19.12.2018 14:36 HBA:n peliasu vaihtui kesän aikana Georgia Techin paitaan, kun Lotta-Maj Lahtinen lähti Atlantaan tavoittelemaan unelmaansa ja keräämään kokemusta kansainvälisiltä koripallokentiltä. Nyt 19-vuotiaalla Lahtisella on takanaan kymmenen ottelua Yhdysvaltojen arvostetuimmassa yliopistosarjassa NCAA:ssa.
Lotta-Maj Lahtinen nauttii student athlete-elämästään Atlantassa. Kuva: Ville Vuorinen.
Maineikkaan Georgia Techin kausi naisten NCAA:ssa on alkanut erittäin lupaavasti, sillä joukkue on kerännyt kymmenestä ottelustaan kahdeksan voittoa. Ensimmäiseen tappioonsakin atlantalaisjoukkue antautui vasta kahden jatkoajan jälkeen.
176-senttinen Lotta-Maj Lahtinen on saanut näytönpaikkoja kauden jokaisessa ottelussa ja tehoillut tähän mennessä 4,5 pisteen, 1,7 levypallon, 2,3 syötön sekä 1,8 riiston keskiarvolla. Tulokaskauden keskimääräinen peliaika on ollut 18,3 minuuttia. Joulukuun alussa 19 vuotta täyttänyt takamieson ottanut elämänsä uudet haasteet innolla vastaan.
- Pelaaminen on ollut kyllä siistiä. Joka kerta kentälle astuessa mietin, että nautin joka askeleesta, jonka saan täällä ottaa.
Joukkue on harjoitellut yhdessä jo kesästä lähtien ja Lahtinen kokee päässeensä joukkueeseen mukavasti sisään. Nuoren suomalaisen sopeutumista on helpottanut, ettei hän ole joukkueensa ainoa ulkomaalaisvahvistus, vaan joukkueesta löytyy muun muassa italialais-, nigerialais- ja senegalilaistaustaisia pelikavereita.
- Meillä on tosi paljon erilaisia tyyppejä eri taustoista, mikä on ehdottomasti joukkueemme vahvuus.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Opiskelun ja urheilun yhdistäminen Georgia Techissä on Lahtisen mukaan sujunut saumattomasti, etenkin kun siihen ehti tottua jo kolmen vuoden ajan HBA:ssa. Tuotantotaloutta opiskelevan palloilijan arkielämä pyöriikin pääasiassa viihtyisällä yliopistokampuksella, josta löytyy kaikki tarvittava sekä opiskeluun että koripalloiluun. Lahtinen hehkuttaa erityisesti yliopiston harjoitteluolosuhteita.
- Puitteet täällä ovat aivan mahtavat. Halli, kentät, pukuhuoneet - ei mitään valittamista!
Lahtinen on ollut tyytyväinen myös joukkueen valmennustiimiin ja taustajoukkoihin, joita hän kehuu todella ammattimaisiksi.
- Jos haluaa mennä tekemään oman treenin, niin he ovat aina valmiina tulemaan valmentamaan, auttamaan ja heittämään sun kanssa.
- Täällä painotetaan varsinkin palautumista ja esimerkiksi joka treenin jälkeen pitää mennä kylmäaltaaseen. Mielestäni se on tosi hyvä, koska täällä mennään niin kovaa ja pelejä on kovaan tahtiin, että varmistetaan että pysytään ehjinä ja pystytään olemaan parhaimpia mahdollisia.
Lahtinen arvostaa erityisesti päävalmentaja MaChelle Josephin vaativuutta ja voitontahtoa – piirteitä, joita hän tunnistaa myös itsessään. Lahtinen kokee, että valmentaja huolehtii pelaajistaan kokonaisvaltaisesti.
- Hän välittää meistä myös kentän ulkopuolella. Laittaa viestiä ja kyselee koulusta ja elämästä. Hän osaa erottaa koriksen ja koulun, pitää meistä huolta ja samalla tekee meistä parempia pelaajia.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Georgia Techin pelityyli ei juurikaan eroa siitä, mihin Lahtinen on Suomessa tottunut. Yliopistosarjassa vastustajat ovat hyvinkin atleettisia, joten hän painottaa puolustuksen tärkeyttä.
- Koris on korista, niin täällä kuin Suomessakin. Täällä tuntuu, että jokainen puolustettava vastustaja on kuin naisten Korisliigan jenkki. Joka kerta, kun puolustaa, pitää tehdä töitä kunnolla. Ei voi nukahdella, koska pelaajat ovat sen verran hyviä, että he rankaisevat siitä.
Yhdysvalloissa kausi on lyhyempi ja ottelut ovat tiiviimpään tahtiin Suomeen verrattuna, mikä tarkoittaa muutoksia myös totuttuun harjoittelumäärään.
- Suomessa kausi alkaa aiemmin ja pelien lomassa vedetään kovia treenejä. HBA:ssa tottui siihen, että aamulla treenattiin puolitoista tuntia ja koulun jälkeen puolitoista tuntia korista ja siihen päälle oheisharjoitteet. Täällä preseason oli aika raskaammalle harjoittelulle ja syksylläkin oli iltapäivisin aina 3-4 tunnin koristreenejä. Nyt kun kausi on alkanut niin on edelleen toki treenataan, mutta nyt pelit on tosi tiiviiseen tahtiin, joten pääpaino on niissä.
Tähänastisen NCAA-uransa kohokohdaksi Lappeenrannan Catzin kasvatti nimeää matkan Meksikoon Thanksgiving-turnaukseen.
- Meillä oli Cancunissa kaksi peliä, joista voitimme molemmat ja tuntui, että kehityimme myös joukkueena. Lisäksi Cancun oli aivan mahtava paikka enkä olisi voinut ikinä kuvitella, että pääsisin tuollaiseen paikkaan koriksen avulla. Tosi hieno kokemus, josta olen tosi kiitollinen.
Naisten maajoukkuepaidassakin seitsemän kertaa esiintynyt Lahtinen haluaa tulokaskaudellaan keskittyä kehittymään pelaajana mahdollisimman paljon. Tulevaisuuden tavoitteena siintävät ammattilaiskentät, joten Lahtinen kokee, että on vielä paljon opittavaa päästäkseen tavoittelemalleen tasolle.
Yhden tärkeän huomion Lahtinen on joukkueessaan ja NCAA-parketeilla tehnyt:
- Täällä itsevarmuus on avain. Kun valmentaja on vaativa ja jokainen pelaaja taistelee omasta peliajastaan, niin itsevarmuus on se, mitä ei saa menettää ja mikä kantaa pitkälle.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Vuodenvaihteen jälkeen NCAA:ssa alkavat varsinaiset konferenssien sisäiset ottelut. Georgia Tech kuuluu menestyksekkäillä joukkueilla pakattuun ACC- konferenssiin, joten vastassa on muun muassa viime kauden mestari Notre Dame sekä neljänneksi rankattu Louisville, joka on avannut kautensa kymmenellä voitolla.
Georgia Techin yhteinen tavoite on päästä kevään NCAA-turnaukseen.
- Mielestäni meillä on siihen täysi potentiaali. Jos voitamme rankattuja, hyviä joukkueita, onnistumme varastamaan pari voittoa heidän kotikentiltään ja voitamme omassa konferenssissa meitä huonommat joukkueet, niin kyllä meillä on ihan täydet mahdollisuudet päästä jopa pitkälle NCAA-turnauksessa.
Vielä ennen joulua luvassa on kaksi non-conference-ottelua, joissa vastaan asettuu Seton Hall sekä Dayton. Vaikka Lahtinen nauttii uusista kokemuksistaan ja elämästään Atlantassa, hän kuitenkin iloitsee päästessään jouluksi Suomeen perheen luo.
- Ei ole ollut sen suurempaa koti-ikävää, koska elämä täällä on ollut tosi kivaa ja hauskaa. Mutta pakko myöntää, että on ihanaa päästä mummon joulupöytään.
Lisätietoja: Lotta-Maj Lahtisen pelaajaprofiili
American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.
Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.
Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.
Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.