29.7.2023 23:36 Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).
Eetu Heinon kohosi Suomen parhaaksi pistemieheksi. Kuva: FIBA Europe
Suomen 18-vuotiaat pojat kohtasivat kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa Tanskan. Ottelu päättyi Tanskan voittoon 92-70 (49-45).
Ensimmäiseltä neljännekseltä ei vauhtia puuttunut. Jakson edetessä Tanska käytti paikkansa paremmin ja karkasi 11 pisteen johtoon.
Toisella jaksolla Sudenpennut osoittivat sisukkuutensa ja hilasivat itsensä Elmeri Abbeyn johdolla Tanskan rinnalle. Puoliajalla tilanne oli Tanskan hyväksi 49-45.
Toisella puoliajalla Tanska meni menojaan. Sudenpentujen hyökkäyspeli takkusi ja kotijoukkue käytti paikkansa tehokkaammin.
- Näistä kisoista tutut teemat toistuivat taas tänään. Hyvän tasaisen suorittamisen pätkät jäävät meillä liian lyhyeksi, kun taas mustat hetket venyvät liian pitkiksi, päävalmentaja Petri Virtanen sanoi.
Eetu Heinonen 19/6 oli Suomen pistekärki. Olavi Suutelalle kirjattiin 14 pistettä. Tanskan Anton Ostoft heitti 23 pistettä ja keräsi viisi levypalloa.
- Onhan meidän voimavaroja koeteltu sairastelun muodossa turnauksen aikana, mutta ei meidän perustekeminen ole ollut tarpeeksi hyvällä tasolla.
Suomen turnaus päättyy huomenna, kun joukkue kohtaa Tshekin. Ottelu alkaa klo 11:30 Suomen aikaa. Joukkueet pelaavat sijoista 15-16. Sudenpentujen paikka A-divisioonassa on kuitenkin varma ensi vuoden kotikisojen johdosta.
- Haluamme lopettaa turnauksen positiiviseen kokemukseen. Pojat ovat suhtautuneet näihin kisoihin upeasti vastoinkäymisistä huolimatta. Tämä on ollut hyvää oppia elämään, miten vaikeista hetkistä voidaan selvitä yhdessä, Virtanen päättää.
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi valmistavassa turnauksessa Ranskan 16-vuotiaiden maajoukkueen.
Kotijoukkue aloitti ottelun hurjasti. Ranskalaiset takoivat taululle ensimmäisellä jaksolla lukemat 33-5. Ranska oli vahvempi läpi ottelun voittolukemat kirjattiin isännille 102-53 (41-18).
- Koripallon lainalaisuuksiin kuuluu se, että niin kauan kun fyysisyyteen, intensiteettiin ja läsnäoloon ei pysty vastaamaan niin ei ole mitään mahdollisuuksia. Meidän joukkueemme sai tänään todella ison opetuksen. Ranska antoi hurjaa painetta pallolle heti alusta alkaen. Kun jää noin paljon jälkeen heti alussa niin siitä on todella vaikea nousta. Pystyimme vastaamaan Ranskalle vain hetkittäin, päävalmentaja Jyri Lohikoski kertasi.
Suomen pistekärki oli Oskar Aare 13/6. Samu Adler heitti 12 pistettä ja nappasi kolme levypalloa. Ranskalta Hugo Yimga Moukouri 15/5 onnistui parhaiten.
- Valtavan opettavaista, että tämänkaltainen ottelu tuli tänään eikä viikon päästä EM-kisoissa. Toivottavasti silloin olemme valmiimpia vastaamaan.
Suomella on edessään vielä yksi ottelu ennen ensi viikonloppuna alkavia EM-kisoja. Siinä joukkue kohtaa Belgian. Ottelu pelataan Ranskassa ja alkaa Suomen aikaa klo 15:00.
Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).
Serbian Nišissä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa isäntäjoukkue pelasi vahvan päätösneljänneksen ja korjasi 96-72 (40-29) voiton Suomesta. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi harjoitusmaaottelussa Italialle Bassano del Grappassa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Sekä Suomen 18-vuotiaat pojat että tytöt olivat voitokkaita EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas joutuivat tyytymään tappioihin valmistavissa maaotteluissa.
Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat B-divisioonan EM-kisat voitolla Kyproksesta. 18-vuotiaat pojat taas hävisivät EM-kisoissa Turkille ja 16-vuotiaat pojat Belgialle Delfin Basketin avajaispelissä.
Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Belgian ja pelaavat huomenna viidennestä sijasta. 18-vuotiaat pojat taas nappasivat historiallisen päänahan Kroatiasta.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui 11. sijalle Kreikassa pidetyissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti päätöspelissään Slovenian 79-82 (30-53).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toiseksi viimeisen ottelunsa Kreikassa pidettävissä EM-kisoissa, kun Saksa oli parempi numeroin 95-62 (53-35). Suomi pelaa täten sijoista 11-12 huomenna klo 13:30 Sloveniaa vastaan.