25.9.2020 10:24 Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) ilmoitti torstaina päättäneensä, että myös naisten marras- ja helmikuussa EM-karsintaikkunat pelataan ”kuplissa” varotoimenpiteenä koronaviruspandemiaan. Karsinnoissa pelataan kisapaikasta vuoden 2021 naisten EM-kisoihin. FIBA tiedotti samankaltaisesta päätöksestä miesten osalta viime viikolla.
NHL:stä ja NBA:sta tutut ”kuplat” muodostuvat yhdestä karsintalohkosta, jonka ottelut pelataan yhdessä paikassa. Jos karsintalohkolle ei löydy järjestäjää, niin lohko liitetään jo muodostuneeseen ”kuplaan”.
FIBA:n tiedotteen mukaan tärkein tekijä ”kuplan” järjestäjävalinnassa on terveystekijät, matkustuskaranteenit ja FIBA:n terveysprotokollien noudattaminen, johon lukeutuvat virustestaus ja joukkueiden eristäminen turvalliseen ympäristöön karsintojen pelipaikkakunnilla. Etusijalla valinnassa ovat joukkueet, joiden ohjelmassa olisi kyseisessä ikkunassa ollut kaksi kotiottelua.
”Kuplat” pelataan joko yleisöllä tai ilman ottaen huomioon järjestäjämaan rajoitukset.
Susiladies kohtaa marraskuun karsintaikkunassa Ukrainan ja Portugalin.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on tänään julkaisemansa tiedotteen mukaan siirtämässä marras- ja helmikuun EM-karsintaikkunat NBA:sta ja NHL:sta tuttuihin ”kupliin” varotoimenpiteenä koronaviruspandemiaan.
FIBA on hyväksynyt uuden pelijärjestelmän naisten EM-karsintoihin. Suomen pitkään ajama muutos lisää merkityksellisten pelien määrää, tarjoten enemmän kilpailullisia mahdollisuuksia myös muille kuin lopputurnaukseen pääseville joukkueille.
Susiladiesin EM-karsintaikkunan toisessa ottelussa vastaan tulee Bulgaria, joka avasi voittotilinsä torstaina Unkaria vastaan. Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso nostaa esille Bulgarian kohdalla tandempari Borislava Hristovan ja Khaalia Hillsmanin.
Susiladiesin EM-karsintaurakan seuraava vastustaja on Slovenia, jonka Suomi kohtaa Urhea-hallissa, Helsingissä, torstaina 7.11. klo 18:30. Suomen valmentaja Jussi Laakso perkaa Slovenian vahvuudet ja avainpelaajat.
Susiladies ja Elina Koskimies saavat vastaansa EM-karsintojen kahden kotipelin ikkunassa torstaina Slovenian ja sunnuntaina Bulgarian. Susiladiesin mediaharjoituksissa eilen tavoitettu Koskimies lähtee karsintaikkunan peleihin toiveikkaana: kaksi voittoa toisi hyvät mahdollisuudet kohti 2025 EM-kisoja.
Susiladiesin torstainen tanssikumppani, viidettä peräkkäistä EM-kisapaikkaansa metsästävä, Slovenia korjasi ensimmäisessä EM-karsintaikkunassa yhden voiton ja tappion. Slovenia on vahvistunut merkittävästi viime ikkunasta, kun Jessica Shepard sai kesällä Slovenian kansalaisuuden.
Susiladies jatkaa tällä viikolla karsintaurakkaansa heinäkuussa 2025 pelattaviin EM-kisoihin kahdella kotiottelulla. Susiladiesin vieraaksi saapuu torstaina 7.11. Slovenia ja isänpäiväsunnuntaina 10.11. Bulgaria. Yhden pelatun EM-karsintaikkunan jälkeen Susiladiesilla on yhtenä karsintojen parhaista lohkokakkosista alustava kiinnitys EM-kisoihin.
Susiladies jatkaa marraskuun alussa karsintaurakkaansa heinäkuussa 2025 pelattaviin EM-kisoihin kahdella kotiottelulla Urhea-hallissa, joihin on nimetty 14 pelaajaa. Susiladiesin vieraaksi saapuu torstaina 7.11. Slovenia ja isänpäiväsunnuntaina 10.11. Bulgaria.
Susiladiesin EM-karsintalohkon toisessa ottelussa Slovenia voitti Bulgarian 78-63 (35-36). Ensimmäisen karsintaikkunan jälkeen Suomi on täten piste-eron turvin B-lohkon kakkosena.
Susiladiesin päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt kokoonpanonsa tänään sunnuntaina 12.11. klo 16:00 Urhea-hallissa, Helsingissä, pelattavaan EM-karsintaotteluun Unkaria vastaan. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä Jimiltä.