8.5.2019 16:14 Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain tukea seuratoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2019 tukea sai 12 seuraa koripallotoiminnan järjestämiseen.
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Avustusta jaetaan vuosittain liikuntaa ja/tai urheilua järjestäville paikallisille rekisteröidyille yhdistyksille.
Vuonna 2019 avustusten suuruus vaihteli 2500 ja 15 000 euron välillä. Liikunta- ja urheiluseuroille jaettiin tänä vuonna seuratukia yhteensä 3.7 miljoonaa euroa 395 eri hankkeeseen.
Koripallon parista 12 seuraa sai tukea hankkeeseen. Osa hankkeista sai jatkotukea. Seurojen hankkeet käsittelivät esimerkiksi lasten kerhotoiminnan käynnistämistä, koripallon kehityshankkeita ja henkilöstön palkkausta. Saatujen avustusten käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksessä mainittuna päivänä.
Seuratukea on mahdollista hakea myös alkusyksyllä avattavassa haussa, jossa painopisteenä on vähävaraisten perheiden lasten liikuntamahdollisuuksien lisääminen.
Uusi haku on mahdollista toteuttaa, sillä eduskunta osoitti vuoden 2019 talousarvion hyväksymisen yhteydessä seuratukeen miljoona euroa lisärahaa, joka kohdennettiin nimenomaan vähävaraisten lasten liikunnan edistämiseen.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2025 haku on käynnissä 1.11.-2.12.2024. Seuratukea haetaan OKM:n kautta.
Koripalloliitto järjesti kyselyn, jossa kerättiin suomalaisen koripalloperheen tunnuslukuja. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin 1 000 euron arvoinen seurastipendi, jonka voitto meni Kokkolaan.
Kysely on suunnattu Suomessa asuville harrastavien lasten ja nuorten (kotona asuvat alle 18v.) vanhemmille. Tarkoituksena on selvittää lasten ja nuorten kouluajan ulkopuolella tapahtuviin harrastuksiin kulkemisen määrää, kulkumuotoja ja toisteisuutta.
Webinaarin aiheena ovat yleishyödyllisten yhdistysten taloutta koskevat säännöt ja rajoitukset.
Opetus- ja kulttuuriministeriö kutsuu urheiluseuratoimijat ilmaiseen seminaariin, joka käsittelee ajankohtaisia päihdeilmiöitä sekä sitä, miksi ja miten vastuullisuus ja päihteettömyys tulisi huomioida lajiliittojen ja seurojen toiminnassa.
Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.
Raholan Pyrkivälle ja Äänekosken Huimalle myönnettiin maaliskuussa lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Tähtimerkin saaneita seuroja on nyt kaikkiaan 16.
Lahti Basketball Junioreiden ja OP Hämeen järjestämä Lahden ensimmäinen Hippo 3x3-korisrieha houkutti yli 100 lasta kokemaan liikunnan riemua. Matalan kynnyksen maksuttomassa tapahtumassa lapset tutustuivat korikseen leikkimielisiä rasteja kiertämällä.
Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.