6.1.2025 16:28 Veera Pirttinen, 27, palasi yhden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen takaisin Euroopan kentille tehdessään kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Luchse Hannoverin kanssa. Pirttisen alkukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä, mutta muuten Pirttinen on ollut tyytyväinen.
Veera Pirttinen palasi täksi kaudeksi Saksaan. (Kuva: Ville Vuorinen)
Pirttinen palasi viiden Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen viime kaudeksi takaisin kotimaan kentille Peli-Karhuihin.
- Omana tavoitteenani on yleisesti pelata ulkomailla ja päästä kilpailemaan kovissa sarjoissa. Viime kaudella Peli-Karhujen kanssa palaset kuitenkin loksahtivat kohdilleen ja se oli minulle hyvä vaihtoehto ja hyvä kausi.
Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen Pirttinen päätti lähteä jälleen ulkomaille. Uudeksi osoitteeksi valikoitui Hannover Luchse
- Täällä oli puolituttu valmentaja, joka oli aiemmin toiminut Pelanderin Sofian valmentajana. Juttelin Sofian kanssa ja kuulin hyviä juttuja. Seuralla on hyvä historia ja viime vuosina on tullut myös jonkin verran menestystä. Täällä on hyvä meininki päällä ja kun kyselin etukäteistietoa, niin en kuullut mitään huonoa, joten se oli hyvä merkki. Olen ollut kyllä tyytyväinen.
Saksa on Pirttiselle on ennestään tuttu maa, sillä hän aloitti ammattilaisuransa Chemnitzin riveissä kaudella 2019-20. Pirttisen mukaan suuria muutoksia ei ole vuosien varrella tapahtunut.
- Aika paljon sitä samaa hyvässä mielessä. Silloin pelasin ensimmäistä vuotta ammattilaisena ja on mielenkiintoista nähdä miten itse on muuttunut myös. Täällä on hyvällä tavalla paljon samaa ja myös joitain samoja pelaajia joita oli silloin.
Ensimmäisen ammattilaisvuotensa jälkeen Pirttinen on kerryttänyt kokemusta myös Islannin, Slovakian ja Espanjan pääsarjoista. Euroopan kovista sarjoista kertynyt kokemus on alkanut näkyä.
- Huomaa, että vuosien varrella pelaamiseen on tullut tiettyä rauhallisuutta ja ehkä sellainen kokemus on näkynyt. Kokemuksesta tietää, että kauteen mahtuu kaikenlaista, niin osaa pysyä rauhallisena ja neuvoa nuorempia. Meillä on aika nuori joukkue ja olen itse vanhimmasta päästä, joka on minulle uusi juttu.
Hannover on tasaisessa sarjassa tällä hetkellä viidentenä kahdeksalla voitolla ja kuudella tappiolla. Pirttinen on ollut suhteellisen tyytyväinen joukkueen alkukauteen.
- Meillä alkoi kausi tosi hyvin, joka oli hieman yllättävää ottaen huomioon, että meillä on nuori joukkue ja joukkue on käytännössä uusi. Olemme mielestäni hyvässä vauhdissa ja menemme kohti seuraavaa askelta.
Bundesliigaa ovat tällä kaudella hallinneet Keltern ja ALBA Berlin, mutta muuten sarja on tasainen.
- Keltern ja ALBA ovat ne kaksi kovaa joukkuetta ja myös Saarlouis on kova. Sarja on niin tasainen, että kaikkiin peleihin pitää lähteä täysillä. Edellisellä kierroksellakin nähtiin taas pari yllätystä.
Pirttisen oma kausi on puolestaan ollut rikkonainen. Hän on ollut sivussa parisen kuukautta alaraajavamman takia ja kuntouttaa itseään edelleen pelikuntoon.
- En osaa sanoa tarkkaa aikaa kuinka kauan vielä menee, mutta päivä kerrallaan, Pirttinen avaa.
Loukkaantuminen piti Pirttisen sivussa myös Susiladiesin marraskuun EM-karsintaotteluista. Susiladies piti EM-haaveensa elossa kaadettuaan toistamiseen Bulgarian ja lähtee jännittävistä asetelmista helmikuun karsintaikkunaan.
- Kiva oli katsoa miten homma menee eteenpäin. Sen huomasi, että olimme viisi viikkoa yhdessä kesällä. Suunta on oikea, Pirttinen arvioi.
Susiladies taistelee vielä paikasta ensi kesän EM-kisoihin, mutta varmuudella joukkue nähdään viimeistään vuoden 2027 EM-kisoissa, jolloin Espoossa pelataan yksi alkulohko.
- Suunta on oikea kohti kotikisoja ja niitä kohti mennään. Pelaamme vielä paikasta tämän vuoden kisoihin ja olisi hienoa päästä niihin ja kerryttää samalla vähän kokemusta kotikisoja ajatellen.
Saksan Bundesliiga:
Herner TC-Angels Nördlingen 83-85
Niko Kuusi (Nördlingen, päävalmentaja)
Ottelutilastot
Italian Serie A2:
Treviso-Vicenza 83-38
Anniina Äijänen (Treviso): 10 pistettä, 4 levypallo, 1 syöttö
Ottelutilastot
Espanjan Liga Femenina Endesa:
Ferrol-Ardoi 71-49
Lotta-Maj Lahtinen (Ardoi): 3 pistettä, 4 levypalloa, 1 syöttö
Ottelutilastot
Anniina Äijänen, 29, otti uralleen uuden suunnan, kun Italian Serie A2:ssa pelaava Treviso nappasi Susiladies-pelaajan riveihinsä. Samalla Äijänen on saanut totuttautua hieman uudenlaiseen rooliin.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.
Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.
Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.
Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.
Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.
Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.