3.3.2019 19:24 Yhden pisteen tappion kärsineen Katajan Topias Palmi heitti Kauhajoella hurjat 35 pistettä.
Kataja Basket ja loistavan päätösneljänneksen pelannut Samuli Vanttaja joutuivat pettymään Kauhajoella. Kuva: Marja Kivilahti
Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket sai pienellä onnellakin pidettyä Joensuun Kataja Basketin takanaan 93–92 (46–42). Kataja pääsi vielä heittämään muutama sekunti ennen loppua voitosta, mutta tällä kertaa Topias Palmi ei onnistunut kaaren takaa.
Kohtaaminen oli joukkueiden välillä vasta kauden toinen. Edellisen kerran Kataja haki pisteet Kauhajoelta Daniel Mullingsin viime hetken korilla.
Kotivoitto oli Karhu Basketille jo yhdeksän peräkkäinen. Katajalla puolestaan katkesi kuuden ottelun mittainen voittojen sarja.
Kataja lähti tärkeään kärkikamppailuun vaikeista olosuhteista, sillä sivussa tositoimista olivat niin Ilari Seppälä, Adrian Diaz, Vincent Simpson kuin kapteeni Matias Ojalakin.
– He pelasivat loistavasti. Lähtökohdat olivat heille hankalat, pitkä matka ja paljon loukkaantumisia. Pakko antaa Katajalle tunnustusta, he pääsivät yllättämään meidät, Greg Mangano myönsi VeikkausTV:n haastattelussa.
– Etenkin Topias (Palmi) pelasi upeasti. Olimme oikeastaan onnekkaita, että hänen viimeinen heittonsa meni ohi. Hyvä voitto, vaikka vähän olimme ruosteessa pitkän tauon jälkeen.
Vierasjoukkue ei tosiaan poissaolojaan jäänyt surkuttelemaan, vaan aloitti ottelun myrskyn lailla. Parhaimmillaan joensuulaisjoukkueen johto kasvoi toisella neljänneksellä 12 pisteeseen. Hurjassa vireessä läpi kauden pelannut Topias Palmi tulitti puoliaikataukoon mennessä peräti 20 pistettä.
Karhu Basket ärjyi itsensä kuitenkin johtoasemaan puoliaikaan mennessä. Toisella puoliajalla Karhu Basket johti lähes alusta loppuun asti. Kataja kävi viimeisellä minuutilla lähellä johtoa, mutta Mullings epäonnistui molemmissa vapaaheitoissaan reilu 30 sekuntia ennen loppua. Kun myös Palmin viimeinen heitto meni ohi, säästyi kotijoukkue tappiolta.
– Antti Niskaselle nostan hattua. Hän toi meille valtavasti energiaa penkiltä ja paimensi Palmia paremmin kuin kukaan muu. Taisi olla Antilla puoliajalla +20 tilastoissa, se kertoo paljon. Kyllä Antillekin tuli siinä muutamia nukahduksia, mutta Palmi on vaan niin kova jätkä, että koreja hän tekee, vaikka puolustus olisi minkälaista, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso kehui.
Karhu Basketin parhaat olivat Mangano (27/3/4t) ja Cameron Jones (19/7/6s). Korisliigassa debytoinut Chris McKnight (14/8) väläytteli periksiantamattomuuttaan korin läheisyydessä.
Katajan kapean materiaalin ehdoton tähti oli Palmi (35/9/3s/3r), jonka käsistä lähti yhdeksän onnistunutta kolmosta. Myös Samuli Vanttaja (15/5) näytti vanhassa kotisalissaan osaamistaan etenkin päätösneljänneksellä.
Karhu Basketin ottelut jatkuvat keskiviikkona Nokialla. Katajan pelit Pohjanmaalla saavat jatkoa, kun Lapuan Kobrat isännöi joensuulaisia jo keskiviikkona.
BC Nokia oli jo lähellä kotivoittoa, kunnes Helsinki Seagulls laittoi vaihteen silmään ja voitti koriluvuin 93–102 (46–43). Seagulls voitti päätösjakson peräti 18 pisteellä, 35–17.
Ottelu oli BC Nokialle ensimmäinen uuden päävalmentaja Tero Vasellin alaisuudessa.
Seagulls katkaisi voitollaan kuuden ottelun tappioputkensa. BC Nokialla tappio sen sijaan oli viides peräkkäinen. Seagulls nousi sarjataulukossa nyt seitsemänneksi, tosin helsinkiläisjoukkueen kanssa tasapisteissä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän ovat Lapuan Kobrat ja BC Nokia.
BC Nokian tehokkaimmat olivat Aapeli Alanen (23/12) ja Jalek Felton (14/1/10s/3s).
Seagullsin tähdiksi nousivat takamies Juwan Staten (22/2/13s) ja Wayne Blackshear (20/5). Tuukka Kotti, Chris Ortiz ja Alex Ruoff heittivät 16 pistettä mieheen.
BC Nokia saa keskiviikkona vieraakseen Karhu Basketin. Seagulls matkaa keskiviikkona Uuteenkaupunkiin.
Helsinki Seagulls otti sarjapisteet kotiottelusta Bisons Loimaata vastaan.
Veikkauksen tunnistautuneilla etuasiakkailla on mahdollisuus ostaa yksi lippu puoleen hintaan valittuihin Korisliigan otteluihin. Etu on voimassa 20.12.2024–7.1.2025 välisenä aikana valittuihin otteluihin, jotka ovat listattuna alapuolelle.
BC Nokia otti paikallispäänahan. Muita voittajia miesten Korisliigassa tänään Kataja Basket, Kouvot ja Salon Vilpas.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.