Carolina Kert: Kuinka paljon voi tapahtua kahden kesän välissä?

4.8.2020 08:57 Vähän yli vuosi sitten Carolina Kert, 19, ei ollut pelannut yhtään maaottelua missään ikäluokassa. Edelliskesä täyttyi haastajamaajoukkueen ja 20-vuotiaiden naisten otteluilla, vuodenvaihde siirrolla Tallinna Ülikooliin ja nyt loppukesästä hänellä on mahdollisuudet debytoida Susiladiesissa.

Carolina Kert on häikäisevän urheilullinen pelaaja. Kuva: Ville Vuorinen.

Kertin kaksi viimeisintä kesää ovat olleet aikamoista hullunmyllyä. Kesällä 2019 hän puki ensimmäistä kertaa urallaan haastajamaajoukkueen paidan ylleen ja oli nostamassa Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen EM-kisojen A-divisioonaan pienillä minuuteilla.

Aikaisemmalla nollalla maaottelulla hän runnoi itsensä maajoukkuetoimintaan vähän yllättäen, ikään kuin puskan takaa. Sitä edelsi viimeinen A-tyttökausi, jolloin hän pääsi ensimmäisiä kertoja pelaamaan kunnolla, kovaa sarjaa ja isossa roolissa.

– Sillä kaudella pääsin kunnolla pelaan playoffien aikaan. Sitten pääsin U20-joukkueen kanssa kesäksi ja tapahtui paljon kehitystä pelillisesti, Kert kertoo.

– Nyt alkukesästä tein paljon mentaalisesti töitä. Kun korona alkoi, niin en koskenut ollenkaan palloon, vaan mietin juttuja vain päässäni. Tänä kesänä oon jotenkin puhjennut kukkaani.

Korson Kunto -kasvatti Kert ei ole ollut junnutähti, joka on dominoinut ikäluokkansa pelejä pienestä lähtien. Hän on ollut potentiaalinen pelaaja, jonka läpimurto on odottanut aina seuraavaa kautta. Työnteko ei ole kuitenkaan missään vaiheessa loppunut.

– Monta vuotta on tehty töitä ja välillä on tuntunut, että on vain pyörinyt paikallaan ne vuodet. Viime ja tämä kesä ovat alkaneet tuottaa tulosta ja se tuntuu mahtavalta, Kert hymyilee.

Alley-oop, naiskoripallon harvinaisuus

Jos on nähnyt Kertin pelaavan, niin urheilullinen potentiaali ei ole varmasti jäänyt epäselväksi. Viimeisellä A-tyttökaudella nopeista hyökkäyksissä joukkuekaverit pistivät pallon vain ilmaan, antoivat Kertin liihotella ilmassa ja viimeistellä silkkisellä kosketuksella rautojen sisälle.

Alley-oopit eivät jääneet pelkästään satunnaisiin nopeisiin hyökkäyksiin, vaan päävalmentaja Helmi Basketin päävalmentaja Santeri Savolaisen pelikirjassa Kertille pelattiin niitä myös sivu- ja päätyrajoista.

– Kun alkoi saamaan enemmän vastuuta, niin mulle alettiin pelaamaan näitä juttuja. En mä edes tajunnut, että ne olisi jotenkin erilaisia, Kert aloittaa.

– Jotenkin hyppääminen tulee luonnostaan. Pienempänä tuli harrastettua parkouria, tykkäsin hyppiä ja kiipeillä.

Viime tammikuussa Kert siirtyi kesken kauden HBA-Märskystä toisen kotimaansa hallitsevan mestarin Tallinna Ülikoolin vahvuuteen. Tallinnalaiset ehtivät pelata kolme ottelua Baltian liigaa ja saman verran Viron pääsarjan pudotuspelejä (jonne Tallinna Ülikool osallistuu vasta pudotuspeleissä), kunnes kausi päättyi koronaviruspandemian vuoksi.

– Se oli todella hieno kokemus kokonaisuudessaan. Kasvoi ihmisenä, asui yksin ensimmäistä kertaa ja joutui ottamaan vastuun omista asioista. Tietenkin oli todella kivaa pelata hyviä vastustajia vastaan, jotka on atleettisia ja aggressiivisia.

Molemmat osapuolet ovat myös olleet kiinnostuneita yhteistyön jatkumisesta.

”Ollaan kaikki urheilullisia ja nopeita”

Vaikka Kert onkin saanut jalkansa maajoukkuetoiminnan väliin vasta viime kesänä, niin Susiladiesissa hän ei ole muiden silmissä mikään untuvikko. Valtaosa joukkueesta on jo tuttuja joko Helmi Basketin tai HBA:n kautta. Monet ovat jo yhdessä pukeneet ylleen Suomi-paidan.

– Me ollaan nuoria, mutta ollaan kaikki urheilullisia ja nopeita. Se on etu, että suuri osa on pelannut yhdessä jo monta vuotta. Tiedetään paremmin muiden vahvuudet ja pystytään pelaamaan joukkueena paremmin.

Susiladiesilla on takanaan harjoittelupainotteinen kesä, joka huipentuu lopullisesti Latvia-otteluihin. Kertin suhteen Riikassa pelattavat ottelut ovat hänen ensimmäinen mahdollisuutensa päästä pelaamaan naisten maaottelu tai kaksi.

– Se olisi iso asia itselle. Arvostan todella paljon, että tällainen mahdollisuus on ja se olisi varmasti todella hieno kokemus.

Henkilöt

 
9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia