1.6.2023 13:50 Monipuolinen laitapelaaja Roosa Kosonen liittyi syksyllä Kotkan Peli-Karhujen menestysjoukkueeseen uutena mutta jätti välittömästi jälkensä.
Ennen valintaa Vuoden pelaajaksi Kosonen on valittu kahdesti naisten Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi. Kuva: Ville Vuorinen
Kotkan Peli-Karhut on niittänyt viime aikoina reilusti menestystä, sillä tänä keväänä joukkue sai varmistettua viidennen perättäisen Naisten Korisliigan mestaruutensa. Vuoden pelaajana palkitulle laituri Roosa Kososelle kultamitali oli kuitenkin ensimmäinen, sillä hän saapui viime syksynä PeKaan täysin uutena.
– Totta kai oli tänne saapuessa melko odottava tunnelma, kun joukkueella oli pitkä putki mestaruuksia alla ja siitä tiesi, että tavoitteet ovat automaattisesti todella korkealla. Mutta tunnelma oli kuitenkin odottava nimenomaan positiivisella tavalla. Lähdimme hakemaan heti alusta alkaen mestaruutta, ja kyllä sen eteen sai tosissaan töitä tehdä, Kosonen toteaa.
Palkintokaapissaan Kososella oli jo ennestään sekä hopea- että pronssimitaleita ja kaksi kauden kehittyneimmän pelaajan palkintoa. Nyt kun rivin jatkoksi on saatu vielä mestaruus ja niin sanottu MVP-palkintokin, ei 23-vuotiaan Kososen ansioluettelosta paljoa enää puutu.
Kosonen kirjautti päättyneellä kaudella vakuuttavat tilastot 14 pistettä, 8,7 levypalloa, 1,4 koriin johtavaa syöttöä sekä yhden torjunnan ottelua kohden. Hän kertoo tuntevansa kiitollisuutta kaikesta huomiosta ja myöntää, että pelaajakohtainen tunnustus on hänelle itselleenkin iso meriitti, mutta samalla kuitenkin muistuttaa, että koripallossa pätevät joukkuelajien lainalaisuudet.
– Itse en esimerkiksi pahemmin palloa käsittele, joten omienkin saavutusteni kannalta oli välttämätöntä, että ympärilläni oli joukkuetovereina taitavia syöttäjiä, jotka hoitivat minulle pallon rullaustilanteisiin ja heittopaikkoihin. Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin.
Joukkuehenki todella kuuluu Kososen puheessa. Hän nimittäin käyttää tunnollisesti hyväkseen kaikki tilaisuudet päästä kehumaan kaikkia muita kuin itseään:
– PeKan organisaatiossa asiat sujuivat hyvin, ja meillä oli aina reippaasti uskollisia ja innokkaita faneja katsomossa. En voi painottaa liikaa, kuinka kiitollinen olen niin valmennusryhmälle ja muulle henkilökunnalle kuin kaikille pelaajille kentälläkin.
Eikä tunnollisuus jää pelkästään koripallokentälle. Kun Kososelta kysyy lopuksi, missä pelit jatkuvat ensi keväänä, vastaus tulee empimättä:
– Mitään nimeä ei ole vielä paperissa, mutta oma aikomukseni olisi jatkaa pelejä Suomessa vielä ensi kaudellakin. Aina välillähän sitä on tullut mietittyä, josko tavoittelisi paikkaa ulkomailla, mutta olen kuitenkin tehnyt päätöksen, että hoidan yliopisto-opinnoissani vähintään kandidaatin tutkinnon valmiiksi asti ennen toisenlaista elämänvaihetta.
Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.
Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.
Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.