Tuomas ja Joonas Iisalo johdattivat Bonnin sensaatiomaiseen kauteen

29.6.2022 15:54 Tuomas ja Joonas Iisalo nostivat ensin Merlins Crailsheim Saksan Bundesliigan hänniltä pudotuspelijoukkueeksi, ja tällä kaudella he luotsasivat viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jääneen Bonnin runkosarjan kakkoseksi ja välieriin saakka. Tuomas Iisalo valittiinkin Bundesliigan vuoden valmentajaksi.

Tuomas ja Joonas Iisalo tekivät hyvää jälkeä Bonnissa tällä kaudella. (Kuva: Jörn Wolter)

Bonnin kausi oli kaikkinensa erinomainen. Edelliskaudella Bonn oli jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle sijoittuen runkosarjassa sijalle 13, mutta tällä kaudella suomalaiskaksikko nosti seuran takaisin parrasvaloihin. Bonn sijoittui runkosarjassa toiseksi, joka tasaa seurahistorian ennätyksen. Edellisen kerran seura sijoittui samalle sijalle kaudella 2008-09.

Bonn selvitti tiensä pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta välieriin ja pisti Euroliigajoukkue Bayern Münchenin tiukoille välieräsarjassa taipuen lopylta 2-3. Tuomas Iisalo ei antanut kuitenkaan välierätappion himmentää kauden kokonaistulosta.

- Täytyy sanoa, että jos olisimme menneet viidennessä pelissä jatkoon, niin se olisi ollut käsittämätön saavutus. Kokonaisuudessaan ajatellen, kausi ei olisi juuri paremmin voinut mennä. Se oli kuin suoraan käsikirjoituksesta. Kausi lähti hyvin käyntiin ja pystyimme melkein jokaisella kauden kolmanneksella parantamaan. Voitimme puolivälierissä EuroCup-joukkue Hampurin suoraan 3-0 ja pelasimme tasaväkisesti Bayern Müncheniä vastaan, joka operoi täysin erikokoisella budjetilla kuin muut joukkueet. Kausi oli kokonaisuudessaan täysosuma, Iisalo analysoi kautta.

Välieräsarja Bayern Müncheniä vastaan oli monin tavoin mielenkiintoinen. Bayern München on budjetiltaan selkeästi Bundesliigan ykkösjoukkue ja vei Euroliigan pudotuspeleissä Barcelonan viiteen peliin. Bonn pääsi pudotuspelisarjaan kotiedulla, mutta hävisi kaksi ensimmäistä peliään kotona. Joukkue osoitti kuitenkin luonteenlujuutta hakemalla kaksi vierasvoittoa Münchenistä. Ratkaisevassa viidennessä pelissä Bonn joutui taipumaan kovan taistelun jälkeen ja näin pudotuspelisarjan kaikki viisi peliä päättyivät vierasvoittoihin.

- Harvoin voitat Bayernin kahdesti vieraissa. Se kertoo tämän joukkueen henkisestä vahvuudesta ja miten hyvin pelaajat ovat hitsautuneet yhteen. Pystyimme usein tiukoissa tilanteissa löytämään keinot nousemaan voittoon. Hampuriakin vastaan olimme usein takaa-ajoasemassa, mutta onnistuimme nousemaan voittoihin.

Iisalo on jokaisena vuotena pystynyt viemään joukkueitaan eteenpäin, vaikka menestyksen myötä avainpelaajia on lähtenyt isompiin ympyröihin. Tämän vuoden menestyksen myötä Bonn ansaitsi paikan Mestarien liigassa, joka toimii myös houkuttimena pelaajille.

- On jokavuotinen positiivinen ongelma, että hyvän kauden jälkeen pelaajien pitäminen on hankalaa. Meillä on kuitenkin uusi valttikortti, kun pelaamme europelejä ensi kaudella. Se lisää kiinnostusta myös pelaajien suunnalta.

Joonas Iisalo siirtyy ensi kaudeksi Heidelberg Academicin päävalmentajaksi. (Kuva: Jörg Wolter)

Yksi iso muutos tapahtuu myös Iisalon rinnalla, kun pikkuveli Joonas nimettiin Bundesliigassa pelaavan Heidelberg Academicsin päävalmentajaksi. Veljesparin nuoremmalla oli iso rooli Tuomaksen oikeana kätenä.  

- Joonaksen tehtävänkuva oli niin uniikki, ettei siihen pysty hankkimaan vain yhtä henkilöä. Hänelle kuului koripallovalmentamisen lisäksi myös fysiikkavalmennus. Niinpä olemme päättäneet korvata hänet yhdellä koripallovalmentajalla sekä yhdellä fysiikkavalmentajalla.

Ensi kaudella nähdäänkin vähintään kahdesti Iisalon veljesten välinen kohtaaminen. Veljekset ovat nuoruudessaan tottuneet vääntämään vastakkain pihaleikeissä ja peleissä, mutta päävalmentajina kyseessä on ensimmäinen kerta.

- Varmasti se herättää tunteita. Kaiken kaikkiaan on huikeaa, että kaksi suomalaisveljestä valmentaa Bundesliigassa. Enemmän se kertoo siitä, että Saksassa arvostetaan suomalaista valmennusta. Itse peli on kuitenkin tapahtuma muiden joukossa.

Iisalot ovatkin jatkumoa hyvää työtä tehneistä suomalaisvalmentajista Saksassa. Henrik Dettmann, Ari Tammivaara, Anton ”Ponttis” Mirolybov, Gordon Herbert sekä vakuuttavaa jälkeä muun muassa Saksan ProA:ssa Tigers Tübingenissa tehnyt, ja pitkään Ulmin organisaatiossa toiminut Daniel Jansson, ovat omalta osalta tuoneet suomalaista valmennusosaamista esille Saksassa.

- Danny on tehnyt jo pitkään hyvää duunia täällä, Henkka, Ari, Ponttis ja tietyllä tapaa Gordiekin ovat tehneet täällä hyvää työtä aiemmin, ja suomalaisvalmentajat tunnetaan laadukkaasta työstä. Yhtä lailla Lassi (Tuovi) on tuossa melkein naapurissa tehnyt erittäin hyvää työtä, Iisalo muistuttaa.

 
9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

11.11.2024 16:23 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ottanut jälleen askeleen eteenpäin – ”Seuralla on isot suunnitelmat”

Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

28.10.2024 14:48 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen näyttänyt kyntensä Euroopan huipulla – ”Kaikki lähtee siitä päivittäisestä työstä”

Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

14.10.2024 16:01 Suomalaiset ulkomailla

NBA siintää edelleen Olivier Nkamhouan mielessä – ”Enemmän tavoite kuin haave”

Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.

20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

Näytä lisää vastaavia