Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät tappion puolivälierissä

20.7.2018 21:56 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisojen puolivälieräottelussa Venäjälle 78-71 (33-40). Myös Suomen 16-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon harjoitusmaaottelussa.

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Andre Gustavsonin hienoista otteista huolimatta. Kuva: Ville Vuorinen

Osan ensimmäisestä puoliajasta jo näytti, että Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sementoi paikkansa välieriin. Pitkälle tauolle mennessä Sudenpennut johti ottelua seitsemällä pisteellä 33-40.

– Ensimmäisellä puoliajalla puolustimme hienosti, liikutimme palloa, juoksimme nopeita, mutta Venäjä pysyi pelissä mukana hyökkäyslevypalloista tulleilla koreilla, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.

Kolmannella neljänneksellä Suomen peli kuitenkin sekosi ja runsaat menetykset johtivat siihen, että Venäjä pääsi juoksemaan helppoja nopeita hyökkäyksiä toiseen päähän. Venäjä vei kolmannen neljänneksen 25-9.

Vaikka Sudenpennut kiri sinnikkäästi eron vielä kahteen pisteeseen viimeisillä minuuteilla, niin loppukiri ei lopulta kantanut hedelmää.

– Minä ja koko joukkue on todella pettynyt. Emme saaneet 40 minuutin aikana sellaista hetkeä, että hyökkäys, puolustus ja levypallopelaaminen olisi samaan aikaan natsannut, Lehtonen kertoi.

Suomen parhaimmistoon kuuluivat myös plus-miinus-tilastoissa erottuneet Andre Gustavson (17/1/3 riistoa) ja Ricky Waxlax (5/4). Pistemiehiin kuului myös tupla-tuplan syötöillä kirjannut Edon Maxhuni (17/5/11 syöttöä/3 riistoa).

Tappion myötä Suomi pelaa B-divisioonan EM-kisojen sijoista 5-8.

– Susiohjelmaan kuuluu se, että turnaukset pelataan tyylillä loppuun asti. Valmistaudumme jokaiseen otteluun kuten aikaisemmin ja yritämme voittaa pelit, mikä mahdollistaa seuraavan kesän 20-vuotiaiden miesten maajoukkueelle paremman lohkon.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Saksa tyly isäntä Suomen 16-vuotiaille pojille

Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät Berliinissä selkeästi kookkaalle ja urheilulliselle Saksan maajoukkueelle 73-26 (34-13).

Antti Koskelaisen luotsaama Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi Saksalle. Kuva: Vesa Koivunen

– Pelasimme ihan hyvän ensimmäisen jakson. Pakotimme aggressiivisella puolustuksella Saksan pois pelialueilta ja he joutuivat vaihtamaan pienempään viisikkoon. Pelin edetessä vastustajan kokemus, koko ja tilannekovuus aiheutti meille tylyn loppulukeman verran ongelmia, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kertoi.

– Palloskriinihyökkäyksemme kautta pääsimme heittämään tasapainoisia heittoja tyhjään kenttään, mutta ehkäpä tilanteet tulivat vielä tällä kertaa nopeudella, johon nuoret pelaajamme eivät olleet valmiita.

Suomelta eniten pisteitä teki Eemi Luukkonen (8/3), mutta valmennusjohdon kehut keräsi Valtteri Mervola (2/4/5 syöttöä).

– Valtteri pelasi tänään maajoukkuedebyyttinsä 16-vuotiaissa ja suoriutui kentällä vikkelyydellään hienosti aiheuttaen hankaluuksia vastustajalle.

Suomi kohtaa huomenna lauantaina Saksan toistamiseen Berliinissä.

– Kansainvälinen koris on välillä raakaa ja opiskelu hetkittäin hankalaa. Huomenna opiskelu jatkuu, Koskelainen kiteytti.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

21.7.2018 22:55 Sudenpennut

Sudenpennuille kahden voiton lauantaipäivä

Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Belgian ja pelaavat huomenna viidennestä sijasta. 18-vuotiaat pojat taas nappasivat historiallisen päänahan Kroatiasta.

4.12.2024 11:57 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpentujen EM-kisojen pelipaikat varmistuneet kesälle 2025

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.

17.8.2024 21:52 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennuille voitto Sloveniasta poikien U16 EM-kisojen päätösottelussa ja 11. sija

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui 11. sijalle Kreikassa pidetyissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti päätöspelissään Slovenian 79-82 (30-53).

16.8.2024 23:44 Sudenpennut

Sudenpennuille selkeä tappio Saksaa vastaan poikien U16 EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toiseksi viimeisen ottelunsa Kreikassa pidettävissä EM-kisoissa, kun Saksa oli parempi numeroin 95-62 (53-35). Suomi pelaa täten sijoista 11-12 huomenna klo 13:30 Sloveniaa vastaan.

15.8.2024 00:46 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut jatkaa A-divisioonassa poikien U16 EM-kisoissa! Georgia kaatui jatkoajan kautta

Suomi nappasi ensimmäisen voittonsa Kreikassa pidettävissä poikien U16 EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Georgian jatkoajan jälkeen 78-75 (35-32, 68-68). Voiton myötä Sudenpennut varmisti paikkansa A-divisioonassa myös ensi kesäksi ja pelaa nyt sijoista 9-12.

13.8.2024 22:47 Sudenpennut

Sudenpennuille tappio Serbiaa vastaan U16 EM-kisoissa – ”Hyvä ja miehekäs veto meiltä”

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi Kreikassa pidettävien EM-kisojen Round of 16 -ottelussa Serbialle 95-78 (44-40). Suomi pelaa täten sijoista 9-16.

11.8.2024 23:49 Nuorten EM-kilpailut

Latvia puristi voiton Sudenpennuista poikien U16 EM-kisojen viimeisessä alkulohkopelissä

Kreikassa pidettävissä 16-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi hävisi viimeisessä alkulohkopelissään Latvialle 54-70 (24-42). Suomi sijoittui alkulohkossaan viimeiseksi ja kohtaa Round of 16 -vaiheessa tiistaina Serbian.

8.8.2024 10:55 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut aloittaa poikien U16 EM-kisat perjantaina Iraklionissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloittaa perjantaina A-divisioonan EM-kisansa Kreikan Iraklionissa. Sudenpentujen kanssa samassa alkulohko A:ssa ovat Espanja, Turkki ja Latvia.

Näytä lisää vastaavia