27.7.2020 16:49 Peräti 145 A-maaottelun ja 731 maaottelupisteen veteraani Mikko Koivisto otti ainoana arvokisoja käyneenä susipelaajana osaa Susijengin Lohjan Kisakallion leiritykseen viime viikolla. Susijengin tulevaisuuden jaosto teki Koivistoon vaikutuksen erityisesti vauhdinpidollaan ja urheilullisuudellaan.
Mikko Koivisto leireili Lohjan Kisakalliossa nuoren Susijengin joukossa ja vakuuttui näkemästään. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengi on niin EM-kisoissa kuin MM-karsinnoissakin pitkälti luottanut tutun runkonsa avainpelaajiin aina Koivistosta Sasu Saliniin, Tuukka Kotista Shawn Huffiin ja Petteri Koposesta Jamar Wilsoniin.
Nuoremmatkin pelaajat ovat toki päässeet väläyttelemään matkan varrella: esimerkiksi 18-vuotias Ville Tahvanainen liekitti Latviaa 24 pisteellä syksyllä 2018, niin ikään 18-vuotias Mikael Jantunen kuului vuosien 2018–19 MM-karsintojen avainmiehistöön ja helmikuun EM-karsinnoissa 21-vuotias Edon Maxhuni näytteli suurta roolia Susijengin comeback-voitossa Sveitsistä.
Tällä viikolla Espoossa ja Lohjalla pelattavissa maaotteluissa pääosaan nousevatkin Susijengin 2020-luvun suurimmat toivot, joiden tekemistä Mikko Koivisto sai seurata lähietäisyydeltä Lohjan Kisakalliossa.
- Me ollaan vanhemman kaartin kanssa jo useampi vuosi puhuttu, että jos meidän nuoruuden päivinä maajoukkueleiritykset aloitettiin hakemalla kansainvälistä pelitempoa, näillä nuoremmilla kavereilla tempo on jo valmiiksi selkäytimessä, Koivisto kertoo päähavaintonaan.
- Jos verrataan myös itseemme pelaajina saman ikäisinä, nämä äijät on eri muotista tehty: löytyy nopeutta, löytyy voimaa, donkki menee sisään miten päin vain. Eli ihan silmämääräisestikin voi sanoa, että fysiikan saralla junnumaajoukkueissa on kautta linjan tehty ensiluokkaista duunia viime vuosina.
Eturivin maajoukkue-edesottamuksiensa lisäksi kahden Suomen mestaruuden, yhdeksän Korisliiga-kauden, neljän NCAA-kauden ja Turkin ja Saksan ammattilaispestien vankistama 33-vuotias Koivisto kuitenkin kokee pysyneensä erinomaisesti rytmissä Lohjalla.
- Ihan ekana hiipi vähän puseroon epäilys siitä, että miten mä noiden kavereiden kyydissä pärjään, kun takana ei ole kauden päättymisen jälkeen ihan hirveän montaa treeniä, Koivisto naurahtaa.
- Sanotaan kuitenkin, että jos nuorisolta löytyy vielä tarpeen tullen napsun verran pelinopeutta ja -kovuutta lisää, tällaiset vanhemmat kaverit voivat puolestaan tehdä samat asiat napsun hitaammin mutta olla silti oikeassa paikassa nuorempia nopeammin, koska takana on sen verran monta toistoa ja treeniä. Eli peliäly paikkaa vanhemmat jalat.
Koivisto allekirjoittaa näkemyksen, jonka mukaan ”sukupolvenvaihdos” on terminä turhan yksioikoinen – pikemminkin maajoukkueympyröissä luotetaan pidempään prosessiin, jossa kilpailu pelipaikoista on vuosi vuodelta kovempaa, päivän kunto ratkaisee ja maajoukkueympyröistä jättäytyneen pelaajan tilalle löytyy putkesta uusi.
- Koko ajanhan meille on viime vuosien aikana noussut uusia kavereita vähintäänkin haistelemaan miesten maajoukkuetunnelmaa ja muutamat ovat olleet valmiita pelaamaan isommissakin rooleissa, Koivisto viittaa mm. Mikael Jantusen, Topias Palmin ja Edon Maxhunin väkeviin Susijengi-sisääntuloihin viimeisen parin vuoden aikana.
- Meillä on tosi kovatasoisia junnuja tulossa, mutta heidän breikkauksensa Susijengiin on myös kiinni siitä, miten vanhemmat äijät pysyvät kunnossa. Parhaassa tilanteessa ollaan silloin, kun ihan kaikki äijät vanhemmista nuorimpiin ovat terveinä ja pelipaikat ratkaistaan niin, että parhaat näytöt palkitaan.
Koivisto aloitti oman miesten maajoukkueuransa 20-vuotiaana kesällä 2008 huomiota herättävällä tavalla: upottamalla vierasottelussa Liettuaa vastaan 17 pistettä Sarunas Jasikeviciusin vartioinnissa. Armoitettuna heittäjänä Koivisto löysi paikkansa Susijengin rotaatiossa jo varhaisella iällä. Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että joukkueen sisäinen kilpailuasetelma on kehittynyt kahdessatoista vuodessa – lahjakkaaltakaan parikymppiseltä ei voi odottaa riemumarssia rotaatioon.
- Susijengissä pelaaminen vaatii pelaajalta tosi paljon paitsi fyysistä valmiutta, myös henkistä kypsyyttä. Susijengin menestyksessä jatkuvuus on ollut iso osatekijä ja kilpailu on niin kovaa, että lahjakkaaltakin nuorelta kaverilta voi mennä useampi vuosi, ennen kuin hän pystyy lunastamaan minuuttinsa maajoukkuetasolla, Koivisto arvioi.
- Hyvä junnumaajoukkueura on tärkeä ensiaskel, mutta siitä on vielä useampi askel pisteeseen, jossa voi pelata ammattilaisena, on se sitten kotimaassa tai ulkomailla ja sitä myötä Susijengissä. Ja me veteraanit tietysti jeesataan parhaamme mukaan.
Koiviston mukaan keskiviikon ja torstain Viro-maaottelut toimivat paitsi kurkistusikkunana Susijengin 2020-lukuun, myös ”talenttipoolina” pelikauden 2020–21 EM-karsintoja ajatellen.
- Siellä on useampikin pelaaja, joilta on lupa odottaa tulevina vuosina isoa rastia Susijengissä.
Susijengi ja Viro kohtaavat Tapiolan urheiluhallissa ke 29.7. klo 19.00 ja Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä to 30.7. klo 19.00. Yle TV2 televisioi molemmat ottelut.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.
Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.
Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Päävalmentajauransa 36. miesten maaottelun lauantai-iltana Valencian olympiakarsintasemifinaalissa valmentanut Lassi Tuovi, 37, oli turnauksen päätyttyä rauhallinen ja mietteliäs. Intensiivinen olympiakarsintakesä palautti Susijengin kollektiivisen identiteettinsä äärelle ja antoi koko ryhmälle paljon työstövaraa tulevaan.