15.9.2023 16:52 Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) julkaisi perjantaina miesten maajoukkueiden päivitetyn maailmanrankingin. Suomen Susijengi kipusi listalla viisi pykälää ja maailman 20 parhaan maan joukkoon.
Susijengi saavutti MM-kisoista olympiakarsintapaikan. Kuva: FIBA.
Suomi kokosi nousuunsa tarvittavat lisäpisteet MM-kisaesiintymisestään. Susijengi voitti historiansa toisissa MM-kisoissa viidestä ottelustaan kaksi. Suomi saavutti kisoista paikan olympiakarsinnoissa, jotka pelataan ensi vuoden heinäkuussa.
Susijengi on harpponut maailmanlistalla isoja askeleita viimeisen vuoden aikana. Viime vuoden EM-kisoissa Suomi sijoittui sensaatiomaisesti kahdeksan parhaan joukkoon ensi kertaa 55 vuoteen. Ennen kyseistä temppua Suomi oli maailmanlistan sijalla 34.
Tuore maailmanmestari Saksa nousi FIBA-rankingissa ensi kertaa kolmen parhaan joukkoon. Suomalaiskanadalaisen Gordon Herbertin luotsaamat saksalaiset paransivat sijoitustaan peräti kahdeksalla pykälällä.
Listaykköseksi palasi USA, joka ohitti viime vuonna Euroopan mestaruuden voittaneen Espanjan, joka MM-kisoissa joutui tyytymään yhdeksänteen sijaan.
Eurooppalaisista maista vakuuttavimman kehitysloikan teki Suomeakin vastaan valmistavissa maaotteluissa pelannut Latvia, joka ponkaisi rankingissa peräti 22 sijaa ylöspäin sijalle kahdeksan. Latvia sijoittui historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa viidenneksi. Suomen tuleva EM-karsintavastus Georgia paransi asemiaan 10 sijaa ja on nyt maailmanlistan 23:s.
Maailmanrankingissa huomioidaan maajoukkueiden kahdeksan edellisvuoden edesottamukset FIBA:n virallisissa kilpailuissa.
Lisätietoja: FIBA-maailmanranking
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.
Kotiluolassa virittäydytään helmikuussa EM-kotikisamoodiin, kun Susijengi ottaa mittaa maailman ranking-kakkosesta Serbiasta. 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajilla on mahdollisuus ostaa lippuja ennakkomyynnissä keskiviikosta perjantaihin.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
EM-kotikisoihin Tampereelle on tullut uusi lippupaketti, Weekend Pass. Se sisältää pääsyliput kaikkiin perjantain ja lauantain (29.-30.8.2025) otteluihin, mukaan lukien kaksi Susijengin ottelua.