Daniel Janssonin nuori joukkue kasvoi kauden edetessä

26.3.2019 14:28 Daniel Janssonin valmentama OrangeAcademy Ulmin kausi Saksan ProB-liigassa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Kausi oli nuorelle joukkueelle kasvuprosessi.

Daniel Jansson teki jälleen hyvää työtä Ulmissa. (Kuva: Oma Design)

Bundesliigaseura Ratiopharm Ulmin akatemiajoukkue putosi viime kaudella ProA:sta ja aloitti tällä kaudella uuden projektin nuorten pelaajien kanssa ProB-sarjasta. Runkosarjassa OrangeAcademy raivasi tiensä pudotuspeleihin ollen eteläisen lohkon seitsemäs, mutta kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

- Lähdimme kauteen niin nuorella joukkueella, että tiesimme edessä olevan kasvun paikka ja taistelu, ja niinhän se oli. Kaiken kaikkiaan pojat kasvoivat kauden aikana silmissä. Eritoten meidän 2001 syntyneiden poikien runko. Näin ollen kausi täytti tavoitteensa hyvin, Jansson arvioi kautta.

OrangeAcademyn erityisenä vahvuutena oli tällä kaudella puolustuspelaaminen, sillä joukkueelle tehtiin vähiten pisteitä. Toisaalta joukkue teki myös kolmanneksi vähiten pisteitä.

- Tiesimme, ettei meillä ollut korintekomielessä hirveästi tulivoimaa, ja joukkueen tavoitteena oli puolustaa yhdessä paljon paremmin kuin aiemmin. Siinä onnistuimme kaiken kaikkiaan hyvin paria notkahdusta lukuun ottamatta. Päästimme koko sarjassa vähiten koreja ja muutamassa muussakin puolustustilastossa olimme ykkösiä. Teimme siitä tavaramerkkimme.

OrangeAcademy on nojannut pääosin omiin nuoriin pelaajiin, mutta tällä kaudella joukkue teki pienen poikkeuksen tuoden mukaan kesken kauden yhden amerikkalaispelaajan.

- Joulun alla tuli ikävä neljän ottelun jakso, jossa hävisimme kolme matsia viimeisen sekunnin korilla. Se kieltämättä nakersi poikien itsetuntoa ja siihen hätään hankimme myös yhden amerikkalaispelaajan täydentämään joukkuetta. Tämän jälkeen tulikin pitkälti voittoja ja loppujen lopuksi seitsemäs sija, joka antoi sitten kovan vastuksen pudotuspeleihin.

Pudotuspeleissä vastaan tuli pohjoislohkossa toiseksi sijoittunut LOK Bernau. OrangeAcademy taisteli itselleen voiton omassa kotiottelussaan, mutta Bernau vei ottelusarjan nimiinsä 2-1.

- LOK Bernau on äärimmäisen hyvä jengi ja hävisimme heille selvästi, koska he olivat parempia. Aiheutimme heille kuitenkin vuoden 2019 ensimmäisen tappion. Toki se mahdollisuus, että pelasimme kolme tasaista ja kovaa peliä heitä vastaan, antoi jälleen todella arvokkaita minuutteja ja sekunteja jokaiselle nuorelle pelaajalle. Mielestäni pelasimme myös taas kauden parasta korista tuossa pudotuspelisarjassa, eli siihen nähden ihan positiivinen luku kirjassamme.

Henkilöt

 
16.12.2024 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen isossa roolissa Granadassa – ”Tuntui oikealta paikalta jatkaa”

Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.

9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

11.11.2024 16:23 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ottanut jälleen askeleen eteenpäin – ”Seuralla on isot suunnitelmat”

Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

28.10.2024 14:48 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen näyttänyt kyntensä Euroopan huipulla – ”Kaikki lähtee siitä päivittäisestä työstä”

Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

14.10.2024 16:01 Suomalaiset ulkomailla

NBA siintää edelleen Olivier Nkamhouan mielessä – ”Enemmän tavoite kuin haave”

Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.

Näytä lisää vastaavia