26.9.2023 08:55 Korihait on kokenut kovia vuosia ja kamppailut enemmän sarjapaikasta kuin Korisliigan kärkisijoista. Veteraanipelinjohtaja Bojan Sarcevic pyysi joukkuetta asettamaan tavoitteen korkealle, jotta hän sai kesän harjoittelukauteen motivaatiota.
35-vuotiaalla Bojan Sarcevicilla on edessään uransa 18. kausi miesten Korisliigassa. Vaikka pelinjohtaja onkin kierrellyt kaupungista toiseen ja saavuttanut korkeita meriittejä, hän on palannut jo pari vuotta sitten takaisin juurilleen Uudenkaupungin Korihaihin, jossa haasteita on saanut kohdata.
Korihait on sinnitellyt liigassa kuin ihmeen kaupalla, sillä pääsarjapaikka on ollut kaudesta toiseen hiuskarvan varassa. Viime kaudella joukkue päätti varsinaisen runkosarjavaiheensa sarjataulukon perimmäisellä sijalla mutta nousi alemmassa jatkosarjassa kovalla työllä ja yllättävillä onnistumisilla kirkkaasti Tapiolan Hongan ohi.
Sarcevic kertoo, että ongelma viime kaudella ei ollut missään vaiheessa siinä, etteikö pelaajilla olisi ollut tahtoa ja asennetta.
– Alkukautemme oli erittäin vaikea, koska kokoonpanossa oli paljon kokemattomia ja nuoria pelaajia sekä erityisesti ulkomaalaisvahvistuksia, joille kausi oli heidän ensimmäisensä Euroopassa. Lisäksi valmentajamme oli ensimmäistä kauttaan päävalmentajana, joten kaikkien näiden asioiden summana meillä kesti aikansa päästä samalle sivulle. Joulun jälkeen aloimme pelata oikealla tasollamme, mutta se oli vain reilusti liian myöhään.
Tänä syksynä Korihait on palkannut uudeksi päävalmentajakseen Darko Mihajlovicin ja saanut kerättyä nipun ulkomaalaisvahvistuksia, jotka ovat paljon edellisiä kokeneempia. Sarcevicin mielestä harjoitusvaihe onkin näyttänyt hyvin erilaiselta kuin viime syksynä.
– On paljon helpompi pelata, kun kokoonpanolle ei tarvitse opettaa ihan kaikkea alusta alkaen. Meillä on paljon lupaavia pelaajia seurassamme, ja aivan erityisesti odotan tästä Mikael Aallon vuotta. Hän on tehnyt todella kovasti töitä kehityksensä eteen, ja toivon ja uskon, että hänellä on tämän kauden jälkeen mahdollisuus tulla kutsutuksi jopa Suomen maajoukkuerinkiin.
Sarcevic painottaa, että niin sanotussa preseason-vaiheessa ei ole ehditty pelata vielä niin paljoa pelejä, että hän pystyisi sanomaan kovin paljoa joukkueensa taktisesta onnistumisesta, mutta toki jonkin verran hän uskaltaa luvata:
– Pelaamme nopeasti, mutta myös fiksusti, kummassakin päässä kenttää. Jaamme palloa toisillemme emmekä pysäytä liikettä. Ja pelaamme kovaa.
Sarcevicille itselleen tilanne on hyvin erilainen kuin hänen ympärillään pelaaville nuorille. Uusien aluevaltausten sijaan hän on pohtinut jo ajatuksen tasolla tossujensa nostamista naulaan. Hän kuitenkin painottaa, ettei ole tehnyt asiasta vielä minkäänlaista päätöstä, vaan hän antaa nyt alkavan kauden osoittaa hänelle, mikä on oikea ratkaisu.
Kesätauko on pistänyt pelinjohtajan harjoittelemaan vuosi vuodelta kovemmin, jotta keho on pysynyt kunnossa. Se on vaatinut koko ajan kovempaa ja kovempaa tahtoa, ja oikeanlaisen motivaation löytämiseksi hän esittikin Korihaiden organisaatiolle kovan pyynnön. Hän halusi, että seura asettaa tavoitteekseen pudotuspeleihin pääsyn.
– Se on kova vaatimus seuralle, jonka budjetti on monia muita pienempi, mutta aion pelata tänä vuonna kuin kausi olisi viimeiseni. Se saattaa hyvin sitä myös olla ja tahdon jättää kentälle kaikkeni, vaikka en vielä tiedäkään sitä ihan varmalla. Ensi kesänä katson, onko minulla riittävästi motivaatiota jatkaa työtäni, koska ilman oikeaa motivaatiota ei saa itseään kuntoon eikä pysty juoksemaan kentälle täydellä energialla.
BC Nokia otti paikallispäänahan. Muita voittajia miesten Korisliigassa tänään Kataja Basket, Kouvot ja Salon Vilpas.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.