2.10.2018 10:18 Kokenut Susijengi-laituri, viime kaudella Liettuan ja Kroatian pääsarjoissa pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, jatkaa uraansa Puolassa. 206-senttisen Lindbomin uusi työnantaja on viime keväänä Puolan liigan puolivälieriin edennyt Rosa Radom.
Liettuan ja Kroatian jälkeen Carl Lindbom ottaa suunnakseen Puolan. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Lindbom kartoitti markkina-arvoaan kärsivällisesti koko kesän ja alkusyksyn, kunnes viikko sitten alkoi tapahtua. Taivuttuaan joensuulaista Kataja Basketia vastaan FIBA Europe Cupin karsinnoissa Rosa Radom otti yhteyden Lindbomin agenttiin ja lauantaiaamuna Lindbom lensi Puolaan vasta allekirjoitettu sopimuspaperi käsissään.
- Sopimustarjouksia tuli Euroopasta kesän aikana jonkin verran mutta ei sellaisia, joiden vuoksi olisi kannattanut lähteä Suomesta, Lindbom kertoo kesän neuvotteluasemistaan.
- FIBA Europe Cupin karsintojen jälkeen minua viime kaudella Kroatiassa valmentanut Vladimir Krstic kehui minua Radomin päävalmentajalle, entiselle pelitoverilleen Wojciech Kaminskille. Agenttini välityksellä yhteys syntyi nopeasti ja nyt ollaan Puolassa.
Puolan liiga sijoittuu eurooppalaisen koripallokartan ylempään keskiluokkaan ja sen parhaat joukkueet pelaavat perinteisesti Eurocupissa ja FIBA:n Mestarien Liigassa. Rosa Radom ylsi viime keväänä Puolan puolivälieriin asti, mutta karsiutui ottelusarjassa Zielona Goraa vastaan.
- Nähdäkseni Puolan liiga ja Rosa Radom on paras skenaario minulle tässä vaiheessa uraani, Lindbom arvioi.
- Puolan liiga on kovatasoinen, siellä pelataan fyysistä taitokoripalloa ja minulle on luvassa merkittävä rooli pudotuspelitason joukkueessa, joka on viime vuosina hakenut menestystä mm. voittamalla vuoden 2016 Puolan cupin mestaruuden.
Lindbom ja Rosa Radom aloittavat kautensa Puolan liigassa ensi lauantaina vieraskentällä Ostrowia vastaan. Toinen suomalaisille tuttu pelaaja Rosa Radomin joukkueessa on ToPon kevään 2010 Korisliigan hopealle siivittänyt Obie Trotter.
Lindbom on pelannut urallaan jo 340 ottelua Korisliigassa. Tarkkakätinen kolmoslinko debytoi pääsarjatasolla Mihailo Pavicevicin valmentamassa Espoon Hongassa kaudella 2008-09.
Pelattuaan Hongassa kevääseen 2010 Lindbom siirtyi Saksaan Frankfurt Skylinersiin Gordon Herbertin valmennettavaksi kaudella 2010-11, jolloin hän pelasi sekä Saksan kolmosliigaa (Pro B) että Saksan Bundesliigaa. Kevätkauden 2011 lopussa Lindbom palasi kotimaan kentille vahvistamaan Honkaa.
Korisliigan läpimurtonsa Lindbom teki 2011-12, jolloin hän urakoi helsinkiläiselle ToPolle pronssikaudella 10,4 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden. Korisliigan kapteenit ja päävalmentajat äänestivät kauden päätteeksi Lindbomin Korisliigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi.
ToPosta Lindbomin tie vei Loimaa Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön kautta takaisin Helsinkiin, missä laituri kuului kolmen kauden ajan Helsinki Seagullsin avainpelaajiin.
Viime syksynä Lindbom edusti liettualaista Juventus Utenaa 2,4 pisteen ja 1,4 levypallon keskiarvoin kahden kuukauden ajan, kunnes palasi Suomeen ja Seagullsiin kuuden ottelun ajaksi joulukuussa. Kevätkaudella Lindbom kirjautti Kroatian liigan KK Osijekissä 10,2 pistettä ja 6,1 levypalloa ottelua kohden.
Lindbomin palkintokaapista löytyy kolme SM-pronssia (ToPo 2012, Bisons 2014, Seagulls 2017) sekä kaksi Suomen Cupin mestaruutta (Honka 2009, Pyrintö 2011).
Lindbom on pelannut 71 nuorten ja 32 haastajien maaottelua sekä edustanut Suomea vuosien 2013 ja 2015 universiadeissa. Susijengi-urallaan Lindbom on pelannut 47 ottelua 2,8 pisteen keskiarvolla ja kuulunut vuoden 2017 EM-kisajoukkueeseen. Kuluvan vuoden MM-karsintaotteluissa Lindbomin keskiarvot ovat olleet 8,5 pistettä ja 5,3 levypalloa ottelussa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.
Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).
EM-karsintatauolta seurajoukkueensa pariin palanneen Mikael Jantusen voittoputki Paris Basketballin riveissä jatkuu jatkumistaan. Myöhään torstai-iltana Paris Basketball peittosi Tornike Shengelian edustaman Virtus Bolognan Euroliigassa niukasti 81-78 (44-38). Voitto oli pariisilaisille Euroliigassa jo kahdeksas perättäinen.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil sivusi New Mexicon piste-ennätystään säkittämällä 18 pistettä ”Lobosin” piestessä Texas Southernin. Samaan aikaan Utahissa Miro Littlen lentävä lähtö NCAA-kauteen joukkueensa aloittavana pelinrakentajana sai jatkoa 16 pisteen ottelulla Mississippi Valley Statea vastaan.
Mikael Jantusen Paris Basketballin voittoputki kasvaa kasvamistaan. Torstai-iltana Istanbulissa pariisilaisten satimeen jäi kotijoukkue Anadolu Efes, jonka loppukirin katkaisi Susijengin keulakuviin lukeutuva Mikael Jantunen kolmosellaan.
Elias Valtonen urakoi isot minuutit ja täytti tilastosarakkeita tehokkaasti, kun CB Granada katkaisi neljän ottelun pituiseksi venähtäneen tappioputkensa peittoamalla Coruñan kotonaan lauantai-iltana lukemin 80-77.