16.2.2018 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa tulokaskauttaan pelaava Edon Maxhuni heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 20, kun Maxhunin yliopisto Long Beach State hävisi UC Santa Barbaralle 80-70 (37-17). Kuluvan viikon suomalaisonnistujiin miesten NCAA:ssa kuuluivat myös mm. Tomas Murphy ja Lasse Gummerus.
Edon Maxhuni oli tulessa NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.
Long Beach State aloitti ensimmäisen puoliajan jääkylmänä saaden aikaan vain 17 pistettä kahteenkymmeneen minuuttiin. Vaihtopenkiltä korintekovoimaa puoliajan jälkeen tuoneen Maxhunin ranne lämpeni jokaisen heiton jälkeen entisestään, mutta aika loppui kesken kellosta.
Kakkosensa neljä viidestä ja neljä kolmosta seitsemästä yrityksestä upottanut Maxhuni teki jokaisen 20 pisteestään toisella puoliajalla. Pistesaaliinsa lisäksi Maxhuni repi näppeihinsä kaksi levypalloa.
Tomas Murphy ja Northeastern voittivat neljännen peräkkäisen ottelunsa, kun ”Huskies” raapi 75-69 (33-43) -voiton Drexelistä. Murphy oli tehokas pelaamassaan 20 minuutissa veistellen kahdeksan pistettä ja viisi levypalloa.
Samuli Niemisen Stephen F. Austin venytti voittoputkensa kolmeen piesten Texas A&M Corpus Christin 87-68 (40-29). Nieminen viihtyi parketilla 18 minuuttia, joiden aikana hän säkitti viisi pistettä, kahmi kaksi levypalloa ja riisti kerran.
Oskar Michelsenin Davidson oli voitokas, kun ”Wildcats” päihitti VCU:n 74-63 (28-24). Michelsen oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa tehtaillen kolme pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä 17 peliminuutissa.
Shawn Hopkins ja Troy kirivät Coastal Carolinaa vastaan neljänteen peräkkäiseen voittoon 66-65 (31-31). Hopkins sai peliaikaa viisi minuuttia, joiden aikana hän haki yhden levypallon ja riisti kertaalleen.
Lasse Gummerus palasi hetken tauon jälkeen Maristin aloitusviisikkoon, kun ”Red Foxesin” loppukiriltä loppui aika kesken Fairfieldia vastaan 79-83 (32-38) -tappiossa. Gummerus heitti tarkasti (2p 4/5, 3p 1/1) yksitoista pistettä, repi seitsemän levypalloa, tarjoili kaksi syöttöä ja riisti kerran.
Remu Raitasen San Francisco nappasi 63-70 (38-35) -voiton Saint Mary'sista. Raitanen sai peliaikaa kaksitoista minuuttia pussittaen kolme pistettä.
Lassi Nikkarisen Montana State kärsi tappion Idaholle 78-88 (40-38). Nikkarinen pelasi viisi minuuttia ilman tilastomerkintöjä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.
Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil sivusi New Mexicon piste-ennätystään säkittämällä 18 pistettä ”Lobosin” piestessä Texas Southernin. Samaan aikaan Utahissa Miro Littlen lentävä lähtö NCAA-kauteen joukkueensa aloittavana pelinrakentajana sai jatkoa 16 pisteen ottelulla Mississippi Valley Statea vastaan.
Toista kauttaan Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelaava Morris Ugusuk oli erinomaisessa vireessä sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun hänen edustamansa South Carolina kohtasi NCAA:n valtakunnallisen rankingin #16 sijalla viihtyvän Indianan. KTP:n kasvatti kirjautti Indianassa yliopistouransa tähänastisen ennätyksen, 18 pistettä.
Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.
Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.