4.7.2020 11:05 Sasu Salinin Teneriffa lähti korkein odotuksin Espanjan liigan kauden päättäneeseen lopputurnaukseen, mutta joukkueen tie tyssäsi jo alkulohkoon. Se ei kuitenkaan himmentänyt joukkueen muuten vahvaa kautta.
Sasu Salin pelasi jälleen hienon kauden. (Kuva: Ville Vuorinen)
Espanjan liigan lopputurnaus pelattiin 12 joukkueen voimin, jotka oli jaettu kahteen kuuden joukkueen lohkoon. Alkulohkojen joukkueet kohtasivat toisensa kertaalleen, jonka jälkeen lohkojen kaksi parasta joukkuetta eteni pudotuspeleihin.
Teneriffan kannalta alkulohko alkoi murheellisesti sen hävittyä kolme ensimmäistä peliään, mutta voitti kuitenkin kaksi viimeistä. Kaksi voittoa ei kuitenkaan riittänyt välieräpaikkaan.
- Lopputurnaus ei mennyt osaltamme nappiin. Kaksi ensimmäistä peliä olivat siinä ratkaisevia, ja kun hävisimme ne, niin olimme vähän maamme myyneitä. Sen jälkeen meillä ei ollut enää mahdollisuuksia jatkoon. Oli kuitenkin kiva lopettaa kahteen voittoon, Salin kertaa lopputurnauksen antia.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
Lopputurnaus kokonaisuudessaan ei saanut Salinilta pelkkää kiitosta.
- Eihän se mikään maailman paras juttu ollut ja kaikilla oli vähän vaikeat lähtökohdat. Olihan se sellainen pieni vankila, mutta oli kuitenkin positiivista, että päästiin jatkamaan pelejä. Harmi vain, ettemme päässeet kahden joukkoon. Vähän kaksijakoiset tunnelmat.
Ennen lopputurnausta Teneriffan kausi oli ollut menestyksekäs. Se oli runkosarjan päättymishetkellä sarjassa neljäntenä sekä taisteli puolivälieräpaikasta Mestarien liigassa. Salinille itselleen kausi oli myös erinomainen. ACB-liigassa hän merkkautti keskiarvoikseen 9,2 pistettä, 1,7 levypalloa ja 1,7 syöttöä. Pistekeskiarvo oli uran korkein Espanjan liigassa ja myös peliaikaa tuli keskimäärin enemmän kuin koskaan aiemmin (23,5 minuuttia).
- Ennen koronaa kaikki meni joukkueella tosi hyvin, vaikka meillä oli aika lailla uusi joukkue. Pelasimme hyvää korista ja tykkäsin pelitavastamme. Sain paljon vastuuta ja siitä olen tietenkin iloinen. Henkilökohtaisesti tämä oli varmaan paras kauteni. Positiivinen kausi kaiken kaikkiaan ja toivottavasti pääsemme aloittamaan seuraavan kauden ajoissa. Mestarien liigan pelit jatkuvat sitten syyskuun puolivälissä ja toivottavasti pääsisimme siihen top8-turnaukseen.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.¡Sasu Salin! El @CB1939Canarias se acerca. #VolverEsGanar pic.twitter.com/UudDey4XPl
— Basket en Movistar Plus+ (@MovistarBasket) June 17, 2020
Salinin sopimus Teneriffan kanssa kattaa myös tulevan kauden, joten hän voi rauhassa keskittyä kesän viettoon Suomessa ennen kuin kutsu seurajoukkueen pariin taas käy.
- Tässä tilanteessa täytyy olla tyytyväinen, että on sopimus jo taskussa. Markkinat ovat tällä hetkellä varmasti aika hankalat isoimpia seuroja lukuun ottamatta. On mukava jatkaa pelaamista tutussa paikassa.
Pitkäksi venyneen kauden jälkeen Salinin kesäsuunnitelmiin kuuluu lähinnä lepoa sekä muutaman kuukauden ikäisen tyttövauvan kanssa peuhaamista.
- Yritetään ottaa rauhallisesti, kun treenit Teneriffalla alkavat taas jo elokuun alussa, niin ei tässä kuukauden aikana varmaan ihmeempiä tule tehtyä. Muksun kanssa tulee vietettyä aikaa ja toivottavasti ehtisi vähän kavereitakin näkemään, Salin kertoo suunnitelmistaan.
Sasu Salinin tilastot Espanjan liigassa
Sasu Salinin tilastot Mestarien liigassa
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.
Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.
Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.
Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.
Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.