18.7.2024 10:58 Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.
Edon Maxhuni pelaa seuraavat kaksi kautta SIG Strasbourgissa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi & FIBA.
Viimeisenä muutamana kesänä Maxhunilla on ollut tapana odottaa loppukesään asti ja kärkkyä markkinoilta itselleen parasta mahdollista sopimuspaikkaa.
Tänä vuonna Maxhuni iski kuitenkin tarjoukseen kiinni jo varhain, kun SIG Strasbourgin päävalmentajaksi Choletista siirtynyt Laurent Vila ehdotti Hyvinkään Pontevan kasvatille kaksivuotista sopimusta.
- Sopimuksen solmiminen näin aikaisin on ollut vähemmän minun tapaistani, mutta nyt tuli niin hyvä tarjous, että siihen piti tarttua kiinni, Maxhuni hymyilee.
Viimeisen vuosikymmenen ajan SIG Strasbourgissa on ollut lähes joka kausi riveissään suomalaisväriä. Henrik Dettmann toimi Strasbourgin apuvalmentajana syksyllä 2016, Lassi Tuovi ensin apu- ja myöhemmin päävalmentajana (2020-22) ja viime kaudella Mikko Larkas apuvalmentajana.
Tuovi komensi toisella päävalmentajakaudellaan Strasbourgin FIBA:n Mestareiden liigan Final Fouriin ja Ranskan Pro A:n kolmannelle sijalle, mutta viimeiset pari kautta joukkue on suoriutunut pykälää alempana ja jäi keväällä Pro A:n pudotuspelien ulkopuolelle. Joukkue tekee nyt uutta nousua Ranskan eliittiin.
- Ensi kaudella päätavoite Strasbourgin kanssa on päästä takaisin pudotuspeleihin ja vakiinnuttaa asema siellä. Siitä lähdemme tavoittelemaan paluuta FIBA:n Mestarien liigaan, Maxhuni selvittää.
- Tuohan tämä pelaajankin näkökulmasta tasapainoisemman olon, kun työpaikka ja osoite ovat selvillä seuraavan kahden kauden ajan. Tuntuu myös hyvältä olla sellaisessa asemassa, jossa koutsi ja työnantaja luottavat minuun ja siihen, että voin olla heidän kanssaan tavoittelemassa isoja asioita.
Maxhuni pelasi Ranskan Pro A:ta jo viime kaudella Le Portelin riveissä ja johdatti joukkueensa suurena yllätyksenä puolivälieriin asti.
- Pro A on nyt vuoden tutumpi sarja. Liigan pelitapa, pelaajat ja joukkueet ovat entuudestaan tuttuja ja voin jatkaa suoraan siitä, mihin viime kaudella jäin. Odotan kauden alkua tosi innolla.
Maaliskuussa 1998 syntynyt Maxhuni palkittiin 16-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaajana keväällä 2014, jolloin hän johdatti Helsingin NMKY:n ikäluokan Suomen mestaruuteen ja liekitti 29,1 pistettä ottelua kohden.
Syksystä 2013 kevääseen 2017 Maxhuni edusti HBA-Märskyä miesten divarissa. Keväällä 2017 Maxhuni nimettiin Divari A:n vuoden pelaajaksi, kun hän oli viimeistellyt Märskylle 23,8 pistettä, 3,7 syöttöä, 2,7 levypalloa ja 1,0 riistoa ottelua kohden. Juniorimaajoukkuevuosinaan Maxhuni pelasi 116 maaottelua 14,8 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.
Märskystä Maxhunin tie vei Yhdysvaltoihin, missä hän edusti Long Beach Statea NCAA-liigassa kahden kauden ajan. NCAA:n keskiarvoikseen Maxhuni tyylitteli 6,8 pistettä, 1,4 levypalloa ja 1,1 syöttöä per peli.
Ammattilaisuransa Maxhuni aloitti kaudella 2019-20 Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Plata), missä hän johti CB Gran Canarian farmijoukkueen peliä 13,5 pisteen, 3,4 syötön ja 2,4 levypallon keskiarvoin. Sen jälkeen Maxhuni johti KK Pärnun peliä Viron ja Latvian yhteisliigassa ja johdatti joukkueensa Viron ja Latvian yhteisliigan pronssille ja Viron liigan hopeamitaleille 16,6 pisteen, 4,8 syötön, 1,7 levypallon ja 1,1 riiston keskiarvoin.
Virosta Maxhuni eteni Hollannin suurseura Den Boschiin, joka eteni Maxhuni pelinrakentajanaan Hollannin cupin hopealle ja maan kansalliseen mestaruuteen. Belgian ja Hollannin yhteisliigassa Maxhuni viimeisteli 13,8 pistettä, 5,0 syöttöä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden.
Syyskesän 2022 otteet Susijengin paidassa EM-kisoissa johtivat Maxhunin Hollannista kertaheitolla Saksan Bundesliigaan ja Crailsheim Merlinsiin, jonka aloittavaksi pelinrakentajaksi Maxhuni kohosi kuukaudessa. Maxhuni viimeisteli Merlinsille Bundesliigassa 11,8 pisteen, 4,0 syötön ja 1,3 levypallon ottelukeskiarvot.
Debyyttikaudellaan 2023-24 Ranskan Pro A:ssa Maxhuni solmi sopimuksen Le Portelin kanssa kesken syyskauden ja johti tappioputkeen jumittuneen joukkueen pudotuspeleihin asti. Maxhuni kirjautti Le Portelille Pro A:ssa 10,8 pistettä, 3,8 syöttöä ja 1,3 levypalloa ottelua kohden.
Maxhuni pelasi nuorten maajoukkueurallaan 106 maaottelua ja edusti Suomea Napolin kesäuniversiadeissa 2019. Susijengissä Maxhuni debytoi niin ikään kesällä 2019. Tähän mennessä Maxhuni on pelannut 53 miesten maaottelua 8,7 pisteen, 3,8 syötön ja 1,3 levypallon keskiarvoin.
Maxhuni kuului Susijengin avainpelaajiin vuoden 2022 EM-kisoissa Prahassa ja Berliinissä, vuoden 2023 MM-kisoissa Okinawalla sekä kesän 2024 Valencian olympiakarsintaturnauksessa.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.
Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).
EM-karsintatauolta seurajoukkueensa pariin palanneen Mikael Jantusen voittoputki Paris Basketballin riveissä jatkuu jatkumistaan. Myöhään torstai-iltana Paris Basketball peittosi Tornike Shengelian edustaman Virtus Bolognan Euroliigassa niukasti 81-78 (44-38). Voitto oli pariisilaisille Euroliigassa jo kahdeksas perättäinen.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil sivusi New Mexicon piste-ennätystään säkittämällä 18 pistettä ”Lobosin” piestessä Texas Southernin. Samaan aikaan Utahissa Miro Littlen lentävä lähtö NCAA-kauteen joukkueensa aloittavana pelinrakentajana sai jatkoa 16 pisteen ottelulla Mississippi Valley Statea vastaan.
Mikael Jantusen Paris Basketballin voittoputki kasvaa kasvamistaan. Torstai-iltana Istanbulissa pariisilaisten satimeen jäi kotijoukkue Anadolu Efes, jonka loppukirin katkaisi Susijengin keulakuviin lukeutuva Mikael Jantunen kolmosellaan.
Elias Valtonen urakoi isot minuutit ja täytti tilastosarakkeita tehokkaasti, kun CB Granada katkaisi neljän ottelun pituiseksi venähtäneen tappioputkensa peittoamalla Coruñan kotonaan lauantai-iltana lukemin 80-77.
Mikael Jantusen Paris Basketballia ei tunnu pysäyttävän Euroliigassa mikään. Perjantai-iltana pariisilaiset aiheuttivat FC Barcelonalle kauden ensimmäisen kotitappion toisen puoliajan ilmiömäisen kaukoheittovireensä turvin. Voitto oli pariisilaisille kuudes perättäin Euroliigassa.
Mikael Jantusen hurmoksellinen syyskausi Paris Basketballissa sai jatkoa keskiviikkoiltana, kun pariisilaisjoukkue nujersi Euroliigan kärkisijalla viihtyneen Zalgiris Kaunasin kotonaan pistein 83–77. Eurocupissa Sasu Salin kunnostautui monilla osa-alueilla, kun Cluj-Napoca nujersi kotonaan liettualaisen Panevezysin.
Edon Maxhuni osui hurjat seitsemän kertaa kaaren takaa ja keräsi komeat 25 pistettä tiistai-iltana SIG Strasbourgin kohdatessa Ranskan cupin neljännesvälierässä Pau-Orthezin. Maxhunin uroteoista huolimatta Strasbourg taipui loppuhetkillä pistein 86–94 ja katkaisi siten taipaleensa Ranskan cupissa.