12.11.2023 19:02 Torstaina upean vierasvoiton Bulgariasta hakenut Suomi joutui isänpäiväsunnuntaina tiukan paikan eteen, kun vastassa oli menneen kesän EM-nelonen Unkari. Loppuunmyyty kotiyleisö näki taistelevan Susiladies-ryhmän, joka jätti kentälle kaiken. Lopussa Unkarin kokemus oli liikaa ja se otti 56–67-vierasvoiton.
1152-päinen kotiyleisö antoi huiman tuen Susiladiesille isänpäivänä Urhea-hallissa. Kuva: Ville Vuorinen
Jo lähtökohdat olivat kotijoukkueelle haastavat, kun Linda-Lotta Lehtorannan lisäksi Elina Aarnisalo joutui jättämään ottelun väliin terveydellisten syiden takia. Molemmat poissaolot osuivat Suomen takakentälle, jossa Lotta-Maj Lahtinen, Meri Kanerva ja Magdalene Agyei pääsivät haastamaan yhtä naiskoriksen kärkimaista.
Awak Kuier pääsi huudattamaan loppuunmyytyä kotiyleisöä ensimmäisellä minuutilla, kun Kuer tanssahteli korin alta kaksi pistettä ja heti perään oli omassa päädyssä torjuntahommissa. Suomen puolustus aiheutti ottelun alussa päänvaivaa Unkarille, jonka ensimmäistä pelitilannekoria jouduttiin odottamaan reilut neljä minuuttia.
Suomi ei kumartanut alussa Unkaria, vaan joukkueen aktiivinen puolustuspelaaminen aiheutti avauskympillä kaikkiaan seitsemän menetystä vieraille. Roosa Lehtorannan onnistunut kahden pisteen heitto kavensi eron tilanteeseen 13–15 ensimmäisen kymmenminuuttisen päätteeksi.
- Annoimme puolustuspäähän työkaluja ja pelaajat käyttivät niitä taitavasti läpi koko ottelun. Meillä on fantastisia pelaajia ja se tietomäärä, jonka pelaajat ovat omaksuneet tämän ikkunan aikana, on valtava. Tärkeintä on myös se, että he ratkoivat ongelmia keskenään, päävalmentaja Ilkka Palviainen summasi.
Toisen neljänneksen alku oli toisinto ottelun alulle, kun Suomen puolustus ei antanut tuumaakaan periksi. Magdalene Agyein onnistunut ajo vei Unkarin aikalisälle neljänneksen puolivälissä, kun Suomi oli pitänyt Unkarin nollilla ja noussut 20–15-johtoasemaan. Unkari sai neljänneksen lopulla juonesta kiinni ja nousi puoliajalle kolmen pisteen taukojohtoon (28–31) Cyesha Goreen onnistuneella kolmen pisteen heitolla.
Ottelun tempo nousi puoliajan jälkeen ja molemmat joukkueet pääsivät juoksemaan kenttää avauspuoliaikaa paremmin. Tasaisen kolmannen neljänneksen jälkeen ottelun päätöskympille lähdettiin Unkarin kolmen pisteen johtoasemasta (43–46).
- Tänään oli todella fyysinen peli. Olen tyytyväinen, miten pystyimme joukkueena haastamaan tänään Unkaria. Toivottavasti pääsisi pian pelaamaan tämän meidän joukkueen kanssa uudestaan, 17 pisteen ja 10 levypallon tuplatuplan kirjauttanut Awak Kuier summasi ottelun jälkeen.
Unkari onnistui kahdesti päätösneljänneksen alussa pakottaen Suomen aikalisälle. Awak Kuierin onnistunut kolmen pisteen heitto toi Suomen neljän pisteen päähän ja onnistuneen puolustuksen jälkeen Elina Koskimiehen floater toi Suomen jo korin päähän. Hetkeä myöhemmin Agyei nosti kaksi pistettä ja pakotti Unkarin aikalisälle Suomen noustessa 51–50-johtoon, kun ottelua oli jäljellä reilut viisi minuuttia.
Aikalisän jälkeen Unkari näytti, miksi se on huippumaa eurooppalaisessa naiskoriksessa, kun se vei seuraavat kaksi minuuttia 7–0. Suomi taisteli lopussa sinnikkäästi nousten päätösminuutilla vielä viiden pisteen päähän. Lopussa Unkari laittoi vielä pari kovaa koria sisään ja nappasi voiton lukemin 56–67.
- Unkarin tekemisessä näkyi kokemus. EM-kisat ovat marinoineet heidät pelaamaan ja toimimaan yhdessä tiukassa paikassa. Meillä meni hyökkäyspäässä vähän pomputtamiseksi, ei löydetty pelaajia lopussa vapaita pelaajia enää syöttämällä. Summaisin, että emme olleet vielä valmiita voittamaan näin kovaa joukkuetta, päävalmentaja Palviainen niputti.
Suomi kaatoi Bulgarian vieraskentällä, mutta taipui naiskoriksen suurmaalle Unkarille niukasti kotikentällään. Naisten EM-karsinnat jatkuvat vuoden päästä.
- Puhuimme kopissa, että ensin kasvoimme yhdessä viikon aikana ja nyt kasvoimme yhteen. Meillä on kollektiivi, joka toimii yhdessä ja joka tarjoaa mahdollisuuksia useille pelaajille. Me yritämme löytää ne pelaajat, jotka sinä päivänä onnistuvat, Palviainen niputti karsintaikkunaa.
- Menimme joukkueena eteenpäin tämän ikkunan aikana. Voittoja ei liiemmin ole viime vuosina tullut ja lopputulos tänäänkään ei mielestäni kerro ihan kaikkea. Voimme haastaa kenet vaan ja voittaakin. Saimme lyhyen karsintaikkunan aikana hyvin irti joukkueesta ja melkein tavoiteltu tulos, Koskimies avasi.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
FIBA on hyväksynyt uuden pelijärjestelmän naisten EM-karsintoihin. Suomen pitkään ajama muutos lisää merkityksellisten pelien määrää, tarjoten enemmän kilpailullisia mahdollisuuksia myös muille kuin lopputurnaukseen pääseville joukkueille.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.
Kansainvälinen koripalloliitto täydensi torstaina vuoden 2027 naisten EM-kilpailuiden järjestäjäkatrasta. Aiemmin Suomelle ja Liettualla myönnettyjä kisoja tulevat järjestämään myös Belgia sekä Ruotsi.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Susiladies-takapelaaja Lotta-Maj Lahtinen on solminut sopimuksen Espanjan pääsarja Liga Femeninassa pelaavan Osés Ardoi Construcciónin kanssa. 24-vuotias Lahtinen siirtyy seuraan Belgian pääsarjasta Castors Brainesta.
Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallin loppuunmyyty katsomo (1083 hlö) sai isänpäivänä nähdäkseen maailmanluokan EM-karsintatrillerin. Susiladies porhalsi avauspuoliskolla 31 pisteen johtoon Bulgariasta, mutta joutui puolustamaan voittoaan vielä tiukimman kautta päätösjaksolla. 85-72-voiton myötä Susiladies säilyttää mahdollisuutensa pelata EM-kisapaikasta vielä helmikuun karsintaikkunassa.