#Seurauutinen: Olympiakomitea palkitsi Vuoden nuoren seuratekijän ensimmäistä kertaa – palkinto luovutettiin Tikkurila-Seuralle

8.1.2025 12:39 Vuoden nuori seuratekijä -palkinto nostaa esiin nuorten tekemää seuratyötä. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa ja sen vastaanotti Tikkurila-Seuran Rianna Soppela. Palkinnon lahjoitti Tähtiseura-ohjelman pääyhteistyökumppani Cloetta.

Seuran nuorena tekijänä palkittu Rianna Soppela on saanut tunnustusta arvokkaasta panoksestaan seuralle. Kuva: Olympiakomitea

Vuoden nuori seuratekijä palkinto luovutettiin Tikkurila-Seuralle tiistaina 7.1.2025. Seuran nuorena tekijänä palkittu Rianna Soppela on saanut tunnustusta arvokkaasta panoksestaan seuralle. 

– Vastaanotimme hakemuksia yli 200 kappaletta ja oli arvokasta päästä lukemaan, miten monipuolisia rooleja nuorilla seuroissa on. Nuoret pääsevät tekemään monipuolisia tehtäviä, ideoimaan ja vaikuttamaan seuran toimintaan. Tikkurila-Seura mahdollistaa nuorten osallistumisen seuran toimintaan monin tavoin ja nuoret pääsevät kerryttämään osaamistaan laajasti, kuvaa Olympiakomitean seuratoiminnan asiantuntija Sandra Sirén. 

– Olen aika yllättynyt. Treenien alkuun tultiin yllättämään kyllä ihan kunnolla, mutta iloiset fiilikset toki, summasi Soppela tunnelmia palkinnon saatuaan. 

Soppela on aloittanut koripalloharrastuksensa “TikSin” riveissä jo varhain. Polku vei myöhemmin valmentamisen ja seuratoiminnan pariin.

– Aloitin valmentamisen aika nopeasti ja se on ehkä sellainen juttu, mitä seurassa eniten teen. Olen ollut mukana järjestämässä myös erilaisia tapahtumia sekä koulu- ja päiväkotivierailuissa. Lisäksi olen aikaisemmin tehnyt seuran somea, Soppela kertoi.

Tähtiseura-ohjelman pääyhteistyökumppani Cloetta palkitsi seuran 3 000 eurolla. Cloetta Suomen toimitusjohtaja Ville Perho näkee urheiluseuratoiminnan tärkeänä työnä. 

– Urheiluseurat, niiden valmentajat ja vapaaehtoiset tekevät äärettömän arvokasta työtä. Haluamme palkinnon avulla nostaa esille nuorten tekemää seuratyötä ja rohkaista muita nuoria mukaan seuratoimintaan valmentajiksi ja seuravaikuttajiksi, Perho kuvaa. 

Lähde: Olympiakomitean tiedote

 
26.11.2024 11:20 Seurauutinen

Seurauutisia #93: EHYT ry järjestää Päihteet eivät kuulu urheiluun -seminaarin 4.12.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?

23.4.2024 13:00 Pääjuttu

Koriskokemus-palautekanava kerää palautetta seurojen ja Koripalloliiton toiminnasta

Palautteen avulla kehitetään suomalaista koripalloa entistä paremmaksi kokemukseksi eri sidosryhmille.

22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

20.11.2023 12:57 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena seuraviestintä koripalloseuroissa

Vuoden viimeinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 13.12, jolloin aiheen keskiössä ovat seuraviestintä ja työkalut sen kehittämiseen.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

7.6.2023 10:40 Koripalloliitto

Seurapalveluyksikön vuosittaiset palkinnot jaettu

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö palkitsee seurakentän aktiivisia koripallotekijöitä vuosittain. Harri Jokela palkittiin koripallokasvattajana, Pauli Korhonen puolestaan sai elämäntyöpalkinnon. Pikkusudet palkinto meni BC Nokialle ja vuoden koripallotekona palkittiin upea IKH Areena.

2.5.2023 11:53 Seurauutinen

Seurauutisia #80: Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.

24.3.2023 16:00 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena psyykkinen hyvinvointi lasten ja nuorten urheilussa

Kevään ensimmäinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 18.4., jolloin aiheen keskiössä ovat lapset ja nuoret psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

16.12.2022 11:35 Koripalloliitto

Koululaiskysely 2022: koripallo kiinnostaa nuorten keskuudessa

Joulukuun puolessa välissä julkaistu koululaiskysely kartoittaa lasten ja nuorten harrastushaluja. Valtakunnalliseen koululaiskyselyyn vastasi yli 160 000 ala- ja yläkoululaista ympäri Suomea yli 1 500 eri koulusta.

Näytä lisää vastaavia