11.3.2022 08:16 Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.
Kempeleellä ei vauhtia puuttunut, kun lähes sata mikro- ja supermikrojunioria nauttivat Pikkusudet-korisrieshasta. Kuva: Kempele Wildduckz
Pelit pyörivät läpi päivän kahdella kentällä, ja temppurata piti huolen siitä, ettei liike pysähtynyt pelien välissäkään. Mitalien lisäksi osallistujia ilahdutti paikallisen K-supermarketin tarjoama runsas välipala ja Tuohinon tilan palkinnot.
Pirkka Pikkusudet-korisriehat mahdollistavat lajiin hurahtamisen kannalta tärkeät pelitapahtumat ja sen, että yhden pelipäivän aikana saadaan paljon pallotuntumaa ja pelikokemusta. Hyvin organisoiduissa tapahtumissa ikä- ja taitotasoa huomioidaan eri lohkoilla, ja näin yhdessä tapahtumassa saadaan onnistumisen elämyksiä kaikille – vasta-alkajista jo hieman enemmän pallon kanssa aikaa viettäneisiin. Kuluvan kauden korisriehoissa on parhaimmillaan ollut aistittavissa myös se, miten koriskulttuuria rakennetaan pohjoisessa hyvällä seurayhteistyöllä. Ilolla ja yhdessä seurasimme Pohjoisen alueen valmentajien kesken pikkujunioreiden kehitystä syksyn ensimmäisistä turnauksista.
Vauhdikkaat, positiiviset ja turvalliset tapahtumat innostavat junioreita ja koukuttavat myös vanhempia. Pelaajien lisäksi monelle vanhemmalle kauden riehat ovat olleet ensimmäinen kokemus koripallo-ottelutapahtumista. Tapahtumat ovat herättäneet kovasti ihastusta ja kommenttien perusteella koristapahtumat koukuttavat myös katsomon kannustusjoukoissa.
Seuraava Pohjoisen alueen Pirkka Pikkusudet-korisrieha järjestetään Rovaniemellä 26.3.2022.
Siiri Sarias
Kirjoittaja valmentaa YMCA Oulun mikrotyttöjä, vaikuttaa koripallon luottamustehtävissä ja inspiroituu iloisista koripallotapahtumista.
Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.
Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.
Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu taas kaudella 2021–22. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja.
Tampereen Pyrintö järjestää pikkusudet- korisriehan Vehmaisten koululla 27. ja 28.10.2018. Tarkoituksena on tarjota omat sarjat 2011 ja 2012 syntyneille ja erikseen tytöille ja pojille. Jos pienimpien (2012) joukkueita ei saada riittävästi mukaan, niin sitten tytöille ja pojille omat 11/12 yhdistetyt sarjat. Pelipäivät ovat: tytöt, lauantai 27.10.2018 ja pojat, sunnuntai 28.10.2018.
Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan välisen Pikkusudet-yhteistyön merkeissä on tarjottu liikunnan riemua jo yli 55 000 lapselle. Tapahtumien järjestämisessä paikallisilla seuroilla on ollut erittäin suuri rooli – kiitos kaikille!
Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilta nähtiin Kööpenhaminan kutsuturnauksen toisena pelipäivänä pirteitä esityksiä. Suomen 15-vuotiaat pojat saivat uudet vastustajat Islannin joukkueista, kun White ja Blue -joukkueet olisivat pelanneet toisiaan vastaan sunnuntaina.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2025 haku on käynnissä 1.11.-2.12.2024. Seuratukea haetaan OKM:n kautta.
Kysely on suunnattu Suomessa asuville harrastavien lasten ja nuorten (kotona asuvat alle 18v.) vanhemmille. Tarkoituksena on selvittää lasten ja nuorten kouluajan ulkopuolella tapahtuviin harrastuksiin kulkemisen määrää, kulkumuotoja ja toisteisuutta.