Juniorivalmennusverkoston toiminta käynnistyi onnistuneesti

18.1.2019 16:23 Juniorivalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Assist Centerin (Kisakallion Urheiluopiston koripallon osaamiskeskuksen) yhteinen hanke suomalainen juniorikoripallovalmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi. Verkoston toiminta käynnistyi onnistuneesti ensimmäisellä verkostotapaamisella Kisakallion Urheiluopistolla 11.-14.1.

Ainutlaatuisen ohjelman avulla pystytään nostamaan päivittäisvalmennuksen tasoa laajalti ympäri Suomen, ja sen vaikuttavuutta pyritään moninkertaistamaan, kun koulutetut valmentajat jakavat osaamistaan keskenään sekä omissa koulutustilaisuuksissaan uudelleen laajalle sidosryhmälle.

Hanke toteutetaan Suomen koripalloliiton, FIBA:n, Kisakallion sekä Olympiakomitean yhteishankkeena. Verkostoon haetaan valmentajia vuosittain, aina vuodeksi kerrallaan.

– Juniorivalmennusverkoston toiminta kohdistuu 10-15-vuotiaiden valmennukseen, joka on ollut tähän mennessä suomalaisessa valmennusjärjestelmässä vähemmän huomiota saanut, mutta äärimmäisen tärkeä ikäryhmä, kertoo verkoston yksi kouluttajista, Assist Centerin johtaja Jyri Lohikoski.

Verkoston toiminta käynnistyi Kisakallion Urheiluopistolla 11.-14.1. vuoden ensimmäisellä verkostotapaamisella, jossa tehtävään valitut verkostovalmentajat tutustuivat toisiinsa, perehtyivät verkoston toimintaperiaateisiin ja asettivat toiminnalle tavoitteita. Verkostovalmentajat osallistuivat myös aktiivisesti Nuorisovalmennusseminaariin, jakoivat näkemyksiään koripallopelin ydintaidoista sekä tutustuivat mm. Transformational Coaching -kasvatusajatteluun.

Yksi verkoston valmentajista on BC Nokian Erkko Ojala, joka vastaa seurassaan tyttöpuolen ohjelmasta ja on lisäksi mukana WU16/2020-maajoukkueen valmennusryhmässä.

- JVV kokonaisuudessaan oli hyvä ja ennenkaikkea ajankohtainen. Tarkoitus on kehittää tietotaitoa ja oppia ajattelemaan koripalloa syvällisemmin. Samalla kuitenkin panostetaan siihen, kuinka voisi auttaa, kehittää ja antaa palautetta muille valmentajille ja luoda omaan toimintaympäristöönsä avoimen ja vuorovaikutteisen valmennusympäristön. Tähän varmasti tähtää myös valmentajakerhojen ja -tapaamisten suunnittelu, Ojala kommentoi ensimmäisen tapaamisen jälkeen.

Pohjoisen alueen edustajana on Juha Valkama Oulusta, joka on jo ehtinyt tehdä suunnitelmia verkoston jalkauttamiseksi omalla alueellaan.

- Juniorivalmennusverkoston ensimmäinen tapaaminen Kisakallion hienoissa olosuhteissa oli erinomainen. Koossa oli joukko kokeneita valmentajia eri alueilta. Kaikki olivat erittäin motivoituneita ja halukkaita käärimään hihansa, jotta juniorivalmennuksen harjoitusten laatua saadaan parannettua Suomessa. Odotan innolla jo seuraavaa tapaamista helmikuussa. Ensimmäinen Pohjois-Suomen valmentajien tapaaminenkin on jo sovittu, joten pääsen nopealla aikataululla kuuntelemaan alueen muiden valmentajien toiveita ja ajatuksia.

Juniorivalmennusverkoston valmentajat tulevat talven ja kevään aikana järjestämään paikallisia, seurarajat ylittäviä valmentajakerhotapaamisia. Näiden kerhotapaamisten tavoitteena on nostaa esille 10-15-vuotiden valmennukseen keskeisiä sisältöjä sekä synnyttää innostusta ja yhteistyötä juniorivalmentajien keskuudessa.

Vuoden aikana verkostovalmentajat tulevat tapaamaan yhteensä kuusi kertaa. Seuraava verkostotapaaminen järjestetään helmikuussa U16/2020-maajoukkueiden leirin yhteydessä.

 
4.12.2024 13:03 Koulutus

NVS 2025: Harri Mannonen Nuorisovalmennusseminaariin - ohjelma valmis

Tammikuussa järjestettävän Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on valmistunut - viimeisin kiinnitys esiintyjälistaan on pitkän linjan koripallovalmentaja Harri Mannonen. Majoitusta tarvitsevien kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin.

12.11.2024 14:23 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kaarinassa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kaarinassa yhteistyössä Ura Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

11.11.2024 14:06 Valmentajat

NVS 2025: Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma täydentynyt

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on täydentynyt ja ohjelma on yhtä esiintyjää lukuun ottamatta valmiina. Jussi Laakson ja Anton Mirolybovin lisäksi Kisakalliossa puheenvuoroja käyttävät Martti Iivonen, Tuomas Rahkonen, Janne Hänninen ja Jussi Räikkä. Ilmoittautuminen seminaariin on täydessä vauhdissa.

28.10.2024 11:38 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Vantaalla

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Vantaalla yhteistyössä Puhu Junioreiden kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

21.10.2024 13:16 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Joensuussa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Joensuussa yhteistyössä Joensuun Katajan kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

1.10.2024 20:32 Valmentajat

Valmennusseminaari: Miten valmentaja oppii valmentamaan?

Seminaarissa tavoitteena on löytää ratkaisuja urheilun ongelmallisiin kohtiin mm. vapaaehtoisvalmentajien koulutuksen tason nostamiseen sekä vaikuttaa lajien väliseen yhteistyöhön estääksemme liian aikaisen erikoistumisen, eri lajien valmentajien yhteistyön lisääminen huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennusprosesseissa.

1.10.2024 15:32 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kaarinassa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kaarinassa yhteistyössä Ura Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

26.9.2024 17:16 Valmentajat

Ilmoittaudu mukaan lasten valmentajakoulutuksiin

Koripalloliitto järjestää loppuvuoden aikana kaksi lasten valmentajakoulutusta Tampereella. Molemmat koulutukset tarjoavat mahdollisuuden kehittää ohjaustaitoja ja oppia lisää lasten koripalloharjoitusten rakenteesta.

26.9.2024 14:43 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella yhteistyössä YMCA kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

26.9.2024 14:38 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kouvolassa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kouvolassa yhteistyössä Kouvojen kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

Näytä lisää vastaavia