29.7.2022 13:27 Vuosikymmenen taitteen MM- ja EM-karsintaotteluissa Susijengissä edukseen esiintynyt Alex Murphy, 29, jatkaa uraansa Japanissa. Viime kaudella Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (B2) pelannut Murphy, 206, nousee Japanin liigaan solmittuaan yksivuotisen sopimuksen Levanga Hokkaido Sapporon kanssa.
Alex Murphy viihtyy Japanissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
- Olen äärimmäisen innoissani ja onnellinen tilaisuudesta edustaa Levanga Hokkaidoa. Tuskin maltan odottaa päästä takaisin Japaniin urakoimaan joukkueen kanssa, Murphy kommentoi seuran tiedotteessa.
Levanga Hokkaido Sapporo jäi viime kaudella täpärästi Japanin liigan (B1) pudotuspelien ulkopuolelle. Joukkue on vahvistunut kesällä kolmella amerikkalaisvahvistuksella ja tähtää sarjanousuun ensi keväänä.
Alex Murphy edusti Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa Dukea, Floridaa ja Northeasternia vuosien 2012-17 aikana. Murphy debytoi Suomi-paidassa jo kesällä 2012, jolloin hän edusti Suomen 20-vuotiaita miehiä B-divisioonan EM-kisoissa.
Susijengissä Murphy debytoi kesällä 2017 ja on kuulunut siitä lähtien joukkueen runkomiehistöön. Tähän mennessä hänelle on kirjattu 19 miesten maaottelua 6,2 pisteen ja 2,1 levypallon keskiarvoin.
Yliopistopelit pelattuaan Murphy käynnisti ammattilaisuransa Korisliigan Kataja Basketissa kaudella 2017-18, jota seurasi syyskausi unkarilaisessa KK Szolnoki Olaj’ssa 2018.
Vuosikymmenen taitteessa Murphy pelasi Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ensin Gipuzkoassa (2019-20) ja CB Granadassa (2020-21). Espanjan vuosinaan Murphy saalisti maan kakkoscupin mestaruuden Gipuzkoan kanssa alkuvuonna 2020 sekä ylsi CB Granadan kanssa Espanjan kakkosliigan hopealle.
Viime kaudella Murphy pelasi isoveljensä Erikin kanssa Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Fukushima Firebondsissa. Alex Murphyn ensimmäisen Japanin kauden keskiarvot olivat 14,0 pistettä, 5,4 levypalloa ja 2,3 syöttöä ottelua kohden.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.