Seurauutisia #4: Seuratyöhön ulkomaisia resursseja

11.2.2019 08:46 Euroopan solidaarisuusjoukkojen kautta Suomen Koripallomuseon ja YMCA Heinolan yhteishankkeessa aloitti helmikuun alussa unkarilainen 30-vuotias Leonard Görbe.

Opetushallituksen Suomessa hallinnoima ja EU:n alainen vapaaehtoistyö on keskeinen osa Euroopan solidaarisuusjoukkojen toimintaa. Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistoiminnassa nuori toimii vapaaehtoisena jossain voittoa tavoittelemattomassa ja paikallista yhteisöä hyödyttävässä hankkeessa.

Jokaista nuorta kohden saadaan tietty määrä tukea, jonka avulla heille tarjotaan majoitus ja ruokailu. Koripallomuseon hallinnoimassa hankkeessa unkarilainen Leonard Görbe on mukana Koripallomuseon työtehtävissä, work shopeissa ja auttamassa kehittämään museon toimintaa omien ideoidensa kautta. Lisäksi hän työskentelee osan ajasta YMCA Heinolassa mm. apuvalmentajana, hallista vastaavana, nuorelta nuorille kohtaamisissa kansainvälisyyttä/kielitaitoa opettaen, jne.

- Hanke tarjoaa nuorelle monipuolisen tehtäväkentän tutustua Suomeen ja kulttuuriimme. Samalla saamme Koripallomuseolle arvokasta apua työtehtäviin näyttelyrakentamisesta alkaen, jotka olen yleensä yksin tehnyt. Vastaavasti kansainvälinen työkaveri avartaa omaa ajatteluanikin, joten olen erittäin tyytyväinen jo reilun viikon kokemukseemme tästä solidaarisuusjoukkojen mahdollistamasta vapaaehtoispalvelusta. Koin alusta alkaen tärkeänä, että teemme hankkeen jonkin paikallisseuran kanssa, jotta nuori saa enemmän kontakteja suomalaiseen liikuntakulttuuriin ja kykenee auttamaan osaltaan ruohonjuuritason seuratyötä. Tavoitteemme on ensi kaudeksi ottaa kaksi nuorta mukaan toimintaan, kertoo hankkeesta vastaava Koripallomuseon toiminnanjohtaja Jari Toivonen.

Unkarilainen majoittuu Heinolassa lähellä vastikään valmistunutta YMCA Training Centeriä. Hän työskentelee mm. open gym -vuorojen toimintaa kehittäen ja pitäen huolta hallista. Pikkuhiljaa hänelle aletaan antaa enemmän vastuuta juniorijoukkueiden apuvalmentajana ja häntä on mahdollista hyödyntää niin turnausjärjestelyissä kuin seuran viestinnässäkin. Toimintaa kehitetään nuoren omista kiinnostuksen ja osaamisen lähtökohdista. Hanke kanssa jatkuu heinäkuun loppuun asti.

- Näen yhtenä tärkeänä tekijänä kansainvälisyyden, jota nuori tuo seuraamme. Hän tulee olemaan myös nuorimpien junioreiden mukana ja tuttuna naamana näkyy hallilla jatkuvasti. Näin junioreillamme on mahdollista Leonardin kautta oppia uutta kulttuuria ja nähdä, että ihmiset ovat samanlaisia eri puolilla maailmaa. Lisäksi hän tuo apukäsiä monenlaiseen eri tehtävään seurassamme., toteaa YMCA Heinolan toiminnanjohtaja Vesa Hämäläinen.

 

Lisätietoja solidaarisuusjoukoista ja vapaaehtoistoiminnnnasta >>

Lisätietoja hankkeesta:

Jari Toivonen
Koripallomuseo
040 5708078
 
Vesa Hämäläinen
Heinolan NMKY
044 0331383
 
26.11.2024 11:20 Seurauutinen

Seurauutisia #93: EHYT ry järjestää Päihteet eivät kuulu urheiluun -seminaarin 4.12.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?

22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

2.5.2023 11:53 Seurauutinen

Seurauutisia #80: Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.

24.4.2023 10:21 Seurauutinen

Seurauutisia #79: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 4,3 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

2.11.2022 10:26 Seurauutinen

Seurauutisia #75: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2023 haku on käynnissä 1.-30.11.2022. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

8.4.2022 09:30 Seurauutinen

Seurauutisia #67: Liikunnan aluejärjestöt jakavat kesätyöllistämistukea urheiluseuroille

Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi liikunnan aluejärjestöt tukevat nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.

6.5.2021 10:06 Seurauutinen

Seurauutisia #55: Seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin viidelletoista koripalloseuralle

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain tukea seuratoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2021 tukea sai peräti 15 seuraa koripallotoiminnan järjestämiseen.

15.1.2021 08:25 Seurauutinen

Seurauutisia #50: Tapiolan Honka on nyt myös aikuisten seuratoiminnan Tähtiseura

Espoolaisseuralle myönnettiin 13.1. punainen aikuisten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta aikuisten liikunnan seuratoiminnasta. Hongasta tuli ensimmäinen koripalloseura, jolla on status niin lasten ja nuorten sekä aikuisten puolella.

21.12.2020 08:20 Seurauutinen

Seurauutisia #49: Lahti Basketball Junioreista uusi Tähtiseura

Lahti Basketball Junioreille myönnettiin 15.12.2020 lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Seurasta tuli 14. koripalloseura, joka sai Tähtimerkin.

Näytä lisää vastaavia