Kouvoille tukea EU:lta ja tunnustus kaupungilta

16.1.2009 Kouvolalainen koripalloseura Kouvot on mukana Euroopan sosiaalirahaston ohjelmassa ”Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana”. EU-rahoitteisella tuella Kouvot on palkannut harrastekoordinaattorin.

”Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoana” –ohjelma on käynnistänyt vuoden 2008 neljä valtakunnallista hanketta sekä Kolmas lähde –koordinaatiohankkeen kehittämään kunnille ja yrityksille tarjottavia hyvinvointipalveluja. Kehittämisohjelmaa johtaa opetusministeriö. Ohjelman rahoitus tulee Euroopan unionilta ja valtion rahoitus Lapin lääninhallituksen kautta.

Hankkeen tavoitteena on kehittää toimintamalli, jossa seurat voivat kehittää omaa organisaatiotaan ja hakea sopivat kumppaniverkostot palvelutuotantoa ajatellen. Toimintamallien kehittämisessä on keskeistä kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimien ja sosiaali- ja terveystoimien kanssa tehtävä yhteistyö ja roolien hakeminen. Valittuihin pilottisseuroihin palkataan päätoiminen henkilö vuoden 2009 alkupuolella, joiden tehtävä on toteuttaa hyvinvointipalveluja kunnille.

Kouvot on palkannut tehtävään entisen Korisliiga-pelaajansa, liikuntaneuvontaa Pajulahden urheiluopistolla opiskelleen 26-vuotiaan Juho Kailion. Tehty työsopimus harrastekoordinaattorin tehtävistä on määräaikainen ja päättyy 31.12.2010.

Alle kouluikäisille Kouvoilla on tarjota Naperokerho. Seura tarjoaa Kouvolan alakouluille liikunnallisia näytetunteja sekä järjestää koripallon koululaissarjoja.

Varttuneemmilla on mahdollisuus osallistua harrastekoripalloon, kuten UPM-Kuntokorikseen, jossa opetetaan kuntoillen koripallon alkeita osallistumatta sarjoihin. Myös sarjatoimintaan on mahdollista osallistua harrastekoripallon puitteissa. Lisäksi Kouvot osallistuu Kunnossa Kassulle –hankkeeseen, jolla yritetään valmistaa tulevia varusmiehiä kohtaamaan armeijan fyysisiä haasteita.

- Olen innoissani saadessani mahdollisuuden tuottaa ja kehittää liikuntapalveluita, joille uskon löytyvän laajamittaista käyttöä. Haasteena tulee olemaan aikuisväen liikuntamotivaation kasvattaminen ja lasten ja nuorten asennemuutos liikuntaa kohtaan. Lisäksi pyrin saamaan jo lajin kertaalleen löytäneet jatkamaan liikkumistaan koripallon parissa, vaikka kilpaurheilu ei enää kiinnostaisikaan, kertoo Kailio.

- Kouvot  haluaa tarjota mahdollisimman monipuolista liikuntaa koripallon parissa, jokaisen oman tavoitetason mukaisesti. Tämän kauden alussa perustimme kolmannen jaoston – HarrasteKouvot. Saamamme tuki auttaa meitä kehittämään nimenomaan sen sektorin tuottamia palveluita niin kuntalaisille kuin kunnalle ja yrityksille, kommentoi Kouvojen toimitusjohtaja Jukka Kyöstilä tyytyväisenä.

Kouvot Kouvolan paras

Harrastetoimintaan saadun tuen ohella Kouvojen huippukoripallo on saanut tunnustusta osakseen. Kouvolan kaupunki palkitsi Kouvojen miesten Korisliigan hopeajoukkueen Kouvolan parhaana urheilijana.

- Valinnan kohdistuminen joukkueeseen ja vielä huomioiden kaupungin kova taso urheilussa valinta oli meille aikamoinen yllätys. Toisaalta se osoittaa, että koripalloa arvostetaan Kouvolassa, kommentoi Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala.

Lisäksi Kouvolan kaupunki palkitsi Matti Nuutisen alle 18-vuotiaiden PM-hopeasta ja Jukka Kyöstilän Vuoden koripallojohtajaksi valinnasta.



Lisätietoja: http://www.kouvot.fi/
 
3.9.2020 15:23 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon uudet pelisäännöt ovat julkaistu

Suomen Koripalloliitto on hyväksynyt pelisääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan Suomen Koripalloliiton alaisissa sarjoissa 1.9.2020. Uusien pelisääntöjen muutokset ovat maltillisia.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

20.6.2012 Pohjoinen alue

Tom Westerholmista Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja

Pitkän, 17 vuotta kestäneen päivätyön Uudenkaupungin Korihaissa tehnyt Tom Westerholm on valittu Suomen Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtajaksi. Westerholm, 39, aloittaa uudessa tehtävässään 1.9.2012.

Ulkomaalaispelaajien kiintiöt poistuvat Suomen koripallosta

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että rajoitukset ulkomaalaisten pelaajien määrän osalta poistuvat sen sarjoista kaudesta 2006-2007 lähtien.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

Näytä lisää vastaavia