Roope Ahonen jatkaa Espanjassa, uusi osoite Breogán

17.7.2019 10:35 Kaksi erinomaista kautta Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelannut Salon Vilppaan kasvatti ja Susijengin takamies Roope Ahonen, 29, jatkaa kolmannelle kaudelleen Espanjassa. Ahosen uusi työnantaja on viime keväänä ACB-liigasta tipahtanut CB Breogán, joka hakee uutta nousua Espanjan pääsarjaan. Ahosen ja Breogánin välinen sopimus on 1+1-vuotinen.

Roope Ahonen lähtee jälleen Espanjan kakkosliigan kärkikahinoihin. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Kevään 2019 päätyttyä Ahosen edustaman CB Oviedon osalta puolivälierätappioon lähti Ahonen kartoittamaan mahdollisuuksiaan allekirjoittaa sopimus Espanjan pääsarjaa pelaavien joukkueiden kanssa.

Kiinnostusta ACB-liigasta löytyi, mutta ACB:sta takaisin kakkosliigaan tipahtaneen Breogánin tarjoama sopimus oli lopulta liian hyvä ohitettavaksi.

- Yksi ACB-jengi tunnusteli jo kevättalvella mahdollisuuksiani siirtyä pääsarjaan kesken kauden, joten luonnollisestikin nälkä kasvoi syödessä ja tahdoin tarkastella, josko nyt olisi aika siirtyä vielä pykälää korkeammalle sarjatasolle, Ahonen kertoo tunnelmistaan kauden päättymisen jälkeen.

- Breogán esitti minulle sopimustarjouksen jo heti kauden päätyttyä, mutta pidin neuvotteluja käynnissä kolmen ACB-joukkueen kanssa. Lopulta Breogán palasi uudella sopimustarjouksella, joka oli aivan liian hyvä hylättäväksi.

Vuosina 1984-1995 ja 1999-2006 ACB-liigassa pelannut Breogán päätti pitkän taivalluksensa Espanjan kakkosliigassa kevään 2018 nousujuhliin. Viime kaudella Breogán jäi kuitenkin ACB-liigan hännille ja hakee ensi kaudella uutta vauhtia kakkosliigasta. Joukkueen tavoite on nousta keväällä 2020 takaisin ACB:hen entistä kovemmalla satsauksella.

- Päävalmentajan ja seuran presidentin kanssa puhuttuani vakuutuin siitä, että Breogánilla on kestävä suunnitelma ja minulla iso rooli nousupyrkimyksessä. Sopimus sisältääkin pykälän jatkosta, mikäli onnistumme nousemaan ACB:hen ensi kauden päätteeksi.

Ahoselle 2018-19 oli ammattilaisuran tähän asti paras kausi. Veteraanitakamies urakoi ”Euroopan parhaaksi kakkosliigaksi” kutsutussa LEB Orossa 11,5 pistettä, 4,0 syöttöä ja 2,1 levypalloa ottelua kohden.

- Koutsini oli vanha maajoukkuetakamies ja häneltä tuli paljon luottamusta. Ei tarvinnut vilkuilla taaksepäin, vaan koutsi antoi vapauksia ja vastuuta ja uskoi että olen luottamuksen arvoinen. Kiva huomata kehityksen jatkuvan näin ”vanhoilla päivilläkin”.

Vilppaan viikinkipaidasta Kreikkaan ja Espanjaan, kaksien arvokisojen veteraani

Ahonen edusti Suomea vuosien 2013 ja 2015 (kuvassa) arvokisoissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Ahonen edusti kasvattajaseuraansa Salon Vilpasta miesten divarissa kausina 2006-07 ja debytoi Korisliigassa ToPon paidassa syksyllä 2007, vasta 17 vuotta täyttäneenä. Ahonen edusti ToPoa puolentoista kauden ajan, kunnes palasi Saloon ja oli avainroolissa nostamassa Vilpasta takaisin Korisliigaan keväällä 2009.

Ahonen kehittyi tasaisesti Vilppaassa vuosina 2009-12. Toistaiseksi viimeisellä kaudellaan Salossa (2011-12) Ahonen urakoi 13,0 pistettä, 3,1 syöttöä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden ja johdatti kasvattajaseuransa edustusjoukkueen Korisliigan puolivälieriin.

Vuosiksi 2012-14 Ahonen siirtyi Ruotsiin, missä hän edusti Solna Vikingsiä ja Borås Basketia. Boråsissa Ahonen kirjautti 13,6 pistettä ja 4,3 syöttöä ottelua kohden. Kaudeksi 2014-15 Ahonen palasi Suomeen ja Loimaa Bisonsiin, joka päätyi Korisliigan hopealle sekä edusti Suomea VTB-liigassa.

Bisonsista Ahosen matka vei Kreikkaan, missä hän edusti Kolossos Rodouta 2015-17. Kolossos eteni kummallakin kaudella Kreikan liigan pudotuspeleihin. Jälkimmäisellä Kreikan kaudellaan Ahonen merkitsi 7,3 pistettä ja 2,1 syöttöä ottelua kohden.

Viimeiset kaksi kautta Ahonen pelasi Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, ensiksi CB Ourensessa (2017-18) ja viime kaudella CB Oviedossa (2018-19).

2007 Ahonen edusti Suomea 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa vasta 20-vuotiaana. Suomen universiadijoukkueeseen Ahonen kuului vuosina 2011 ja 2013.

Susijengi-debyyttinsä Ahonen teki kesällä 2012 ja saman kesän EM-karsinnoissa hän oli neljänneksi tarkin kolmen pisteen heittäjä (53,3%). Tähänastisella Susijengi-urallaan Ahonen on pelannut 55 ottelua 2,7 pisteen keskiarvolla ja edustanut Suomea vuosien 2013 ja 2015 EM-lopputurnauksissa.

Henkilöt

 
18.12.2024 11:51 NCAA

Federiko Federiko rynni väkevän 23 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplan Texas Techille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.

16.12.2024 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen isossa roolissa Granadassa – ”Tuntui oikealta paikalta jatkaa”

Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.

15.12.2024 11:08 Susijengi

Jansson johdatti Heidelbergin Bundesliigan kärkeen

Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).

11.12.2024 10:55 NCAA

Federiko Federiko nousi Texas Techin aloitusviisikkoon

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.

9.12.2024 07:26 Susijengi

Voittoisa Valtonen säkitti 17 pistettä, Jantusen Paris Basketball peittosi hallitsevan mestarin

Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.

8.12.2024 10:13 Susijengi

Little lähenteli tripla-tuplaa Utahissa

Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).

7.12.2024 10:35 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin voittoputki Euroliigassa jo kymmenen ottelun mittainen

Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).

4.12.2024 12:25 NCAA

Miro Little monipuolisella pelipäällä – Mustapha Amzil uuteen piste-ennätykseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.

4.12.2024 11:00 Susijengi

Jantusen Paris Basketball kiilasi Euroliigan kärkeen

Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia