10.6.2022 15:24 Daniel Dolenc pelasi viime kauden Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Nationale Masculine 1:ssä. Ensi kaudeksi Karhubasketiin siirtyvä Dolenc piti Ranskassa vietettyä kautta kokemuksellisesti rikkaana, mutta pelillisesti vaikeana.
Daniel Dolenc pelasi viime kauden Ranskassa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Dolenc voitti kaudella 2020-21 Itävallan mestaruuden Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen alaisuudessa, ja vei tällä kaudella taitonsa Ranskaan Les Sablesin joukkueen käyttöön. Les Sables lähti kauteen kovin tavoittein, mutta kausi päättyi pettymykseen. Ensin se jäi sivuun ylemmästä loppusarjasta eikä selvinnyt myöskään pudotuspeleihin.
- Oli kyllä yksilöllisesti ja joukkueelle haastava kausi. Emme yltäneet joukkueena tavoitteisiin eli pudotuspeleihin. Se jäi parista pelistä kiinni ja sai loppuun saakka taistella, mutta ei riittänyt tällä kertaa.
- Kauden teemaksi voisi sanoa taistelu. Taistelimme viimeiseen peliin pääsystä jatkosarjaan ja sitten taisteltiin pudotuspelipaikasta. Emme ikinä päässeet voittavaan rytmiin, ja yhden voiton jälkeen oli vaikea saada toinen voitto putkeen. Siinä tilanteessa on vaikea saada rytmiä, ja kun ei ole rytmiä, niin yleensä tulee enemmän tappioita kuin voittoja.
- Mielestäni meillä oli hyvät ja oikeat palaset sekä paljon potentiaalia, mutta oli ikävä nähdä ettemme saaneet pakettia missään vaiheessa kasaan, että olisimme saavuttaneet menestystä, Dolenc analysoi kautta.
Dolenc lukeutui joukkueensa parhaimmistoon ollen Les Sablesin kolmanneksi paras pistemies 8,5 keskiarvolla sekä toiseksi paras levypalloissa 4,6 keskiarvolla. Sentterin mukaan parannettavaa kuitenkin jäi, mutta osasi katsoa kautta myös positiiviselta kantilta.
- Yksilöllisesti oli myös vaikeaa enkä yltänyt sille tasolle mille olisin halunnut päästä, tehdä ja suorittaa. Niin se välillä on. Haasteet ja vaikeudet vain kasvattavat. Vaikeuksien kautta oppii ja sain taas kokea uusia asioita mukavuusalueeni ulkopuolella ja sain kokea, ettei ole ehkä ihan niin vahva kuin luulee olevansa.
Dolenc teki hiljattain Kauhajoen Karhubasketin kanssa kaksivuotisen sopimuksen ja palaa Suomeen sekä Korisliigaan taas yhtä kokemusta rikkaampana.
- Ranska oli koripallokokemuksena hyvin erilainen. Mielenkiintoinen sarjajärjestelmä ja tosi monta joukkuetta laidasta laitaan. Sai kosketuksia uusiin asioihin sekä uuteen tapaan toimia ja tehdä asioita. Kokemusta rikkaampana.
- Ranska maana ja paikkana oli upea paikka asua, ja oli hieno päästä tämäkin kokemaan. Viime kausi oli todella makea ja tämä oli samanlainen, mutta eri lailla. Olen kiitollinen, että pääsee elämässä kokemaan uusia asioita ja nähdä erilaista toimintaa, uusia ihmisiä ja uutta kulttuuria. On hienoa kuinka paljon koripallo voi tuoda elämään, Dolenc fiilistelee.
Daniel Dolencin tilastot NM1:ssä
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.
Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.
Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.
Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.