23.10.2020 11:44 Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Puolan pääsarjan KK Radomissa tehnyt 206-senttinen Susijengin laitahyökkääjä Carl Lindbom, 28, aloittaa kolmannen kautensa Puolassa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Lindbomin uusi seura on Puolan mitalimittelöihin kesän pelaajakiinnityksillään ilmoittautunut Stal Ostrow Wielkopolski.
Ammattilaisura vie Carl Lindbomin jo kolmanneksi kaudeksi Puolaan. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Lindbom kartoitteli sopimustarjouksia mm. Puolasta ja Unkarista pitkälle syksyyn ja oli jo kesällä lähellä sopimusta Stal Ostrowin kanssa, mutta tuolloin yhteisymmärrystä ei vielä syntynyt.
Lokakuussa Ostrow palasi neuvottelupöytään Lindbomin kanssa, tällä kertaa tuloksellisesti. Kahden Puolan kautensa aikana Radomille 14,8 pistettä ja 5,4 levypalloa ottelua kohden viimeistellyt Lindbom pitää sopimusta jälleen uutena kehitysaskeleena urallaan.
- Radom asetti virallisesti tavoitteensa aina pudotuspeleihin pääsemiseksi, mutta Ostrowilla on erityisesti penkin alle menneen 2019–20-kauden jälkeen pyrkimys runkosarjan neljän parhaan joukkoon ja siitä mestaruuspeleihin, ”Calle” kertoo.
- Olen syksyn mittaan katsonut Ostrowin pelejä ja miettinyt joukkueen mahdollisuuksia ja näyttää sltä, että nyt mulla olisi mahdollisuuteni lyödä itseni läpi menestykseen tähtäävässä joukkueessa.
Seurajoukkuekaudella 2018–19 Ostrow vei nimiinsä Puolan cup-mestaruuden, jonka lisäksi joukkue saavutti Puolan hopeaa keväällä 2018. Seuran ensimmäistä mestaruutta Lindbomin kanssa tavoittelevat mm. aiemmin Puolan liigan MVP:ksi valittu James Florence, Topias Palmin seuratoverina Cremonassa viime kaudella pelannut kroaattiveteraani Josip Sobin sekä vuosikaudet Euroopassa pelannut amerikkalaispelinrakentaja Taurean Green.
- Ostrowin historia Puolan liigassa on aika lyhyt ja viime kauden pettymyksen jälkeen seurajohto lähti tähän kauteen kunnollisin panostuksin. Positiivista on sekin, että mikäli maailmantilanne sen sallii, Ostrowin kanssa pääsee pelaamaan myös FIBA Europe Cupia jossain vaiheessa kautta, Lindbom hymyilee.
- Iso kiitos kuuluu myös Helsinki Seagullsille, jonka kanssa olen saanut treenata loppukesän ja syksyn aikana. Gullsien kanssa treenaamisesta on ollut iso apu kunnon ylläpitämisessä ja uskon olevani valmis, kun Puolan liigapelit taas kutsuu.
Carl Lindbom aloitti pääsarjauransa vasta 16 vuoden iässä Mihailo Pavicevicin valmentamassa Espoon Hongassa kaudella 2008–09.
Edustettuaan Honkaa kevääseen 2010 Lindbom siirtyi Saksaan Frankfurt Skylinersiin Gordon Herbertin valmennettavaksi. Kaudella 2010–11 Lindbom pelasi sekä Saksan kolmosliigaa (Pro B) että Saksan Bundesliigaa. Kevätkauden 2011 lopussa Lindbom palasi loppukauden ajaksi Honkaan.
Korisliigan läpimurtonsa Lindbom teki 2011–12, jolloin hän urakoi helsinkiläiselle ToPolle 10,4 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden pronssiin päättyneellä kaudella. Korisliigan kapteenit ja päävalmentajat äänestivät keväällä 2012 Lindbomin Korisliigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi.
ToPosta Lindbomin tie vei Loimaa Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön kautta takaisin Helsinkiin, missä hän kuului 2014–2017 Helsinki Seagullsin avainpelaajiin.
Ulkomaan ammattilaisdebyyttinsä Lindbom teki liettualaisesa Juventus Utenassa syksyllä 2017 kahden kuukauden ajan 2,4 pisteen ja 1,4 levypallon ottelukeskiarvoin. Haettuaan vauhtia Seagullsista Lindbom siirtyi Kroatian liigan KK Osijekiin, jota hän edusti Kroatian liigassa 10,2 pisteen ja 6,1 levypallon keskiarvoin.
Viimeiset kaksi kautta Lindbom on antanut vahvoja näyttöjä Puolan liigan Radomissa. Ensimmäisellä Puolan kaudellaan Lindbom runnoi Radomille 15,5 pistettä ja 4,9 levypalloa ottelua kohden.
Lindbomin palkintokaapista löytyy kolme SM-pronssia (ToPo 2012, Bisons 2014, Seagulls 2017) sekä kaksi Suomen Cupin mestaruutta (Honka 2009, Pyrintö 2011).
Maajoukkueurallaan Lindbom on pelannut 71 nuorten ja 32 haastajien maaottelua sekä edustanut Suomea vuosien 2013 ja 2015 universiadeissa. Susijengissä Lindbom on pelannut 57 ottelua 2,6 pisteen keskiarvolla. Suomen EM-kisajoukkueeseen Lindbom kuului syksyllä 2017 Helsingissä ja Istanbulissa.
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.
Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).