Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

18.11.2023 13:17 Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

Edon Maxhuni on aloittanut vahvasti Le Portelissa. (Kuva: FIBA)

Maxhuni löysi itselleen sopivan seuran vasta lokakuun alussa, kun sarjakaudet olivat jo käynnissä. Maxhuni teki tietoisen valinnan odottaa juuri sitä oikeaa tarjousta ennen allekirjoitusta. Sellainen tuli lopulta Ranskan liigasta Le Portelin joukkueesta.

- Kesällä oli muutamia vaihtoehtoja, mutta koko kesä meni odotellessa vähän parempia ja ajattelin MM-kisojen jälkeen tulevan joitain. Siinä tulikin pari vaihtoehtoa, mutta halusin vielä odottaa. Kun alkoi venyä vähän pitkäksi, niin alkoi jo epäilyttää kannattiko odottaa, mutta joskus kannattaa luottaa omiin ja agentin vaistoihin. Se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, kun sitten tuli hyvä tarjous, Maxhuni kertoo siirtokiemuroistaan.

Maxhuni onkin saanut lentävän lähdön joukkueessa. Ennen Maxhunin saapumista Le Portel oli voittanut kuudesta sarjapelistään vain yhden. Nyt joukkue on kuuden voiton putkessa ja Maxhunilla on vyöllään pelkkiä voittoja.

Hän on ottanut heti ison roolin joukkueessa pelaten keskimäärin yli 33 minuuttia ottelua kohden. Tilastokeskiarvoikseen hän on tähän mennessä tilastoinut 15,4 pistettä, 2,6 levypalloa ja 4,6 syöttöä.

- Heti kun tulin, niin valmentaja antoi paljon vastuuta. Tuntui, että olisin ollut täällä jo pidempään. Vastuu ei tullut yllätyksenä ja se mitä puhuttiin ennen kuin tulin tänne, niin se on myös toteutunut. Joukkueen mukaan oli todella helppo tulla.

- Olen saanut pelata samalla tavalla kuin mihin olen tottunut ja saanut pelata omilla vahvuuksillani. Valmentajalta on tullut luottoa myös siinä, että saan johtaa joukkuetta ja antaa neuvoja nuoremmille pelaajille. Meillä on kuitenkin aika nuori joukkue, jotka eivät ole juuri Eurooppaa kiertäneet ja saan siinäkin vapauksia auttaa nuorempia.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Vaikka kurssi kääntyi Maxhunin tulon myötä, niin ei hän ota koko kunniaa joukkueen viimeaikaisista voitoista.

- Joukkueella oli loukkaantumisia, mutta nyt olemme saaneet pelaajat takaisin. Lisäksi minun lisäkseni tuli yksi toinen pelaaja. Meillä on jokainen pelipaikka tosi hyvin roolitettu ja palapelin palat ovat hyvin kohdillaan. Itse olen tuonut positiivisuutta ja parin voiton jälkeen joukkueen itseluottamus kasvoi ja henki on joukkueessa tosi hyvä.

- Edellinen voitto ruokkii aina seuraavaan peliin eikä meitä alkukaudella hirveästi arvostettu ja ajateltiin vain, että se on joku Le Portel. Kun aloimme voittaa, niin joukkueet ovat huomanneet voivansa hävitä meille ja olemme saaneet muilta rispektiä, joka on hyvä asia, Maxhuni listaa voittoputken syitä.

Nopea sopeutuminen sarjaan

Maxhuni on urallaan pelannut Espanjassa, Viron ja Baltian yhteisliigaa, Belgian ja Hollannin yhteisliigaa sekä Saksan Bundesliigaa. Ranskan liigaa pidetään Euroopan atleettisimpana, mutta Maxhunilla ole ollut ongelmia hypätä uuden sarjan vauhtiin.

- Olen tykännyt paljon. Atleettisuus on näkynyt ja Saksassa oli myös atleettisuutta, mutta täällä se on vielä vähän korkeammalla tasolla. Itse en ole niin atleettinen, niin joutuu käyttämään aivoja ja hyvin olen pärjännyt tähän mennessä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Maxhunilla on sopimusta Le Portelin kanssa jouluun, mutta keskustelut jatkosta ovat jo käynnissä. Samalla Maxhuni pitää pelikortit käsissään, jos vastaan tulee muita tarjouksia.

- Keskustelut jatkosta ovat alkaneet ja ne jatkuvat todennäköisesti joulukuussa. Katsotaan myös mitä muita mahdollisia vaihtoehtoja on ja sitten päätetään missä pelataan loppukausi.

Maxhunin ja Le Portelin kausi jatkuu lauantaina Strasbourgin vieraana. Strasbourg sai juuri vahvistusta penkin päähänsä, kun Susijengin apuvalmentaja Mikko Larkas liittyi joukkueen valmennusryhmään. Aiemmin tällä kaudella Maxhuni on ollut kaatamassa Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketballia ja nyt hän janoaa taas yhden suomalaisen päänahkaa.

- Se antaa vähän enemmän, kun toisessa joukkueessa on tuttuja vastassa. Saa nähdä mitä keinoja Larkas on minua varten keksinyt. Olen jo kaksi suomalaista tällä kaudella voittanut, niin nyt olisi hyvä ottaa kolmas voitto, Maxhuni heittää.

Henkilöt

 
16.12.2024 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen isossa roolissa Granadassa – ”Tuntui oikealta paikalta jatkaa”

Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

11.11.2024 16:23 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ottanut jälleen askeleen eteenpäin – ”Seuralla on isot suunnitelmat”

Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.

28.10.2024 14:48 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen näyttänyt kyntensä Euroopan huipulla – ”Kaikki lähtee siitä päivittäisestä työstä”

Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.

14.10.2024 16:01 Suomalaiset ulkomailla

NBA siintää edelleen Olivier Nkamhouan mielessä – ”Enemmän tavoite kuin haave”

Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.

20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

19.6.2024 10:55 Susijengi

Severi Kaukiainen: ”Kausi toi ennen kaikkea henkistä kasvua”

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

Näytä lisää vastaavia