17.11.2024 12:03 Elias Valtonen urakoi isot minuutit ja täytti tilastosarakkeita tehokkaasti, kun CB Granada katkaisi neljän ottelun pituiseksi venähtäneen tappioputkensa peittoamalla Coruñan kotonaan lauantai-iltana lukemin 80-77.
Elias Valtosella oli lauantai-iltana aihetta taputuksiin. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Granadan sankarina juhlittiin Jacob Wileytä, joka viimeisteli 7500-päisen kotiyleisön iloksi Granadan neljä viimeistä pistettä. Amine Noua upotti Granadalle 18 pistettä.
Tilastojen valossa parasta kauttaan Espanjassa pelaava Valtonen urakoi lauantaina Granadan illassa runsaat 26 minuuttia ja keräsi joukkueelleen monipuoliset tehot – kahdeksan pistettä, neljä levypalloa, kolme riistoa ja yhden blokin.
Granada on nyt voittanut syyskauden kahdeksasta ottelustaan kaksi ja kohosi kaksi pykälää sarjataulukossa ohi Coruñan ja Breoganin.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.