27.7.2023 12:23 Syyskesällä 2022 Alex Murphy katsoi riemuissaan ja haikeana Susijengin menestyksekästä taivalta Prahan ja Berliinin EM-kisoissa. Heti kisojen jälkeen Murphy kävi Henrik Dettmannin kanssa pitkän keskustelun, jonka seurauksena hän on sitoutunut Susijengiin vahvemmin kuin koskaan ja odottaa MM-kisakesältä 2023 suuria.
Susijengin kesän 2023 viimein käynnistyttyä Alex Murphy on täynnä energiaa ja syystä – onhan hänen edellisestä virallisesta koripallo-ottelustaan vierähtänyt hetki.
Viime kaudella Levanga Hokkaidoa Japanin pääsarjassa edustaneen Murphyn sopimus seurajoukkueensa kanssa päättyi helmikuun 2023 MM-karsintaikkunaan, joten hän on edellisen kerran juossut kentälle 27. helmikuuta Espoo Metro Areenalla Susijengin ja Saksan välisessä MM-karsintaottelussa.
- Lähdin heti Suomesta takaisin kotiin. Vietin hyvän aikaa Massachusettsissa perheeni ja ystävieni kanssa, jonka jälkeen suuntasin Floridaan treenaamaan. Vietin suurimman osan keväästä Miamissa ja lisäksi minulla oli mahdollisuus harjoitella pikkuveljeni Tomasin yliopistojoukkueen tiloissa Fort Lauderdalessa, Alex kertoo.
Kesäkuun alussa kolmekymmentä vuotta täyttänyt Alex sanoo olevansa koripalloilijana hyvässä paikassa. Niin yliopistouraa kuin varhaista ammattilaisuraakin varjostaneet loukkaantumiset ovat muisto vain, ja taustalla on kaksi tehokasta seurajoukkuekautta Japanissa sekä sitä edeltänyt menestyksekäs kausi Espanjan kakkosliigan hopeajoukkue CB Granadassa.
- Voi olla, että olen koripalloilijaksi jo aavistuksen vanha, mutta olen hyvässä paikassa. Päätin juuri kuudennen kauteni ammattilaiseni ja kropassani tuntuu hyvältä, Alex hymyilee.
- Minulla on pitkän kevään ja alkukesän jälkeen virkistynyt olo ja motivaationi koripalloilijana on korkealla. En ole vielä allekirjoittanut sopimusta ensi kaudeksi, mutta seuraavien viikkojen jälkeen olemme taas viisaampia.
Alex Murphy ei kuulunut Susijengin leiritykseen EM-kisakesän 2022 aikana, mutta hän katsoi Susijengin otteita Prahan ja Berliinin EM-kisoja kotonaan Massachusettsissa puoliksi riemuissaan ja puoliksi haikeana.
Heti EM-kisojen jälkeen Murphy soitti Henrik Dettmannille, ja kaksikko keskusteli pitkään. Tuon keskustelun lopputuloksena Alex sitoutui uudella motivaatiolla Susijengin toimintaan ja kuului joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin kahden viimeisimmän MM-karsintaikkunan aikana.
- Meillä oli loistava ja hedelmällinen keskustelu Henrikin kanssa. Lopetimme keskustelun samalla sivulla ja sen lopputuloksena olen ottanut innolla vastaan uuden roolini joukkueessa. Olen nyt kolmanneksi vanhin kaveri koko porukassa ja minun pitää olla enemmän johtaja kentällä ja sen ulkopuolella, hän selventää.
Murphy debytoi sinivalkopaidassa kesällä 2012 osana Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkuetta. Kolmen vuoden tauon jälkeen Murphy kuului Suomen universiadijoukkueeseen Etelä-Koreassa ja debyytti Susijengissä odotti vuoroaan EM-kotikisakesänä 2017. Murphyn varttuessa tulokkaasta veteraaniksi on joukkue ottanut valtavia kehitysloikkia.
- Jengin evoluutio on ollut uskomaton. Vielä kymmenen vuotta sitten Susijengi oli joukkue, joka taisteli, kynsi ja raapi ja lähti jokaiseen otteluunsa altavastaajana. Nyt me olimme ensimmäinen eurooppalainen MM-kisoihin päässyt joukkue ja yksi MM-kisalohkomme vahvimpia joukkueita, hän arvioi.
Olosuhteet ovat Murphyn Susijengissä viettämän runsaan vuosikymmenen aikana parantuneet niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Erityisen suuri muutos on ollut etukentällä. Jos Murphy pelasikin viime syksyn ja talven MM-karsinnoissa paikoin vitospaikalla, kesän 2023 Susijengissä hän pääsee operoimaan itselleen luonnollisempaan asemaan kauemmaksi korista.
- Lassi (Tuovi) painottaa meille koko ajan, että meillä on joka pelipaikalla taitavia pelaajia, jotka osaavat käsitellä palloa. Vaikka meidän tietenkin täytyy tietää oma pelipaikkamme kulloisessakin kentällä olevassa viisikossa, olemme parhaimmillamme, kun pelaamme pelipaikatonta koripalloa, Alex analysoi.
- On myös iso etu, että joukkue on täynnä pelaajia, jotka ovat isoja, monipuolisia, liikkuvia ja urheilullisia. Voimme pelata ”small ball”-koripalloa viisikolla, jossa on kolme enemmän tai vähemmän 210-senttistä pelaajaa. Henkilökohtaisesti pelaan mitä roolia tahansa, kunhan me voitamme. Voittaminen menee yli kaiken muun.
Jos viime kesänä Alex Murphy katsoikin kotisohvalta Susijengin viiletystä EM-kisoissa, mahdollisuus edustaa Suomea Aasian MM-kisoissa tuo hymyn hänen huulilleen.
- Olen latautunut. Tämä on historiallinen kesä. Susijengi on MM-kisoissa vain toista kertaa koko historiansa aikana. Meillä on vielä paljon töitä tehtävänämme ennen Okinawaa, mutta jokainen kaveri tässä joukkueessa on latautunut, hän hymyilee.
- Tämä on suuri palkinto jokaiselle pelaajalle, joka on edustanut Susijengiä viime vuosina ja samalla uskomaton mahdollisuus. Sen isompaa näyteikkunaa ei ole kuin MM-kisat. Siellä pelaavat parhaista parhaat.
Unohtaa ei sovi sitäkään, että Alex Murphy pääsi testaamaan Okinawan MM-kisa-areenan viime kaudella pelatessaan Levanga Hokkaidon kanssa Ryukyu Golden Kingsiä vastaan. Hänen mukaansa niin joukkueella kuin suomalaisfaneilla on suuresti odotettavaa.
- Okinawa on kaunis ja sää uskomaton. Uimarantoja riittää silmänkantamattomiin. Peliareena on ensiluokkainen, uusi, NBA-standardien mukainen halli ja okinawalaiset fanit ovat äänekkäitä, mutta äärimmäisen kunnioittavia. Odotan, että jokainen Susijengin peli tullaan myymään loppuun.
Susijengi kohtaa perjantaina 4.8. Liettuan Tampereen Nokia Areenalla ja keskiviikkona 9.8. Viron Espoo Metro Areenalla. Liput kotiotteluihin myynnissä.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.
Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.
Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Päävalmentajauransa 36. miesten maaottelun lauantai-iltana Valencian olympiakarsintasemifinaalissa valmentanut Lassi Tuovi, 37, oli turnauksen päätyttyä rauhallinen ja mietteliäs. Intensiivinen olympiakarsintakesä palautti Susijengin kollektiivisen identiteettinsä äärelle ja antoi koko ryhmälle paljon työstövaraa tulevaan.