29.5.2024 09:00 Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa avautuu keskiviikkona 19.6. uusi näyttely, jonka päähenkilönä loistaa koripallon suomalainen NBA-tähti Lauri Markkanen. Näyttely on esillä 19.6.–29.9.2024.
Kuva: FIBA
Tahdon parvikerroksen galleria-saliin rakentuu juhannusviikolla ainutlaatuinen tarina 27-vuotiaasta suomalaisesta koripallon supertähdestä, joka toteutti kovalla työllä ja intohimolla suuren urheilu-unelmansa.
- Toivon tarinani inspiroivan mahdollisimman monen pelaajanalun tavoittelemaan omia unelmiaan kentillä ja myös kenttien ulkopuolella, kiteyttää Lauri Markkanen tiedotteessa..
Helmikuussa 2023 Markkanen valittiin NBA:n All Stars -otteluun ensimmäisenä pohjoismaisena pelaajana kautta aikain ja samana vuonna hänet valittiin Suomessa ensimmäisenä koripalloilijana Vuoden urheilijaksi.
Urheilumuseon yli 80 vuotisessa historiassa on tehty vain muutama laajempi henkilönäyttely. Viimeisimpänä toteutuksena vuonna 2015 suuren suosion saanut näyttely Tapio Rautavaarasta.
- Lauri Markkanen on tämän hetken kiinnostavimpia suomalaisurheilijoita monin eri tavoin. Halusimme tarttua ajankohtaiseen ja kirjaimellisesti suureen henkilöön, ja luonnollisesti yhteistyössä Markkasen ja hänen läheistensä kanssa. Laajojen yhteiskunnallisten ilmiönäyttelyiden jälkeen on kiinnostavaa katsoa urheilumaailmaan yhden ihmisen tarinan muodossa, toteaa TAHDON näyttelypäällikkö Kalle Rantala.
Jyväskylässä kasvaneen Markkasen otteet 18- ja 20-vuotiaiden EM-kisoissa 2015 ja 2016 osoittivat pelaajan uran johtavan ulkomaille. Tie maailman johtavaan koripallosarjaan NBA:han käy useimmiten Yhdysvaltain yliopistojen koripallosarja NCAA:n kautta. Näin tapahtui myös Markkasen kohdalla. Tahdon uusi näyttely kertoo millainen rooli aktiivisella ja urheilevalla perheellä oli Markkasen lapsuudessa ja nuoruudessa, ja mitä ammattilaisuran varrella on myöhemmin tapahtunut. Näyttelyn esineistö koostuu Markkasen urasta ja elämästä kertovista esineistä. Esillä on jopa Markkasen asuja varusmiespalveluksesta, jonka Markkanen suoritti Puolustusvoimien Urheilukoulussa.
LAURI MARKKANEN – Suomen ensimmäinen NBA-tähti -näyttely on esillä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA Olympiastadionilla 19.6.–29.9.2024.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
EM-kotikisoihin Tampereelle on tullut uusi lippupaketti, Weekend Pass. Se sisältää pääsyliput kaikkiin perjantain ja lauantain (29.-30.8.2025) otteluihin, mukaan lukien kaksi Susijengin ottelua.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.