28.2.2024 12:36 Susijengin puolustuksen lukko Elias Valtonen, 24, vaihtaa seuraa Espanjassa. Alkukauden ajan BAXI Manresaa edustanut Euran Veivin kasvatti on solminut loppukauden kestävän sopimuksen CB Granadan kanssa tavoitteenaan auttaa uusi joukkueensa kuiville putoamistaistelusta.
Elias Valtonen suuntaa Manresasta Granadaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
Kun Valtonen palasi maajoukkuekomennukseltaan Manresaan, hän sai kuulla ACB-liigan putoamistaistelussa kamppailevan CB Granadan olleen kiinnostunut palveluksistaan. Päätös siirtyä Manresasta Granadaan syntyi nopeasti – myös käytännön syistä.
- ACB-liigan siirtotakaraja menee umpeen huomenna, joten päätöstä ei voinut jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään. Joskus täytyy tehdä nopeita päätöksiä ja nyt oli sellaisen paikka, Valtonen kuvailee.
Valtonen on pelannut kuluvalla kaudella Manresassa 14,1 minuuttia ottelua kohden ja täyttänyt roolinsa penkiltä tulevana laiturina mallikkaasti, mutta Granadassa häntä kiinnosti erityisesti mahdollisuus suurempaan vastuuseen.
- Ihan ehdottomasti kiinnostaa mahdollisuus pelata isompia minuutteja. Olen hyvässä kunnossa ja tarkoitus on päästä jatkamaan samassa flow’ssa, mihin maajoukkueikkunassa jäätiin. Uskon tosissani, että pystyn seuraavan kahden ja puolen kuukauden aikana auttamaan Granadaa omilla vahvuuksillani säilyttämään liigapaikan.
Kun ACB-liigan runkosarjaa on pelaamatta kaksitoista kierrosta, on Granada kuudella voitollaan tasapisteissä Breoganin ja Obradoiron kanssa ACB:n toiseksi viimeisellä sijalla. Liigan jumbona on Palencia neljällä voitollaan. Liigan kaksi viimeistä joukkuetta tipahtaa ensi kaudeksi maan kakkostasolle LEB Oroon.
- Nyt vedetään täysillä loppukausi ja annetaan kentällä ja treeneissä kaikki, mikä koneesta lähtee, kommentoi Valtonen.
Valtonen on kolmas suomalainen miespelaaja CB Granadassa. Häntä ennen Granadaa ovat edustaneet Teemu Rannikko ja Alex Murphy.
Elias Valtosen aika kotimaisen huippukoriksen parrasvalossa alkoi huhtikuussa 2014, jolloin hän ylsi pisteille nuorimpana miesten pääsarjapelaajana koskaan. Euran Veivin V-divisioonajoukkueesta ja Loimaan Korikonkarien junioreista nuoren miehen tie oli vienyt Uuteenkaupunkiin ja Korihaihin, jonka riveissä 14-vuotias Valtonen nosti kaksi pistettä ottelussa Karhu Basketia vastaan.
Seuraavat neljä kauttaan Valtonen vietti miesten divarissa, niistä ensimmäisen Korihaissa ja kolme seuraavaa HBA-Märskyssä. Viimeiseksi jääneellä divarikaudellaan 2017–18 Valtonen loisti HBA-Märskyssä 14,6 pisteen, 5,4 levypallon, 2,8 syötön ja 1,8 riiston keskiarvoin.
Divarivuosiensa aikana Valtonen kuului Suomen ’98-’00 syntyneiden juniorimaajoukkueiden kannattaviin voimiin. Valtonen oli merkittävässä roolissa erityisesti 2015 ja 2016, jolloin Suomi ylsi ensiksi U16-ikäluokassa EM-kisojen 6. sijalle ja seuraavana kesänä U17-vuotiaiden MM-kisoihin ensimmäisenä suomalaisena juniorikoripallomaajoukkueena koskaan.
Vuodet 2018–2020 Valtonen edusti Arizona Statea Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa. Viimeiseksi jääneellä yliopistokaudellaan Valtonen rekisteröi puolustusvoittoisessa roolissa 2,0 pistettä ja 1,8 levypalloa 14,2 minuutissa ottelua kohden. Ammattilaiskentät kutsuivat kesällä 2020 ja Valtonen kuuluikin pelikauden 2020–21 aikana Saksan Pro A -liigan Tigers Tübingenin parhaimmistoon 15,8 pisteen, 4,8 levypallon, 2,5 syötön ja 1,1 riiston ottelukohtaisilla keskiarvoillaan.
Valtonen solmi keväällä 2021 kolmivuotisen sopimuksen espanjalaisen BAXI Manresan kanssa. Valtosen ensimmäisen Manresan kausi oli menestys: euralainen nikkaroi joukkueelleen ACB-liigassa 6,8 pistettä ja 2,4 levypalloa ottelua kohden ja FIBA:n Mestarien Liigassa 4,6 pistettä, 3,4 levypalloa ja 1,1 syöttöä ottelua kohden. Manresa päätyi FIBA:n Mestarien Liigassa hopealle, voitti Katalonian cupin mestaruuden ja ylsi ACB:n puolivälieriin.
Pelikauden 2022-23 Valtonen vietti suurimmaksi osaksi vuokrasopimuksella Saksan Bundesliigan Rostock Seawolvesissa. Valtonen kirjautti Seawolvesille 6,0 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden. Kuluvaksi kaudeksi Valtonen palasi Manresaan, jota hän on edustanut 4,6 pisteen ja 2,5 levypallon ottelukeskiarvoin.
Susijengiin Valtonen kutsuttiin ensimmäisen kerran helmikuun 2018 MM-karsintaikkunaan. Ensimmäiset peliminuuttinsa Susijengissä hän kirjautti kesällä 2019, ja joukkueen ratkaisupelaajien joukkoon hän murtautui vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa. Valtonen on kuulunut Susijengin arvokisakokoonpanoon 2022 EM-kisoissa Prahassa ja Berliinissä sekä 2023 MM-kisoissa Okinawalla.
Valtonen on pelannut tähän mennessä 54 ottelua Susijengin paidassa 8,2 pisteen, 3,6 levypallon ja 1,7 syötön keskiarvoin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.
Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).
EM-karsintatauolta seurajoukkueensa pariin palanneen Mikael Jantusen voittoputki Paris Basketballin riveissä jatkuu jatkumistaan. Myöhään torstai-iltana Paris Basketball peittosi Tornike Shengelian edustaman Virtus Bolognan Euroliigassa niukasti 81-78 (44-38). Voitto oli pariisilaisille Euroliigassa jo kahdeksas perättäinen.