3.5.2022 13:33 Joonas Iisalo, 36, on nimetty Saksan Bundesliigassa pelaavan MLP Academics Heidelbergin uudeksi päävalmentajaksi. Iisalon sopimus on kaksivuotinen.
Joonas Iisalo on Academics Heidelbergin seuraava päävalmentaja. (Kuva: Jörn Wolter)
Iisalo on toiminut kolmena edelliskautena isoveljensä Tuomaksen apuvalmentajana, ensin kahden kauden ajan Merlins Crailsheimissa, ja tällä kaudella Telekom Baskets Bonnissa.
Ensi kaudella Joonas Iisalo ottaa haltuunsa Heidelbergin joukkueen. Heidelberg jäi tällä kaudella pudotuspelien ulkopuolelle ollen sarjassa sijalla 14 ennen kauden viimeistä otteluaan.
- Olen erittäin iloinen tästä mahdollisuudesta olla Heidelbergin seuraava päävalmentaja. Näen tässä paljon potentiaalia ottaa seuraava askel sekä seuran vaikuttavan historian että seuran ympärillä olevan energian avulla. Näinä kolmena Saksassa viettämäni vuoden aikana olen oppinut paljon Tuomakselta, valmennusryhmältämme sekä sarjan muilta erinomaisilta valmentajilta. Uskon tämän olevan oikea hetki aloittaa uusi haaste, kauden jälkeen joukkueen ohjat ottava Iisalo toteaa Heidelbergin verkkosivuilla.
- Haluan tuoda oman kulttuurini ja pelityylini Heidelbergiin. Minun ajatusmaailmassani "me" tulee aina ennen "minua". Nautin nähdä kaikkien työskentelevän kovaa, fiksusti ja kohti yhteisiä tavoitteita, Iisalo jatkaa.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Seuran urheilutoimenjohtaja Alex Vogelin mukaan Iisalo erottui muista kandidaateista.
- Joonaksen myötä palkkasimme valmentajan, joka tuo uudenlaisen lähestymistavan ja filosofian peliin. Yleisesti huomasimme heti alusta lähtien, että Joonaksella on monessa mielessä selkeitä ajatuksia. Hänen ideansa sopivat erittäin hyvin yhteen tulevien vuosien suuntaamme, Vogel kehuu suomalaisluotsia.
Heidelbergillä on kunniakas historia, sillä se on voittanut maan mestaruuden yhteensä yhdeksän kertaa joista edellinen tuli vuonna 1977. Kuluva kausi oli Heidelbergille ensimmäinen Bundesliigassa 37 vuoteen.
Ennen siirtymistään Saksaan Iisalo toimi Korisliigassa Salon Vilppaan päävalmentajana kausina 2016-2019. Vilpas voitti Iisalon alaisuudessa kertaalleen Korisliigan runkosarjan, Suomen Cupin sekä selvitti kahdesti tiensä Korisliigan finaaleihin. Hänet valittiin Korisliigan vuoden valmentajaksi vuonna 2017.
MLP Academics Heidelbergin uutinen
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian liigassa pelaava Okko Järvi laittoi korisukat rullalle, kun hänen joukkueensa Pärnu Sadam kohtasi tiistai-iltana Latviassa Ventspilsin. Järvi sivalsi huimat 31 pistettä, kaappasi kuusi levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä Pärnun kokiessa 95-92 (45-37, 85-85)-jatkoaikatappion.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.