29.6.2022 10:01 MM-karsinnat käynnistyivät Susijengin kannalta yskähdellen, kun Ruotsi kukisti marraskuussa suomalaisvieraansa Tukholmassa kymmenen pisteen erolla. Valmentaja Mikko Larkaksen mukaan Susijengin on oltava torstaina Espoo Metro Areenalla se aktiivisempi ja ärhäkämpi joukkue ja pakotettava Ruotsi pois mukavuusalueeltaan.
Viktor Gaddefors oli myrkkyä Susijengille marraskuussa. Kuva: FIBA Europe.
Susijengi ajautui marraskuisen Tukholman illassa pahimmillaan 17 pisteen taka-ajoasemaan ja kivitti ottelun ensimmäiset kuusitoista (!) kolmen pisteen heittoyritystään. Tämä tarkoitti, että Ruotsi sai tehdä ottelusta itsensä näköisen. Susijengi pääsi viime minuuteilla parhaimmillaan viiden pisteen päähän, kunnes muutama puolustuspään merkkausvirhe auttoi Ruotsia juoksemaan 72–62-voittoon.
- Kyllä yleinen preesensimme tuossa ottelussa oli todella huono. Vaikea sanoa, mikä valmistautumisessa meni tuolloin pieleen. Kaikkien oli katsottava tuon ottelun jälkeen syvälle peiliin. Kun korinteko oli vaikeaa, jokainen koitti avata lukkoa vuorollaan ja lopulta jouduimme käyttämään hirveästi energiaa takamatkalta nousemiseen, Susijengin valmennusjohtoon jo kuusi vuotta kuulunut Mikko Larkas analysoi MM-karsinta-avausta.
MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen viimeiseen karsintaikkunaan lähdettäessä Ruotsi on voittanut kaksi pelaamastaan neljästä ottelusta ja on käytännössä yhden voiton päässä MM-jatkokarsintapaikan varmistamisesta. Odotettavaa onkin, että Ruotsi tulee torstaina kentälle kovaa.
- Ruotsi tahtoo varmasti varmistaa jatkolohkopaikkansa mieluummin meitä vastaan torstaina kuin Luka Doncicin Sloveniaa vastaan sunnuntaina, eli he tulevat varmasti täysillä, Larkas arvioi.
- Ruotsin paras osaaminen löytyy takakentällä. Lisäksi joukkueessa on pari hyvää isoa. He pelaavat hitaasti ja haluavat organisoida hyökkäyksensä rauhassa. Ruotsi on erinomainen joukkue mikäli heidän antaa pelata omalla tempollaan ja tavallaan. Meidän tehtävämme on saada painetta palloon, pelata jokainen tilanne kovaa ja pakottaa Ruotsin pelaajat pois mukavuusalueeltaan. Tähän tehtävään meillä on käytössä mielestäni vastustajaa laajempi kokoonpano.
Susijengi ja Ruotsi kohtaavat Espoo Metro Areenalla torstaina 30.6. klo 18.30 alkaen. Ottelu on loppuunmyyty ja televisioidaan suorana Nelosella to 30.6. klo 18.30 alkaen.
Ludvig Håkanson (193 cm/26 v): ”Edellisen ottelun ratkaisija. Mitä tiukempi peli, sen suuremmaksi Håkansonin rooli kasvaa. Erittäin hyvä takamies, joka osaa syöttää ja ottaa kovia henkilökohtaisia ratkaisuja. Tykkää mieluummin hyökätä vasemmalle kuin oikealle. Ruotsin ylivoimaisesti paras pelaaja.”
Tobias Borg (183/28): ”Sasu Salinin seurakaveri. Teneriffan joukkueessa hyvin pienessä roolissa, mutta Ruotsin maajoukkueessa tietää roolinsa ja saa pelata isolla vastuulla. Pienikokoinen mutta atleettinen takamies, joka pystyy ajamaan korille ja myös heittämään, erityisesti suoraan syötöstä. Hyvä puolustaja.”
Viktor Gaddefors (203/29): ”Edellisessä pelissä totaalisen myrkyllinen pelaaja meille. En ole katsonut Ruotsin +/- -tilastoja, mutta varmasti joukkueensa parhaimmistoa. Taitava ja monipuolinen laituri, joka pystyy monipuolisiin ratkaisuihin läheltä ja kaukaa.”
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
0 |
Tim SCHÜBERG |
188 |
1995 |
Norrköping Dolphins (SWE) |
1 |
Denzel ANDERSSON |
203 |
1996 |
Stàl Ostrow (POL) |
2 |
Adam RAMSTEDT |
210 |
1995 |
Norrköping Dolphins (SWE) |
3 |
Erik RUSH |
197 |
1988 |
Forli (ITA) |
6 |
Tobias BORG |
184 |
1993 |
Iberostar Tenerife (ESP) |
7 |
Felix TERINS |
188 |
1998 |
Norrköping Dolphins (SWE) |
9 |
Pelle LARSSON |
195 |
2001 |
Arizona (NCAA) |
12 |
Ludvig HÅKANSON |
193 |
1996 |
Bilbao Basket (ESP) |
15 |
Mattias MARKUSSON |
217 |
1996 |
Opava (CZE) |
16 |
Nicholas SPIRES |
210 |
1994 |
Spojnia Stargard (POL) |
18 |
Viktor GADDEFORS |
201 |
1992 |
Dinamo Bukaresti (ROU) |
19 |
Melwin PANTZAR |
190 |
2000 |
Valladolid (ESP) |
35 |
Simon BIRGANDER |
210 |
1997 |
Joventut Badalona (ESP) |
44 |
David HÖÖK |
195 |
1999 |
Tau Castello (ESP) |
88 |
Felix EDWARDSSON |
205 |
1999 |
Jämtland Basket (SWE) |
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
EM-kotikisoihin Tampereelle on tullut uusi lippupaketti, Weekend Pass. Se sisältää pääsyliput kaikkiin perjantain ja lauantain (29.-30.8.2025) otteluihin, mukaan lukien kaksi Susijengin ottelua.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.