4.7.2024 15:50 ToPo Juniorien juniorimyllystä maailmalle lähtenyt Remu Raitanen, 26, on viime vuosina vähitellen vakiinnuttanut roolinsa Susijengissä. Espanjan kakkosliigassa ammattilaiskokemusta kartuttanut Raitanen kertoo nauttivansa susiroolistaan aina valmiina heittäjänä ja joukkuepelaajana ja ottavansa kaiken irti Valencian olympiakarsinnoista.
Remu Raitanen täyttää rooliaan Susijengissä ammattiylpeydellä. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
Olympiakarsintojen isäntäkaupunki Valencian helteiset olosuhteet ovat käyneet tutuksi viimeisen kahden vuoden aikana Raitaselle, joka on aloittanut kansainvälisen ammattilaisuransa Euroopan parhaana kakkosliiganakin luonnehditussa LEB Orossa.
Ammattilaiskaudet Albacetessä (2022–23) ja Caceresissa (2023–24) ovat koulineet Raitasesta pesunkestävän Espanjan ystävän, puhutaan sitten Espanjasta maana tai maan koripallokulttuurista.
- Tykkään tosi paljon Espanjasta. Ruoka on hyvää, koriskulttuuri vahvaa, kelitkin on silloin tällöin paremmat kuin Suomessa, Remu hymähtää.
- LEB Orossa on joka pelipaikalla isoja, taitavia pelaajia. On paljon ACB-liigaa pelanneita espanjalaisia, erinomaisia ulkomaalaispelaajia, lähes joka joukkueessa kaksitoista rotaatioon kelpaavaa pelaajaa. Matseja pelataan kerran viikossa, ihmiset ovat latautuneita ja haluavat mennä kannattamaan oman kaupunkinsa joukkuetta.
Vietettyään neljä kautta Yhdysvalloissa San Franciscon yliopiston riveissä Raitanen aloitti ammattilaisuransa Suomessa, missä hän edusti ensin rikkinäisen kauden verran Lapuan Kobria ja perään KTP-Basketia kaudella, jonka päätteeksi Korisliigan kapteenit ja päävalmentajat äänestivät hänet kauden MVP:ksi.
Raitanen kuvailee edelleen olevansa ytimeltään sama pelaaja kuin ennenkin, mutta aikuisempi, ammattilaisempi versio itsestään.
- Nämä kaksi vuotta Espanjassa ovat kasvattaneet minua ihmisenä ja ammattilaisena, terävöittäneet asennettani, motivoineet. Tunne siitä, että koripallo on se juttu, mitä haluan tehdä, on vahvistunut entisestään.
Pelattuaan 47 juniorimaaottelua eri ikäluokissa Raitanen sai kutsun Susijengin leiritykseen ensimmäisen kerran kesällä 2020. Raitanen upotti jo ensimmäisessä miesten maaottelussaan 15 pistettä Viroa vastaan ja vuotta myöhemmin upotti Tanskan 17 pisteellä.
Susijengin arvokisakarsintarinkiin Raitanen nimettiin ensimmäisen kerran joukkueen hakiessa helmikuun 2022 MM-karsintatuplavoitot silloisesta hallitsevasta Euroopan mestari Sloveniasta. Peliminuutteja ei otteluissa kertynyt, mutta tuon MM-karsintaikkunan tunnelma on jäänyt mieleen ikuisiksi ajoiksi.
- Henkka (Dettmann) sanoi Sloveniassa pelatun matsin jälkeen, että oli lähellä laittaa mut kentälle Alex Murphyn viidennen virheen jälkeen, mutta valitsikin toisin. Vastasin, että ei haittaa, kannustan sitten tällaisissa tilanteissa penkillä entistä kovemmin, muistelee Remu.
Maaotteluiden ja kokemuksen kertyessä Raitanen on kaivertanut vähitellen suurempaa ja suurempaa roolia Susijengissä. Helmikuussa 2023 Remu upotti kaksi kolmosta kahden pisteen trillerivoitossa Israelista Tel Avivissa, tämän vuoden puolella hän viimeisteli kahdeksan pistettä Serbiassa ja kuuden pisteen ja neljän levypallon saaliin kotivoitossa Tanskasta.
- Olen vähitellen ymmärtänyt ja löytänyt oman roolini tässä joukkueessa, Remu kommentoi.
- Mun roolini ei ole olla Susijengin ykkösskoraaja, vaan auttaa joukkuetta voittamaan omilla vahvuuksillani. Mun pitää olla aina valmis ottamaan heitto, aina valmis menemään levypalloon, auttamaan kaveria, kommunikoimaan. Koris on joukkuepeli ja sitä paremmin me pelataan, mitä kovempaa me työskennellään yksilöinä joukkueen puolesta.
Susijengin rotaatioon murtautuminen on oma ansionsa, mutta maajoukkuepelaajan uran kruununjalokivi on arvokisapaikka Suomi-paidassa.
EM- ja MM-kisajoukkueeseen Remua ei ole vielä tullut valituksi. Paikka olympiakarsintaturnauksessa Valenciassa on kuitenkin lähellä arvokisatunnelmaa, ja Remu nauttii joka hetkestä.
- Oon ollut tosi innoissani. En ollut Prahassa enkä Okinawalla, mutta nyt ollaan kansainvälisessä arvoturnauksessa ja voin sanoa, että kärsivällisyys ja kova työ palkitaan, hän hymyilee.
- Haluan ottaa tästä kokemuksesta kaiken irti ja samalla auttaa joukkuettani parempaan. Olen samaan aikaan täällä rennolla fiiliksellä ja nautin ja pidän hauskaa, mutta annan kaikkeni peleissä ja treeneissä ja kentän ulkopuolella.
Samaan aikaan elokuussa 27 vuotta täyttävä Raitanen tähyilee hyvin alkaneelle ammattilaisuralleen jatkoa.
- Yksilötasolla jatkan kovan työn tekemistä ja petaan itselleni optimaalista paikkaa mahdollisimman korkealta tasolta, hän kaavioi.
- Ensi kaudesta ei ole vielä tietoa, mutta olen sanonut agentille, etten vastusta, jos Espanja kutsuu jatkossakin. Mulla on aika hyvä käsitys itsestäni pelaajana ja tässä vaiheessa uraa kyse on siitä, että tekee samat asiat kuin ennenkin, mutta koko ajan paremmin, kovemmin ja luotettavammin.
Susijengi ja Puola ratkaisevat Valencian olympiakarsintaturnauslohkon toisen semifinaalipaikan kohtalon torstai-iltana 4.7. klo 21.30 Suomen aikaa. Ottelu televisioidaan Nelosella ja Ruudussa.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.
Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.
Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.