7.7.2024 01:16 Susijengi oli lähellä shokeerata koko koripalloilevaa maailmaa lauantai-illan olympiakarsintojen semifinaalissa Valenciassa. Hengen päälle saanut Susijengi kohosi 11 pisteen takaa parhaimmillaan viiden pisteen johtoon ja pakotti Euroopan mestari Espanjan käyttämään kaikki keinot työkalupakistaan yltääkseen 81–74 (38–30) -kotivoiton.
Andre Gustavson ja Susijengi aiheuttivat painajaisia Espanjalle lauantai-iltana. Kuvat: FIBA & Ville Vuorinen / Susijengi.
La Fontetan halli kiehuu! Alkusarjan otteluissa Angolaa ja Libanonia vastaan Valencian koripallopyhättö jäi puolilleen, mutta lauantai-iltana häkki on täynnä, ”España”-huudot kaikuvat hallissa, rytmiset taputukset kaikuvat ja kotiyleisö toivottaa Susijengin kentälle vihellyksin ja buuauksin. Ja ”La Roja” pelaa odotusten mukaan: Willy Hernangomez steppailee perättäiset korit korinalusliikkeistä. Santi Aldama harhauttaa kaarelta ja ajaa donkkiin. Ikiaikainen Rudy Fernandez heittää eleettömän kulmakolmosen niiltä sijoiltaan.
Mutta Oi Suomi on! Coach Tuovi on peräänkuuluttanut omiltaan pelirohkeutta, jota löytyy. Grandison, Nkamhoua ja Micke Jantunen aloittavat korinteon. Hetken paikkaansa hakenut susipakki tiivistyy. Jantunen kauhoo levypalloja ja Suomi juoksee kenttää isäntien harhasyötöistä. Little upottaa kolmosen omasta kuljetuksesta, Jantunen donkkaa Maxhunin syötöstä. Peli-iloa uhkuva Andre Gustavson kalastaa Fernandezille epäurheilijamaisen virheen ja hiljentää hallin viidellä perättäisellä pisteellä. Tervetuloa länteen, Andre!
Espanjan päävalmentaja Sergio Scariolo komentaa kentälle terrierinsä Alberto Diazin kuin merkiksi siitä, mitä tuleman pitää. Espanja virittää puolustuksensa samaan kireyteen kuin kaksi vuotta sitten Berliinin EM-puolivälierän jälkipuoliskolla. Susihyökkäys jauhaa, jauhaa ja jauhaa, mutta korintekopaikkoja ei synny Espanjan ruuvipenkissä ja pallo polttelee käsissä. Dario Brizuelan perättäiset ajot ja Santi Aldaman kolmonen vapauttavat Espanjan 20–24-johtoon.
Viiden pelatun minuutin jälkeen Susijengin kuparinen rikkoutuu. Nkamhoua säkittää kääntöhyppyheiton ja ruokkii Jantusta takaoveen, Maxhuni osuu kaukaa. Susijengi saa rikottua pari espanjalaishyökkäystäkin, mutta Espanjan siirtymäpuolustus on korkealla tasolla ja nopean hyökkäyksen syötöt päätyvät rajoista yli tai espanjalaiskäsiin.
Kun Susijengi ei saa palloa koriin, Espanjalle tarjoutuu mahdollisuus tehdä ottelusta itsensä näköinen. Euroopan mestarijoukkueen johtava pelaaja Lorenzo Brown upottaa 11 pistettä viimeiseen neljään minuuttiin, joista viimeisen kauniin kuvion päätteeksi puoliaikasummerin soidessa. Susijengille helpotusta tarjoaa Edon Maxhuni tärkeällä kolmosellaan 15 sekuntia ennen taukovihellystä.
Ottelun puolessavälissä kentän ehdoton hahmo on Lorenzo Brown (13/1) perässään Willy Hernangomez (9/3). Haastajien kolmen kärjen muodostavat tasapisteissä Micke Jantunen (6/8), Edon Maxhuni (6/0) ja Olli Nkamhoua (6/1). Susijengi johtaa levypallokamppailua 19–18, mutta on menettänyt pallon kymmenen kertaa. Merkittävä ero tilastovertailussa on myös Susijengin 23 % kolmen pisteen heittopeli Espanjan 43 % vastaan.
Coach Tuovi on päättänyt tauolta tullessa piirtää susihyökkäyksen käyntiin. Nkamhoua paukauttaa skriinillään takaoveen Maxhunin, jonka Grandison löytää nappisyötöllä. Maxhuni, Grandison ja Jantunen osuvat perättäisissä kolmosissa. Nyt kulkee!
Mutta niin kulkee espanjalaisillakin. Lorenzo Brownin ja Willy Hernangomezin pick and roll vapauttaa espanjalaisjätin kerta toisensa jälkeen puolivapaaseen korin alle ja kun puolustus vetäytyy jässikkää kohti, vapautuu Santi Aldama kulmakolmosesta. Kun jakso on vanhennut kuusi minuuttia, Hernangomez on rykinyt 11 pistettä ja Espanjan johto pysyy itsepäisesti yhdeksässä.
Vaan jos ottelussa Puolaa vastaan Susijengi varmisti voittonsa tiivistämällä rotaatiota, nyt intoa tuovat tuoreet jalat. Alexander Madsen, Miikka Muurinen, Andre Gustavson, Sasu Salin ja Miro Little muodostavat puolustuspään viisikon, joka hyydyttää isännät. Jopa Sergio Llull heittää kolmosensa minne sattuu. Gustavson jatkaa terävää koritehtailuaan takaovista, Little laukaisee kolmosen Usman Garuban naamalle ja taistelee virheen Diazille ja Miikka Muurinen järisyttää suomalaisyleisöä lyömällä yhden käden donkin nopeassa hyökkäyksessä. Scariolo elehtii tuskaisena tuomarikolmikon suuntaan, kun suomalaisranteista syntyy 29 pistettä.
Parhaimmillaan viidessä pisteessä käynyt suomalaisjohto kuivahtaa, kun puolivapaaksi jätetty Alberto Diaz upottaa kahdesti peräkkäin kolmosen, riistää pallon ja pakottaa Susijengin aikalisälle syötettyään Dario Brizuelalle donkkiin.
Torvet soivat, kädet ja jalat rummuttavat ja äänihuulet kuivuvat karrelle, kun Valencian trillerin viimeiset minuutit kuluvat. Elias Valtosen, Jake Grandisonin ja Alexander Madsenin kolmoset uppoavat, Espanjalta nokittavat Santi Aldama ja Sergio Llull. Susijengi faneineen vainuaa yllätyksen, espanjalaisyleisö kunnioittaa tuomareita ja haastajajoukkuetta yhä yltyvillä buuauksilla ja vislauksilla. Kun ottelua on pelaamatta kaksi minuuttia, komeilevat La Fontetan tulostaulussa lukemat 72–72.
Vaan viimeisellä kaksiminuuttisella Espanja löytää hajuraon pelaavalla järjestelmällisesti Lorenzo Brownin kädestä palloa korin alle Willy Hernangomezille, joka nostaa neljä nopeaa pistettä ja saa tukea Brownin vapaaheitoista. Susijengin heitot niin kaukaa kuin läheltä osuvat rautoihin ja Espanja käyttää kokemuksen ja kotiyleisön tuoman hienoisen etumatkan. hyödykseen jäätämällä pelin seitsemän pisteen voittoon.
Valencian turnauksen viimeisen olympiakisapaikan ratkaisevat sunnuntai-iltana Espanja ja Bahama.
Kaksi vuotta sitten Berliinissä Susijengi ei löytänyt hurmoksellisen avauspuoliskon jälkeen aseita katkaisemaan Espanjan karkumatkaa. Olympiakarsintojen semifinaalissakin näytti hetken toisella jaksolla huolestuttavalta, mutta pukukopista palasi sisuuntunut Susijengi, jonka sähäkkä puolustus ja ennakkoluuloton hyökkäys saivat espanjalaiset näkemään painajaisia kesken ottelun.
Samaan aikaan Espanja oli täsmälleen niin kokenut joukkue kuin kahden vuoden takainen Euroopan mestaruus näyttää. Aivan kuten Susijengi torstaina Puolaa vastaan, Espanja tiivisti rotaatiotaan ja keskittyi pelaamaan vahvuuksillaan. Vaikka Elias Valtonen ja Miro Little pitivät Lorenzo Brownin erinomaisesti kurissa, oli Brown keskeisessä roolissa luomassa Willy Hernangomezille mahdollisuuden viimeisen kahden minuutin vapauttaviin koreihin. Ja kun Espanja sai jalan oven väliin, se ei sitä enää luovuttanut, vaan teki tehtävänsä.
Myös kaksi vuotta sitten Berliinissä tuhojaan tehnyt Willy Hernangomez oli ottelun ehdoton hahmo. Eleettömän tyylikäs, korkealla koripallo-ÄO:lla jatkuvaa pikkukiusaa vastustajalle tekevä Big Willy nosteli ja käänteli ketteränä 28 pistettä, joista vapaaheittoviivalta mainioin tarkkuuksin 12/15. Jantunen, Madsen ja Nkamhoua antoivat kaikki Hernangomezille mainion vastuksen, mutta kokemus puhui ja käytti jokaisen millimetrin annetun tilan.
Hernangomezin lisäksi Espanjan kolmen vahvan trion muodostivat pallovarma ja Espanjan joukkuehyökkäystä kauniisti pyörittänyt Lorenzo Brown sekä Memphis Grizzliesissä taaloja vuoleva Santi Aldama, joka odotti kärsivällisesti omaa paikkaansa, koppasi (useimmiten Brownin tarjoamat) nappisyötöt ja murjoi donkit koriin tai upotti kolmosia.
Yksilötasolla Susijengin illan hahmo oli vuoden verran taukoa peleistä pitänyt, vasta ammattilaisuransa aloittavat Andre Gustavson, joka säkitti 15 pistettä täydellisellä heittotarkkuudella (2p 6/6, vapaaheitot 3/3) ja sai mitä ilmeisimmin espanjayleisön googlailemaan nimeään kesken ottelun. Gustavson osoitti turnauksen aikana, että hänestä on tulossa Susijengille lähivuosiksi erinomainen monitoimiase.
Toistonkin uhalla on alleviivattava, että Susijengi oli lähellä jättiyllätystään ennen kaikkea kollektiivina: Micke Jantusen kansainvälisen kärkitason pelikovuus ja -valmius, Edon Maxhunin pallovarmuus ja pelirohkeus, Miro Littlen ja Miikka Muurisen väläytykset potentiaalistaan. Jokainen joukkueen jäsen enemmän kuin täytti roolinsa lauman osana. Ja Espanjan kaltaiset joukkueet kaatuvat vain, jos pelataan yhdessä.
”Suomelta puuttuu Markkanen, meiltä Juancho Hernangomez. Ennakkoasetelma on enemmän tai vähemmän sama.”
- Espanjan päävalmentaja Sergio Scariolo espanjalaismedialle ennen ottelua
”Niin älyttömän ylpeä tästä joukkueesta kuin vain voi olla. Katsoo nyt vaikka Andre Gustavsoniakin, jota ei yhtään kiinnostanut, kuka kentällä on edessä. Joka jätkä antoi tänään kaikkensa ja sen ansiosta me pelattiin yksi Susijengin historian parhaista peleistä.”
- Kapteeni Sasu Salin
”Me yritettiin pelata Susijengi-palloa. Me halutaan pelata meidän omaa korista. Ei pitäisi hirveästi vaikuttaa, ketä vastaan pelataan. Halutaan olla inhottavia ja nopeita ja tehdä nopeita päätöksiä, etenkin kun Espanjalla on vähän enemmän ikää kuin meillä. Eri äijät onnistuu eri päivinä ja tänään oli mun vuoro nousta esille.”
- Andre Gustavson
”Kentällä oli tänään kaksi joukkuetta, jotka ansaitsivat voiton. Espanja oli tänään täsmälleen kotiyleisönsä verran parempi. Harmittaa, mutta ennenkin on harmittanut, ja harmituksesta on löytynyt kultareunus. Tämän turnauksen myötä oli myös ilo antaa yleisölle uusia nimiä, joista puhua.”
- Päävalmentaja Lassi Tuovi
”Yksi hienoimpia kasvutarinoita, joita olen Suomi-koriksessa nähnyt. Vastassamme oli hallitseva Euroopan mestari ja maailmanrankingin #2, joka joutui käyttämään kaiken – siis ihan kaiken – jotta onnistuisivat voittamaan meidän poikamme kotonaan.”
- Henrik Dettmann
Susijengi: Andre Gustavson 15/3, Mikael Jantunen 13/9/3 syöttöä, Edon Maxhuni 11/0, Alexander Madsen 8/8, Jacob Grandison 8/3/3 syöttöä, Miro Little 6/5/4 syöttöä, Olivier Nkamhoua 6/2/3 syöttöä, Miikka Muurinen 4/1, Elias Valtonen 3/5, Sasu Salin 0/2, Remu Raitanen, Severi Kaukiainen.
Espanja: Willy Hernangomez 28/5, Santi Aldama 15/8/2 blokkia, Lorenzo Brown 15/1/7 syöttöä.
Susijengi kypsytteli Valencian olympiakarsintojen avausottelussa yllätystä heti kättelyssä karkaamalla alkujännityksen karistettuaan parhaimmillaan 54–42-johtoon kolmen NBA-miehen Bahamasta. Pelin jälkipuoliskolla Bahama käänsi Buddy Hieldin johdolla momentumin ja liukasteli 85-96 (54-47) -voittoon 19-vuotias V.J. Edgecombe viimeistelijänään.
Susijengin ensimmäiset olympiakarsinnat 36 vuoteen pyörähtävät käyntiin huomenna tiistaina illansuussa Suomen aikaa Espanjan Valenciassa. Turnauksen avausottelussaan Susijengi saa vastaansa kivikovan NBA-kolmikon Eric Gordon-Buddy Hield-Deandre Ayton johtaman Bahaman, joka esitti vakuuttavia otteita vuoden takaisissa esikarsinnoissa Argentiinassa.
Susijengi aloitti sunnuntain EM-karsintaottelun Tbilisissä mainiosti kolmoskaaren takaa, mutta hyytyi ottelun edetessä täysin kaaren takaa. Hyökkäyspään murheet huuhtoivat päätösjaksolla terävän taisteluilmeen tiehensä ja Georgia kuittasi 81–64-voiton Tornike Shengelian ja Kamar Baldwinin onnistumisilla.
Susijengin päättyvän vuoden toinen kotikentällä pelattu EM-karsintaottelu päättyi selkä seinää vasten pelanneen Georgian voittoon. Susijengi johti kahteenkin otteeseen kymmenellä pisteellä, mutta aamuyöllä Helsinkiin lentänyt Tornike Shengelia nakutti neljä kolmosta päätösjakson alussa ja takasi siten Georgialle riittävän selkänojan matkalla 83–90 (48–43) -voittoon 4243 katsojan edessä.
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Viime vuonna Okinawan MM-kisalohkoa isännöinyt Japanin miesten maajoukkue valmistautuu tuleviin Pariisin olympiakisoihin vajaan viikon kestävällä leirityksellä Helsingissä. Japani järjestää päivittäisharjoituksensa Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallilla.
Miesten olympiakarsintaturnaukset huipentuivat sunnuntaina neljällä karsintalohkopaikkakunnalla järjestettyihin turnausfinaaleihin. Paikkansa Pariisin olympialaisissa varmistivat finaalivoitoillaan Brasilia, Kreikka, Espanja sekä hurmoksellisia otteitaan kotiturnauksessaan jatkanut Puerto Rico.
Olympiakarsinnoissa käytiin lauantaina kahdeksan kiihkeää semifinaalia neljällä eri turnauspaikkakunnalla. Giannis Antetokounmpon Kreikka jätti Luka Doncicin Slovenian lähtötelineisiin ja Puerto Rico jatkoi hurmoskoripalloaan kotiyleisönsä edessä.
Susijengi saa myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa mahdollisuuden revanssiin, kun se kohtaa Valencian olympiakarsintaturnauksen semifinaalissa hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan. Kaksi vuotta sitten Berliinissä pelatussa EM-puolivälierässä Susijengi johti Espanjaa viidellätoista pisteellä, mutta taipui sittemmin kymmenellä pisteellä.
Olympiakarsintaturnauksen semifinaaliin torstain Puola-kirivoitolla paikkansa varmistanut Susijengi kohtaa Valenciaan saapuneita susifaneja perjantai-iltana 5.7. klo 18.15 paikallista aikaa!