemojen parissa.  

Montpellierissä suomalaisille lapsille ja Susijengin faneille toteutettu Susikoulu oli menestys ja keräsi laajasti myös kansainvälistä kiitosta. Lisäksi ainutlaatuista innovaatiota ihasteltiin laajasti. Prahassa järjestettävällä Susikoululla haluamme varmistaa, että uuden konseptin myötä lapsilla on mahdollisuus laajentaa kansainvälistä vuorovaikutusta sekä osallistua turnausviikon ohjelmiin koulun siitä kärsimättä.  

- Koripalloliitto on aina tukenut vahvasti lasten ja nuorten oppimista osana suomalaisen koripallon strategiaa. Koulunkäynnin tukeminen on meille kunnia-asia. On hienoa, että meiltä löytyy kumppaneita, jotka jakavat arvomme, kommentoi Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara.   

- On upeaa, että pystymme jälleen tarjoamaan Montpellierin Susikoulun ja Rion Olympialaisissa toimineen Finnish PopUp Schoolin parhaat ideat suomalaisille koululaisille nyt Prahassa, sanoo idean isä, Kisakallion kehitysjohtaja Harri Hollo innostuneena. 

- Kiinnostus suomalaista koulua ja esimerkiksi suomalaisen Liikkuva Koulu ohjelman kansallinen laajuus ovat osoittaneet, että suomalainen koulutusosaaminen on maailmalla arvostettua ja koulustamme ja uuden opetussuunnitelman mukaisista toimintatavoistamme ollaan kiinnostuneita globaalisti, sanoo Hollo. 

Werner Söderström Osakeyhtiö Susikoulun pääyhteistyökumppaniksi Prahaan 

Jo Montpellierissä Susikoulun kumppanina toiminut WSOY on myös Prahan EM-kilpailuiden Susikoulun pääyhteistyökumppani. 

- Koripalloliiton ja Kisakallion kasvatukselliset arvot tukevat erinomaisesti myös WSOY:n pian 145 vuoden kokemusta. Perinteikäs kustantamo on mielellään mukana lapsien kasvatustehtävässä, sanoo WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen. 

Susikoulun matkaa tukee omalta osaltaan myös Koripalloliiton matkakumppanina toimiva Elämys Group, joka rakentaa kaikille korisfaneille sopivat matkapaketit Prahaan.  

Ilmoittautuminen Prahan Susikouluun käynnistyy 6.6.2022 osoitteessa www.kisakallio.fi  

Lisätietoja Susikoulusta
Harri Hollo
0407440900
Kisakallion Urheiluopisto 

 
30.6.2023 10:46 Yhteistyökumppanit

Susikoulu koripallon MM-kisoihin Japaniin?

Kesä etenee ja Susijengin esiintyminen MM-parketilla lähestyy. Elo-syyskuun vaihteessa Japanin Okinawalla pelattavat MM-pelit ovat myös monen lapsiperheen kalenterissa. Tiedustelut suuren suosion saavuttanutta ja EM-kilpailuissa 2015 Montpellierissä ja 2022 Prahassa toteutettua Susikoulua kohtaan ovat lisääntyneet kesälomien alettua.

28.4.2023 12:50 Susijengi

Susijengin MM-kisojen matkapaketit tulevat myyntiin tapahtumakumppani Elämyksen kautta

Susijengi-fanien osalta jännitys tiivistyy tulevana lauantaina, kun FIBA suorittaa vuoden 2023 MM-kisojen lohkoarvonnat. Kumppani Elämyksen kautta tulee myyntiin 2.5. kaiken tarvittavan sisältävät matkapaketit Aasian MM-kisoihin.

17.12.2024 11:50 Susijengi

MM-hopeamitalisti Serbia saapuu helmikuussa kotiluolaan - lippujen ennakkomyynti ennen joulua vain 6. pelaajille

Kotiluolassa virittäydytään helmikuussa EM-kotikisamoodiin, kun Susijengi ottaa mittaa maailman ranking-kakkosesta Serbiasta. 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajilla on mahdollisuus ostaa lippuja ennakkomyynnissä keskiviikosta perjantaihin.

22.11.2024 14:32 Susijengi

EM-kotikisojen Weekend Pass myyntiin osana majoituspakettia

Ensi vuoden elo-syyskuussa Tampereella pelattaviin Susijengin EM-kotikisoihin on julkaistu uusi lipputuote, Weekend Pass, joka sisältää pääsyliput kaikkiin perjantain ja lauantain (29.-30.8.2025) otteluihin. Ensivaiheessa Weekend Pass on saatavilla osana majoituspakettia.

31.10.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

It’s Taffel Time: Taffel on Susijengin uusi yhteistyökumppani

Taffel ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Yhteistyö tulee näkymään Susijengin ottelutapahtumissa ja sosiaalisen median kanavilla sekä Taffelin markkinoinnissa.

25.10.2024 09:30 Susijengi

VIP Eventumin perjantai loppuunvarattu EM-kotikisoissa – uusia VIP-tuotteita myyntiin

Ensi vuonna Tampereella järjestettävien EM-kotikisojen VIP-myynnissä saavutettiin rajapyykki, kun ensimmäinen ja suurin VIP-tila (VIP Eventum) loppuunvarattiin Suomen perjantaiseen otteluun.

9.10.2024 18:16 Susijengi

Maajoukkuekoris palaa Ylen kanaville Susijengin EM-kotikisojen 2025 jälkeen

Yle on hankkinut esitysoikeudet koripallon miesten ja naisten MM- ja EM-kisoihin vuosille 2026–2029. Sopimus sisältää myös Susijengin karsintaottelut.

27.8.2024 10:00 Susijengi

Susijengin EM-kotikisojen liput nyt myynnissä

Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kotikisojen ensimmäisten lippu- ja matkapakettien julkinen myynti on käynnistynyt.

26.8.2024 15:46 Susijengi

Vuosi EM-kotikisoihin – lippu- ja matkapaketit Tampereelle yhdestä osoitteesta

Seitsemän vuotta siten Susijengi isännöi Helsingissä EM-kotikisoja, jotka jäivät historiaan viikon mittaisina hurmosbileinä. Tiistaina on tasan vuosi bileiden jatkumiseen Tampereella. Rajapyykin kunniaksi kotikisojen ensimmäisten lippu- ja matkapakettien julkinen myynti alkaa tiistaina klo 10:00.

29.7.2024 15:56 Pääjuttu

Susijengi mukana kiusaamisvapaalla vyöhykkeellä – huippupelaajat kisailevat Tampereen K-Marketeissa 31. heinäkuuta

Suomen koripallomaajoukkueen pelaajat keräävät rastikilpailu-tyyliin jeesauspisteitä ja varoja kiusaamisen vastaiseen työhön. Kiusaamisvapaa vyöhyke on K-Market-ketjun toimintamalli, joka muistuttaa, että kiusaamiseen puuttuminen on meidän jokaisen vastuulla.

Näytä lisää vastaavia